Hannah taistelee rohkeasti sodan aiheuttamia traumoja vastaan

Hannah*, 7, haluaisi vain rauhallisen elämän, jotta hän voisi leikkiä turvallisesti eikä murehtia tulevaisuudestaan. Hän menetti kotinsa, vanhempansa käynnissä olevassa sisällissodassa Tigrayn alueella Pohjois-Etiopiassa. Väkivallan todistaminen on jättänyt Hannahiin syvää ahdistusta ja traumaa.

Hannah toipuu uuden perheensä tuella SOS-lapsikylässä Bahir Darissa. Kassech on hänen hoitajansa. ”Kun Hannah liittyi perheeseeni joulukuussa 2021, hän ei kyennyt puhumaan ollenkaan. Hän näytti näkyvästi järkyttyneeltä ja hänen silmänsä näyttivät pyytävän armoa”, Kassech sanoo. ”Olen kävellyt Hannan kanssa tiiviisti ja auttanut häntä löytämään rauhan tunteen, kun hän muistelee tapahtumia.

”Joskus hän herää hengittäen raskaasti ja nopeasti, peläten kuolevansa. Kovat äänet ja tuntemattomat ihmiset– enimmäkseen miehet – pelottavat Hannaa. Hän tarvitsee päivittäin rohkaisua ja varmuutta turvallisuudestaan  käsitelläkseen traumaa”, hän sanoo.

SOS-lapsikylien mielenterveys- ja psykososiaalinen neuvonantaja Teresa Ngigi kertoo Hannahin olevan edelleen shokissa, jonka myötä hiljaisuus on selviytymismekanismi. Hänen reaktionsa on yleinen lapsille, jotka ovat kasvaneet sodassa ja konfliktien keskellä.

”Shokkiin joutuminen on ainoa tapa, jolla aivot voivat suojella traumatisoitunutta lasta”, Teresa sanoo. ”Hänen pieni ruumiinsa ei pysty käsittelemään kaikkea, mitä hän koki, joten hän vain jäätyy. Jos ei olisi ketään, joka saa Hannaa tuntemaan turvallisuuden tunnetta kaaoksessa, vaikutus on paljon pahempi”, hän sanoo.

Sota

Hannah syntyi Mekelessä, Tigrayn pääkaupungissa. Hänen äitinsä työskenteli kotityttönä ja isä hallituksessa. Hänellä oli huoleton onnellinen lapsuus, joka oli täynnä vapautta leikkiä, nauraa ja käydä koulua.

Mutta 3. marraskuuta 2020 Hannahin elämä muuttui tuskaksi, menetykseksi ja kärsimykseksi, kun taistelut puhkesivat hallituksen joukkojen ja Tigrayn kansan vapautusrintaman (TPLF:n) välillä.

Hänen tuntemansa kaupunki oli muuttunut, ja Hannah vietti seuraavat päivät ja viikot suojautuen raskaalta asetulolta ja pommituksilta pelätessään oman henkensä puolesta. Sodan sekaannuksessa Hannah erosi äidistään, mutta jäi isänsä luo.

Kuukausia kestäneen konfliktin jälkeen Hannah ja hänen isänsä liittyivät muihin perheisiin, jotka pakenivat väkivaltaa etsimään turvaa. Asemiehet kuitenkin väijyivät heitä ja sytyttivät hänen isänsä tuleen ja ampuivat hänet Hannahin nähden. Hannah näki koko tapahtuman.

Hän heräsi sairaalassa Bahir Darissa, 600 kilometrin päässä Mekelestä, missä hänen vammojansa hoidettiin. Alueellinen naisten, lasten ja sosiaaliasioiden toimisto, joka tekee tiivistä yhteistyötä SOS-lapsikylien kanssa Etiopiassa, pyysi, että Hannah sijoitettaisiin vaihtoehtoiseen hoitoon.

Synkkä tulevaisuus

Hannah saa mielenterveysneuvontaa ammattilaiselta varmistaakseen, että tuskallinen kokemus ei vaikuta hänen terveyteensä pitkällä aikavälillä. Tuhannet lapset Tigrayssa eivät kuitenkaan ole niin onnekkaita. Ei ole selvää, kuinka monta lasta on tähän mennessä loukkaantunut ja kuollut kaksivuotisessa konfliktissa, mutta tuhannet elävät nyt ankarissa olosuhteissa epävirallisilla leireillä erotettuaan vanhemmistaan.

Teresa sanoo, että tulevaisuus kuuluu näille lapsille, ja se on vakava ongelma, jos heitä ei tueta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa selviytymään sodan aiheuttamista traumoista. ”Kun lapsia ei tueta paranemaan, he kehittävät oman sisäisen toimintamallinsa ympäröivästä maailmasta”, Teresa sanoo.

”He kehittävät oman kokemuksensa perusteella kuvan elämästä ja yrittävät suojella itseään koko ajan. Tämä tarkoittaa, että kaikki muut kehityskyvyt on asetettu pitoon hätätilanteen myötä. Kun kaikki muut kehityskyvyt keskeytetään, lapsi ei kasva tai opi ja hän pelkää ihmisiä eikä luota enää.”

Aikuisina Teresa kertoo tällaisilla lapsilla olevan todennäköisemmin alkoholi- ja huumeongelmia, rikosrekisteri ja väkivaltainen luonne.

Parantava tuki

Kuten Hannah, useimmat SOS-lapsikylissä kasvavat lapset ovat menettäneet vanhempansa ja joutuneet jossain vaiheessa elämäänsä alttiiksi traumaattisille tilanteille. Omaishoitajat tukevat lapsia rakentamaan suhteita tässä uudessa ympäristössä, mikä auttaa heitä tuntemaan olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi.

”Omahoitajana minun vastuullani on varmistaa, että ehdoton läsnäoloni saa lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi”, Kassech sanoo. ”En odota heiltä yhtään mitään, ja kun he eivät ole halukkaita tekemään jotain, en pakota heitä. Sitoutan esimerkiksi Hannahin vain hyvin yksinkertaisiin toimiin, jotka auttavat häntä avautumaan, ja annan hänen johtaa kaikkia toimintoja, joita haluan hänen tekevän.”

Hannahilla on kolme uutta siskoa ja yksi veli kotonaan SOS-lapsikylässä, jotka ovat ihastuneet häneen kovasti. Ne auttavat häntä usein harjoittelemaan numeroita ja kirjoittamista ennen kuin hän palaa kouluun. Hannah on menettänyt yli yhden kouluvuoden. Hän kävelee mielellään läheiseen päiväkotiin, jossa lapset voivat pelata jalkapalloa ja leikkiä piilosta. Kassech on jo ostanut hänen univormunsa, jotta hän pääsisi mukaan.

”Näen hymyn ja kipinän Hannahin silmissä, kun hän pelaa”, Kassech sanoo. ”Mitä turvallisemmaksi hän tuntee olonsa, sitä enemmän hän voittaa pelkonsa ja löytää uutta energiaa oppimiseen ja menestymiseen. ”Vaikka hän ei vieläkään puhu paljon, hän nukkuu nykyään paremmin ilman painajaisia, ja hän on vähitellen pääsemässä oikeaan mielentilaan kouluun ja arkeen.”

*Nimi muutettu lapsen henkilöllisyyden suojaamiseksi

Teksti ja kuvat: Anne Kahura