Keinot muuttuvat – ydin pysyy samana

SOS-Lapsikylä juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan Suomessa.
Paljon on lastensuojelussa muuttunut, mutta yksi on pysynyt:
halu auttaa heikommassa asemassa olevia lapsia.

– On kai niin että ihmiskunta on turvannut jatkuvuutensa aina sillä, että on suojellut lapsia. Lasten suojelua on siis tehty aina, mutta lastensuojelu on tuoreempi ilmiö. Sillä tarkoitamme historiallista taitekohtaa, jossa julkinen valta otti tehtäväkseen lasten suojelemisen, toteaa THL:n tutkimusprofessori TIMO HARRIKARI.

Häneltä ilmestyi muutama vuosi sitten kirja Lastensuojelun historia, joka paneutuu aiheeseen varhaisesta keskiajasta vuoden 2007 lastensuojelulakiin.

– Suomessa moderni lastensuojelu sai alkunsa 1860-luvun suurien nälkävuosien aikana, kun paljon lapsia jäi orvoiksi. Silloin alettiin perustaa laitoksia, jotka tarjosivat turvaa näille lapsille. Tämä oli lähtölaukaus lastensuojelulle ja kasvatuslaitosten synnylle, Harrikari sanoo.

Modernin lastensuojelun syntyminen liittyi vahvasti yhteiskunnallisiin muutoksiin ja työväenkysymyksen nousuun. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin ja siirtyivät tehdastyöhön.

– Alettiin miettiä, kuka pitää huolta lapsista, joiden vanhemmat ovat töissä
tehtaissa. Toisaalta pinnalle nousi huoli lasten pahantapaisuudesta ja sosiaalisen järjestyksen murtumisesta. Koettiin, että lastensuojelu olisi
erinomainen keino ehkäistä rikollisuutta, hän jatkaa.

Opinkappaleet ovat vaihdelleet

Opinkappaleet ja trendit ovat lastensuojelussa vaihdelleet. Sisälähetyshenkiset teologit johtivat lastensuojelua 1800-luvun lopulla ja 1930-luvulla tuli muotiin biologispainotteinen degeneraatio-oppi. 1950-luvulla lanseerattiin niin kutsuttu bowlbylainen ”äidinriistoteoria”, jonka mukaan puutteet äidin ja lapsen varhaisessa vuorovaikutuksessa aiheuttivat ongelmia myöhemmin. Sosiaalitieteiden valtakautta
kesti 1960-luvulta 1990-luvulle.

– Lastensuojelua on aina määritelty juridiikan piirissä ja tendenssi on menneinä vuosina vain voimistunut. Nyt kaikki maat, Yhdysvaltoja lukuun ottamatta, ovat ratifioineet kansainvälisen lapsen oikeuksien yleissopimuksen. Meillä on maailmassa varsin yhteinen näkemys lastensuojelun eettisestä perustasta ja toimintaperiaatteista.

Neljä peruspilaria

Modernia lastensuojelua ovat määrittäneet koko ajan neljä tukipilaria. Näistä ensimmäinen oli yhteiskunnallistuminen. Lastensuojelu mahdollistui, kun annettiin julkiselle vallalle lupa puuttua yksityisiin suhteisiin, perinteisesti perheen isän rooliin, jonka vallassa kasvatus oli ollut.

Toinen pilari on lainsäädännöllinen. On ajateltu, että lastensuojelua voidaan kehittää lakien avulla. Ensimmäinen lastensuojelulaki saatiin säädettyä 1936. Tämän jälkeen laki on uudistettu kahdesti, vuosina 1983 ja 2007. Pohjoismaissa Norja on kulkenut lapsiasioissa etunenässä. Siellä säädettiin jo 1800-luvun lopulla ensimmäisenä maailmassa lastensuojelulaki. Myös lapsiasiavaltuutetun toimi perustettiin Norjassa jo vuosikymmeniä sitten, kun Suomessa vastaava saatiin vasta 2000-luvun alkupuolella.

Vuoden 1983 lastensuojelulaissa lapsesta tuli itsenäinen omien oikeuksien subjekti, jota käsiteltiin irrallaan perheestä. Vuonna 2007 siirryttiin suojelutarpeen aineellisten tekijöiden täsmentämisestä kohti lapsen subjektiivisten oikeuksien turvaamista.

– Nykyistä lastensuojelulakia on muutettu jo noin 30 kertaa ja hiljattain ministeri AKI LINDÉN totesi, että nyt on jälleen aika lastensuojelulain kokonaisuudistukselle, Harrikari kertoo.

Kolmas lastensuojelun pilari oli, kun aiemmin köyhäintaloihin ja vankiloihin sijoitettuja lapsia varten luotiin omia kasvatuslaitoksia.
Nämä laitokset puolestaan tarvitsivat koulutettua henkilökuntaa, joten syntyivät omat ammattikunnat tekemään lastensuojelua kulloinkin vallalla olevan tiedon varassa. Tämä on neljäs pilari.

Ytimenä halu auttaa

– Järjestötoimijoilla on aina ollut oma kenttänsä lastensuojelussa. Vuonna 1937 perustettiin Suomessa Lastensuojelun Keskusliitto, jolloin kaikki lastensuojelujärjestöt asettuivat ensimmäistä kertaa saman sateenvarjon alle, Harrikari toteaa.

Kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö perustettiin Itävallassa toisen maailmansodan jälkeen, jolloin kohderyhmänä olivat erityisesti
sotaorvot. Yksinäiset lapsettomat naiset ryhtyivät lapsikylä-äideiksi ja kasvattivat kylissä näitä lapsia.

Suomeen ideologian toi KAIJA LAITINEN (myöh. Olkkonen) ja alkutaivalta lähti taloudellisest tukemaan ALBIN GEBHARD. Suomen SOS-Lapsikylä perustettiin 14.4.1962. Pian tämän jälkeen valmistui ensimmäinen lapsikylä
Tapiolaan.

– Nähdäkseni SOS-Lapsikylää ajoi eteenpäin filantrooppinen agenda, halu pitää huolta lapsista, toteaa Harrikari.

Tähän näkemykseen yhtyy myös SOS-Lapsikylän laadusta ja ehkäisevästä
työstä vastaava johtaja KATI PALSANEN.

– Toimintamme lähti hyväntekeväisyyden lähtökohdista ja halusta auttaa heikommassa asemassa olevia lapsia. Järjestön visio oli, että jokainen lapsi saa kasvaa perheessä rakastettuna, arvostettuna ja turvassa.

Kylistä kaupunkeihin

Lapsikylän toimintamalli oli kuusikymmentä vuotta sitten ainutlaatuinen.
– Se perustui yhteisöllisyyteen. Lapsikylät olivat laitoksen ja yksittäisen perheen välimuoto. Kylissä äidit saivat tukea toisiltaan ja lapset leikkivät keskenään. Toimintamalli mahdollisti isojen sisarusparvien sijoittamisen samaan perheeseen, kertoo Palsanen.

– Tällä vuosituhannella aloimme miettiä, että kylissä asuminen saattoi olla lapsille stigmatisoivaa. Siksi luotiin uusi malli, jossa sijaisperheet ovat osa yhteiskuntaa ja he asuvat integroituna ihan kaikenlaisten perheiden keskellä.

Ensimmäinen integroitu lapsikylä aloitti toimintansa Tampereella kymmenen vuotta sitten. Yhteisöllisyys on edelleen tärkeää, mutta se toteutuu eri tavalla.

Jo parikymmentä vuotta sitten sijaisperheiksi alettiin ottaa perheitä, jotka toimivat omissa kodeissaan. Tällä hetkellä suurempi osa sijaisperheistä asuukin kylien ulkopuolella.

– Pidämme kuitenkin edelleen tärkeänä sitä, että voimme tarjota myös isoja perheasuntoja edullisesti vuokralle, jottei asunnon koko nouse kynnyskysymykseksi sijaisvanhemmiksi ryhtymiselle.

Suomi ollut edelläkävijä

Suomi oli edelläkävijä kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön sisällä tuodessaan sijaisäitien rinnalle isät vuonna 1990.

– Olemme toimineet tasa-arvoisen ja sukupuolineutraalimman vanhemmuuden edelläkävijöinä. Kansainvälisessä järjestössä isien rooliin suhtauduttiin vielä silloin varauksellisesti. Iso virstanpylväs oli vuosi 2018, jolloin korkein hallinto-oikeus totesi, että työsuhteisten sijaisvanhempien vapaiden sijaistaminen on työaikalain alaista työtä. Sijaistamaan tarvittiinkin työaikalain mukaisesti kolmeen vuoroon ihmisiä. Lapsille oli hämmentävää, että illalla sängyn vieressä oli eri aikuinen kuin aamulla herätessä.

– Tämä johti siihen, että luovuimme työsuhteisesta sijaisvanhemmuudesta ja nyt kaikki sijaisvanhemmat ovat toimeksiantosuhteisia. He tekevät toimeksiantosopimuksen lapsen sijoittavan kunnan kanssa ja me tuemme heitä eri tavoin.

Lastensuojelu ammatillistuu

– Pitkään tarjosimme vain perhehoitoa eri puolilla Suomea, mutta reilu kymmenen vuotta sitten totesimme, että meillä olisi resursseja kehittää myös muita lastensuojelupalveluita, esimerkiksi avohuoltoa.

Olemmekin lähteneet yhdessä kuntien kanssa miettimään keinoja siihen, miten perheitä voisi tukea vahvemmin, jotta he pystyisivät pitämään lapsensa.

Tuoreimpia yksikköjä ovat erityistä ja vaativaa tukea tarvitseville lapsille perustetut lastenkodit, joissa tehdään kuntouttavaa työtä, jotta lapsi voisi siirtyä laitoksesta johonkin perheeseen.

Perhekuntoutuksen aloittajana SOS-Lapsikylä oli edelläkävijä: vuonna 2016 perustettiin ensimmäinen kahdeksasta perhekuntoutusyksiköstä, joihin kuhunkin palkattiin oma perheterapeutti.

– Matkan varrella lastensuojelu on ammatillistunut ja muuttunut asiantuntijatyöksi. Suomi on Australian ohella ainoa maa maailmassa, jossa sosiaalityöntekijät suorittavat ylemmän korkeakoulututkinnon. Olemme tehneet jo pitkään lastensuojelussa moniammatillista yhteistyötä, kertoo Palsanen.

Suomessa lastensuojelu on matkan varrella myös yksityistynyt voimakkaasti: 1980-luvulla yksityinen sektori hoiti sijaishuollosta vähän yli 10 % ja nyt noin 80 %. Muuttuva maailma muuttaa myös lastensuojelun
tarpeita.

– Suomessa olemme saaneet keskittyä perinteisiin kysymyksiin eli köyhyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen, mutta nyt uuden maailman ongelmat koskettavat jo Suomeakin. Sota, ilmastokysymykset ja pandemia ovat esimerkkejä näkökulmista, jotka täälläkin vaativat jo toimia, Harrikari toteaa.

– SOS-Lapsikylä elää nyt ja tulevaisuudessa ajassa. Kuvaavaa on, että tällä hetkellä valmistelemme neljää lastenkotiyksikköä Suomeen Ukrainasta evakuoitaville huostaanotetuille lapsille. Myös vuonna 2015 tartuimme
toimeen ja perustimme kolme perheryhmäkotia yksin maahan tulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille. Toiminnassamme näkyy vahvasti globalisaatio ja sen mukanaan tuomat ilmiöt.

Tulevaisuudessa työtämme tulee varmasti värittämään myös entistä enemmän sotien ohella ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat ilmiöt, kuten ihmisten liikkuminen inhimillisempiin olosuhteisiin, Palsanen
toteaa.

Teksti: Pirkko Soininen /OSG
Kuva: Colourbox