IKEA Suomen ja SOS-Lapsikylän monivuotinen yhteistyö lasten paremman arjen hyväksi jatkuu

IKEA Suomi ja SOS-Lapsikylä jatkavat yhteistyökumppanuutta, jota on tehty yhdessä lasten ja nuorten paremman ja turvallisemman arjen puolesta jo vuodesta 2018. Yhteistyön puitteissa IKEA jatkaa SOS-Lapsikylän tukemista jopa satoja lapsia päivässä kohtaavan Apuu-chatin tukemisessa sekä lasten, nuorten ja perheiden käyttämien tilojen kalustamisessa.
IKEA-visio on luoda parempaa arkea, ja sen ohjaamana yritys haluaa osaltaan tukea haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, nuoria ja perheitä. Yritys aloitti yhteistyön SOS-Lapsikylän kanssa jo vuonna 2018 ja on auttanut järjestöä monella eri tavalla sen jälkeen.
Vuonna 2020 IKEA Suomi tuli mukaan Apuu-chatin pääyhteistyökumppaniksi, mikä on mahdollistanut toiminnan kasvun ja vakiinnuttamisen. IKEA on myös auttanut SOS-Lapsikylää kalustamaan kymmeniä kohteita ympäri Suomen. Nyt yhteistyöstä on sovittu kolmivuotinen jatkosopimus.
– Tavoitteenamme on luoda parempaa arkea, mikä näkyy kaikessa toiminnassamme – myös yhteistyössä, jota teemme järjestöjen kanssa. SOS-Lapsikylän kanssa meitä yhdistävät arvot sekä halu tehdä kodista parempi paikka. Olemme ylpeitä, että voimme tarjota lapsille ja nuorille keskusteluapua luotettavien aikuisten kanssa sekä viihtyisiä tiloja, sanoo IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö Pirjo Pyykkö-Tuominen.
SOS-Lapsikylälle kumppaneiden tuki on tärkeää, jotta työtä voidaan tehdä pitkäjänteisesti ja myös laajentaa.
– Yhteistyön jatkaminen IKEA Suomen kanssa auttaa meitä sekä Apuu-chatin että muiden lapsille tärkeiden palveluiden tarjoamisessa ja kehittämisessä niin nyt kuin tulevaisuudessa. Olemme iloisia, että IKEA Suomi kantaa merkittävää vastuuta lapsiperheiden ja lasten hyvinvoinnista ja paremmasta arjesta, kertoo SOS-Lapsikylän yritysyhteistyöpäällikkö Annemi Usva-Vänttinen.
Apuu-chat tuo konkreettista keskusteluapua lapsille
SOS-Lapsikylän valtakunnalliseen Apuu-chatiin tulee vuosittain kymmeniätuhansia yhteydenottoja lapsilta, jotka haluavat keskustella anonyymisti aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. Myös maailmantilanne näkyy avuntarpeessa. Keväällä IKEA Suomi laajensi tukeaan SOS-Lapsikylälle uuden, ukrainankielisille lapsille suunnatun Let´’s chat -palvelun avaamiseen ja ylläpitoon.
– Chat voi olla lapselle jopa ainoita mahdollisuuksia keskustella luotettavan aikuisen kanssa. Siksi haluamme turvata toiminnan myös jatkossa ja auttaa SOS-Lapsikylää vastaamaan kasvavaan avuntarpeeseen, Pyykkö-Tuominen korostaa.
Lyhytkin keskustelu voi olla lapselle tai nuorelle merkityksellinen.
– Pelkästään heinä–syyskuun aikana Apuu-chatissa käytiin yli 7 000 lasten keskustelua lasten kanssa, ja noin 36 prosenttia keskusteluaiheista liittyi mielen hyvinvointiin. Apuu-chatin pyörittämiseen saamallamme tuella on hyvin konkreettisia vaikutuksia lasten ja nuorten arkeen, Usva-Vänttinen sanoo.
IKEA Suomi toimii Apuu-chatin pääyhteistyökumppanina, mahdollistaen sen toiminnan taloudellisesti.
Kalustusyhteistyöllä viihtyisiä tiloja tukea tarvitseville
Osana IKEA Suomen ja SOS-Lapsikylän vuosia kestänyttä yhteistyötä yritys on auttanut SOS-Lapsikylää kalustamaan toiminnan piirissä olevia kohteita, kuten itsenäistyvien nuorten asuntoja, tapaamis- ja neuvottelutiloja sekä perhekuntoutuksen terapiatiloja.
– Kodilla ja elinympäristöllä on suuri merkitys ihmisen hyvinvointiin. Kalustusyhteistyön avulla luomme toimivia, kotoisia ja turvallisia tiloja lapsille, nuorille ja perheille, Pyykkö-Tuominen sanoo.
Yhteistyö viihtyisien tilojen toteuttamisessa tulee niin ikään jatkumaan.
– Iloitsemme siitä, että IKEA Suomi on omalla osaamisellaan tukenut tärkeää työtämme ja tuonut näin kauneutta ja lisäarvoa haastavassa tilanteessa olevien ihmisten arkeen. Kumppanuus IKEA Suomen kanssa mahdollistaa viihtyisien tilojen toteuttamisen ja matalan kynnyksen toiminnan verkossa. Molemmat ovat tärkeitä asioita oman toimintamme kannalta, Usva-Vänttinen jatkaa.
Lisätietoja:
Annemi Usva-Vänttinen
Yritysyhteistyöpäällikkö
Puh: 0400-465 020
annemi.usva-vanttinen@sos-lapsikyla.fi
IKEA Viestintä
pr.finland@IKEA.com
Puh: 040-451 7856
IKEA
IKEA-visio on luoda parempi arki mahdollisimman monille ihmisille. Visiomme ja liikeideamme mukaisesti tarjoamme kauniisti muotoiltuja, toiminnallisia, edullisia ja laadukkaita kodinsisustustuotteita, jotka on valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. IKEA perustettiin Ruotsissa vuonna 1943. IKEA Suomi on osa Ingka-konsernia. Suomessa on viisi IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa sekä lisäksi IKEA Suunnittelustudio Jyväskylässä, Helsingissä ja Oulussa.
www.IKEA.fi