Tanssihaasteella näkyvyyttä Apuu-chatille

Laurean sosionomiopiskelijat ovat luoneet Hei hei, mitä kuuluu?- tanssihaasteen, jonka ajatuksena on saada SOS-Lapsikylän Apuu-chatille näkyvyyttä TikTokissa, jotta tuki ja sanoma saavuttaisi oikean kohderyhmän.
Tanssihaasteen taustalla on nimekästä porukkaa.
Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen on antanut luvan Apulannan suositun Mitä kuuluu- biisin käyttämiseen. Uuden version tuottajana ja tekijänä on Jaakko Salovaaran vasta 15-vuotias poika Aamos Salovaara, ja räppäämään innostui Kwan-yhtyeestä tuttu Tidjan. Tanssikoreografian videolle suunnitteli ja toteutti Martina Aitolehden ja Esko Eerikäisen tytär Victoria Eerikäinen ystävänsä Vivian Kallasmaan kanssa.
Tavoitteena on saada kaiken ikäiset ihmiset levittämään tempausta.
Projekti on syntynyt osana ensimmäisen vuoden sosionomiopintoja Laurea ammattikorkeakoulukoulun ja SOS-Lapsikylän Learning by Developing -yhteistyönä.
Osana yhteistyötä opiskelijat kävivät läpi SOS-Lapsikylän vapaaehtoistyön koulutuksen ja tutustuivat Apuu-chatin käytännön päivystystyöhön. Kehittämispohjainen oppiminen huipentui käytännön projektin ideointiin, suunnitteluun ja toteuttamiseen toimeksiantajalle, SOS-Lapsikylälle.
Lapsia ja nuoria huolestuttaa tällä hetkellä muiden elämän haasteiden lisäksi Ukrainan sotatilanne, jonka myötä turvallisen keskusteluseuran tarve korostuu. Apuu-chat on tarkoitettu kaikille 7–15-vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka tuntevat olonsa turvattomiksi tai uhatuiksi.
Chattiin voi tulla juttelemaan mistä tahansa mieltä painavasta tai askarruttavasta asiasta turvallisen Apuu-aikuisen kanssa. SOS-Lapsikylän ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset kuuntelevat ja tukevat, sekä neuvovat lapsia tarvittaessa eteenpäin.
Katso tästä Tiktok-video: https://www.tiktok.com/@apuu_chat/video/7090885626454674694?_t=8RoM0IH6aec&_r=1