SOScast: Koti ja perhe yhdistävät IKEA Suomen ja SOS-Lapsikylän

6.4.2022
Podcast
kaksi naista äänitysstudiossa kuulokkeet korvilla

Kodin ja perheen merkitys yhdistävät SOS-Lapsikylän ja yritysyhteistyökumppanimme IKEA Suomen arvomaailmat. Vuodesta 2018 jatkunut yhteistyö alkoi perhekotien ja itsenäistyvien nuorten kotien sisustamisella, mutta on sen jälkeen laajentunut ja syventynyt.

IKEA on lapsille ja nuorille suunnatun Apuu-chatin pääyhteistyökumppani. Lasten hätään vastaaminen sopii IKEA-arvomaailmaan täydellisesti, kertoo IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö Pirjo Pyykkö-Tuominen SOScastissa.

”Lapset ovat perheen peili, ja hyvän kodin mahdollistaminen on meille tosi tärkeää”, hän toteaa.

Viime vuonna Apuu-chattiin tuli yli 35 000 yhteydenottoa ja nämä luvut ovat Pyykkö-Tuomisen mukaan hurjia. Hän toteaa, että on tärkeää nähdä, että tuella saadaan konkreettista apua aikaiseksi.

SOS-Lapsikylän ehkäisevän työn ja laadun johtaja Kati Palsanen muistuttaa siitä, kuinka tärkeitä yrityskumppanit ja yksityiset lahjoittajat ovat SOS-Lapsikylän ehkäisevän työn hankkeille.

”Hyvät ideat itsessään eivät riitä. Kun keväällä 2020 nopeasti polkaistiin pystyyn Apuu-chat niin IKEA oli ketterästi mukana tukemassa ihan alkumetreiltä.”

Vastuullisuus on kaiken IKEA-toiminnan ytimessä, ja yritykselle on Pirjo Pyykkö-Tuomisen mukaan tärkeää maapallon säilyminen lapsille ja lapsenlapsille. Hän toteaa, että vastuullisuus nähdään laajempana kokonaisuutena kuin vain oman yrityksen sisällä. Tärkeimpinä kulmakivinä ovat kestävä arki, ilmastopositiivisuus sekä tasa-arvo ja moninaisuus.

”Tavoitteenamme on tarjota hyvää arkea mahdollisimman monelle”, Pirjo Pyykkö-Tuominen kiteyttää.

Jakso on nauhoitettu ennen kun sota Ukrainassa alkoi.

Kuuntele koko jakso: