”Haluan kaikkien tietävän, että olemme helvetissä”

8.3.2022
Tarinoita maailmalta
Lapsia nukkumassa pommisuojassa Ukrainassa

Darya Kasyanova on toiminut Ukrainan SOS-lapsikyläjärjestön kansallisen ohjelman kehitysjohtajana viiden ja puolen vuoden ajan. Hän opiskeli osuus- ja yhteisötaloutta sekä tilastotiedettä ja on aiemmin työskennellyt yliopistonlehtorina.

Darya puhuu Ukrainan tuskallisesta tilanteesta ja pyrkimyksistä evakuoida mahdollisimman monta lasta.

Darya Kayanova, Ukrainan SOS-lapsikyläjärjestön kansallisen ohjelman kehitysjohtaja

Mitä roolisi Ukrainan SOS-lapsikyläjärjestössä käsittää?

Vuodesta 2007 lähtien työni on kohdistunut lapsiin, joilla ei ole vanhempainhoitoa, heidän oikeuksiensa suojeluun ja yleisesti lapsen oikeuteen perheeseen.

Kansallisen ohjelman kehittämisjohtajana tehtävänäni on varmistaa SOS-lapsikyläjärjestön tarjoamien palvelujen laatu ja kehittää uusia palveluja, jotka perustuvat tarpeisiin ja uusiin suuntauksiin, jotta voidaan varmistaa järjestelmällisen lähestymistavan lapsen oikeuksia koskeviin kysymyksiin.  Edunvalvonta on myös minun vastuullani, mikä tarkoittaa yhteistyötä ja kumppanuutta kaikkien lastensuojelun alalla toimivien tärkeiden hallituksen ja valtiosta riippumattoman sektorin sidosryhmien kanssa.

Viimeiset kuusi vuotta olen johtanut Ukrainan lasten oikeuksien verkostoa. Verkosto kokoaa yhteen 27 lastensuojelujärjestöä, mukaan lukien Ukrainan SOS-lapsikyläjärjestön, jotka koordinoivat parhaillaan toimiaan kansallisella tasolla lasten pelastamiseksi ja suojelemiseksi.

Miten valmistauduit nykytilanteeseen?

Minulla oli hyvin samanlainen kokemus. Vuonna 2014, kun Sota Donbasissa alkoi, työskentelin toisen organisaation kanssa Donetskissa.  Vuosina 2014 ja 2015 onnistuimme siirtämään turvaan kaikki sijaisperheet ja sijaishuollossa olevat lapset, jotka olivat silloin lastensuojelulaitoksissa.

Kun kävi selväksi, että maamme on ajautumassa sotaan, siis jo viime vuoden joulukuussa, aloitimme aktiivisen yhteydenpidon hallituksen kanssa ja pyysimme valmistelevia toimia.  Vuosien 2014 ja 2015 kokemuksia ei kuitenkaan otettu huomioon varautumistoimenpiteiden järjestämisessä.

Kun sota yhtäkkiä alkoi, niin kaikki muuttui nopeasti.  Monet sidosryhmät alkoivat ottaa minuun yhteyttä, koska he tiesivät aiemmasta kokemuksestani.

Oli valitettavaa, että SOS-lapsikylien ja muiden sidosryhmien, kuten Ukrainan lapsen oikeuksien verkoston, ponnisteluista huolimatta lasten evakuoinnin valmistelutoimia ei saatu valmiiksi ajoissa.

Kartoitimme kaikki lastenhoitopalvelut yhdeksällä alueella, joita pidimme konfliktin sattuessa riskivyöhykkeinä. Kartoituksesta saimme tietoa sijaisperheissä asuvien lasten ja laitoshoidossa olevien lasten määrästä. Yhdeksän aluetta valittiin riskialueiksi päättämiemme kriteerien perusteella, kuten esimerkiksi jo ne olivat Venäjän rajalla. Teimme kuitenkin pienen virheen, koska kävi ilmi, että itse asiassa kymmenen aluetta on tällä hetkellä riskialueita.

Jaoimme nämä kartoitetut tiedot Unicefin kanssa sekä kaikkien sosiaaliministeriön keskeisten sidosryhmien ja elinten kanssa. Valitettavasti aika ei riittänyt meille, koska jaoimme tiedot maanantaina, ja sota alkoi torstaiaamuna.  Jos meillä olisi ollut hieman enemmän aikaa, joitakin toimia olisi voitu tehdä keräämiemme tietojen perusteella.

Kuinka monta lasta asuu näillä riskivyöhykkeillä?

Näillä alueilla asuu noin 4 miljoonaa lasta yhteensä. Näistä noin 1,5 miljoonaa lasta asuu ”hotspot”-alueilla, mikä tarkoittaa tällä hetkellä suljettuja kyliä ja kaupunkeja, kuten Irpin, Mariupol, Bucha, Hostomel, Stanytsia Luhanska, Sievierodonetsk, Starobilsk ja Popasna.

Jotkut Luhanskin ja Donetskin -alueiden lastensuojelulaitokset onnistuivat evakuoimaan lapset Länsi-Ukrainaan.  Tällä hetkellä Zaporizhian, Harkovan, Mykolaivin, Sumyn, Khersonin, Zhytomyrin ja Tšernihivin alueilla on suuria ongelmia lasten evakuoinnissa. Tarkkoja tilastoja ei ole, koska uusia ”hotspotteja” syntyy joka päivä.

Seuraamme jatkuvasti lasten tilannetta siellä sijaitsevissa lastensuojelulaitoksissa.  Juuri lauantaina onnistuimme evakuoimaan noin 150 0-3-vuotiasta lasta neljästä lastenkodista Harkovassa. Näiden lastenkotien henkilökunta ei halunnut lähteä, ja lasten evakuointi ilman heitä on laitonta. Taivuttelimme heitä kolme päivää ja onnistuimme lopulta.

Evakuointeja mahdollistavat maassa olevat ihmiset vaarantavat oman henkensä, koska evakuointi riskialueilta tapahtuu usein ampumisen aikana. Meillä on ollut tapauksia, joissa ammuskelu alkoi täsmälleen evakuointihetkellä. 

Sinun on valittava riskien välillä. Toisaalta vaarana on, että joudut eristyksiin kylässä tai kaupungissa, joka on täysin tukossa ja jätetty ilman sähköä, ilman lääkkeitä ja lämmitystä. Toisaalta otat riskin yrittäessäsi paeta tietäen, että ammuskelu voi alkaa juuri silloin etkä ehkä pääse sitä hengissä pakoon.  

Tiedämme, että Kiovan lähellä sijaitsevassa Vorzelissa asuu noin 50 lasta, jotka ovat olleet eristyksissä noin viisi päivää. Kukaan ei tiedä, mitä siellä tapahtuu. Kenelläkään ei ole pääsyä sinne. Olimme aiemmin yhteydessä vapaaehtoisiin ja lastenkodin johtajaan, mutta nyt minkäänlaiseen kontaktiin ei ole mahdollisuutta. Heillä ei ole puhelinyhteyttä, ja fyysinen pääsy alueelle on estetty.

PÄIVITYS 10.3.2022 Vorzelissa olevan lastenkodin kaikki 50 lasta on saatu evakuoitua turvaan.

Verkostomme kautta ja yhdessä lasten oikeuksista vastaavan komission jäsenen kanssa seuraamme ja vahvistamme tilannetta.

Starobilskin alue pommitusten jälkeen. Kuva: SOS-lapsikylän henkilökunta

Miten voit auttaa heitä?

Kirjoitin YK:n lapsen oikeuksien komitealle kirjeen, jossa kysyin humanitaarisen käytävän avaamisesta. Tätä helpottivat edunvalvontakollegamme. He koputtivat kaikkia mahdollisia ovia, jotta YK:n lapsen oikeuksien komitea keskustelisi tästä aiheesta.

Ukrainan hallituksen ja Venäjän federaation välillä neuvotellaan humanitaarisista käytävistä. Epävirallisesti käytävistä on sovittu, mutta käytännössä ne eivät toimi.

Mariupolin humanitaarista käytävää yritettiin käyttää, mutta kukaan onnistunut pääsemään ulos. Venäjän joukot avaavat tulen linja-autoihin, jotka ovat täynnä ihmisiä tai ihmisiä kohti, jotka kävelevät näkyvillä evakuoinnin aikana. Koko evakuointi tapahtuu jatkuvan tulituksen alla. Humanitaarista käytävää ei itse asiassa ole olemassakaan.

Ihmiset lähtevät yksin pakoon ottaen mukaansa vain sen, minkä he voivat kantaa. Ukrainan sotilaat auttavat heitä lasten tai naisten tai niiden kuljettamisessa, jotka eivät voi itse liikkua.

Sunnuntaina kaksilapsinen perhe kuoli evakuoinnissa Irpinissä.  He olivat ylittämässä siltaa, jossa ukrainalaiset sotilaat auttoivat ihmisiä. Sillä hetkellä tuli avattiin. Kaksi lasta on kuollut. Niin evakuointi siis sujuu.

Mikä on tilanne suljetuissa kaupungeissa?

On olemassa vaara kuolla paitsi luoteihin, mutta myös nälkään ja jäätymiseen. Juuri tästä syystä tarvitsemme kiireesti toimivia humanitaarisia käytäviä.

Ihmiset piileskelevät kylmissä kellareissa. On kellareita, joissa on satoja lapsia.

Kuva kellarista Brovaryn alueelta. Kuva: SOS-lapsikylän henkilökunta

Kellarissa, jossa olin, meillä oli vettä ja leipää. Et voi ostaa mitään.  Kaupat eivät enää toimi suljetuissa kaupungeissa.  Ruoan saanti on iso ongelma.  Ei ole lämmitystä ja lämpötila yöllä oli -8 ° C. Suljetuissa kaupungeissa ei ole sähköä eivätkä ihmiset voi ladata puhelimiaan.  He eivät enää käytä generaattoreita, koska niiden käyttämiseen ei ole polttoainetta.

Kellarien ihmisten joukossa on monia vauvoja. Heidän äitinsä eivät voi imettää heitä, koska heille ei enää nouse maitoa. He eivät voi antaa heille äidinmaidonkorviketta, koska sitä ei ole saatavilla. Tämä tarkoittaa, että monet lapset ovat suuressa vaarassa kuolla nälkään.

Miten sinun lapsesi voivat?

Minulla on kaksi tytärtä. Vanhempi on 19-vuotias ja hän kävi tämän läpi jo 11-vuotiaana, kun meidän piti lähteä kotoamme Donetskista.

Hänelle sota on valtava tragedia. Hänen takiaan lähdimme kotoamme Irpinistä vasta kaksi päivää sitten. Hän vastusti ehdottomasti lähtöämme. Hän sanoi: ”En halua menettää kotiani uudelleen, en halua menettää kotiani toista kertaa”.

Nuorempi tyttäreni on kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.  Kerroimme hänelle, että pommien ääni oli ukkonen.  Eilen, kun ajoimme Länsi-Ukrainaan, aina kun hän kuuli melun, hän kysyi silti: ”Mikä tämä ääni on?  Tämä on ampumista, eikö niin?”

On musertavaa tietää, että vaikka minulla on kaksi tytärtä , joiden ikäero on 17 vuotta, molemmat ovat jo kokeneet sodan.

Harkitsetko evakuointia ulkomaille?

Saan monia tarjouksia turvallisempaan paikkaan muuttamisesta, ja olen erittäin kiitollinen siitä. Tällä hetkellä pysymme täällä Länsi-Ukrainassa yksityisen tilanteemme vuoksi.

Mieheni ei ole ollut kotona vähään aikaan, ja palasi pelastamaan meidät Irpinistä. Nuorempi tyttäreni on niin kiintynyt isäänsä, ettei hän halua siirtyä askeleenkaan poispäin hänestä. Hän herää öisin ja miettii: ”Missä isäni on? Missä isäni on? ’

Mieheni ei voi lähteä Ukrainasta (yleisen liikekannallepanon vuoksi). Olemme yhdessä ja haluamme pysyä yhdessä mahdollisimman pitkään. Tilannetta on vaikea ennustaa.  Jos koemme, että täälläkään ei ole enää turvallista, sitten etsimme turvallisempaa paikkaa.

Niin kauan kuin voin jäädä tänne, pidän SOS-lapsikylien työn käynnissä. Teen kaiken mahdollisen.

Mitä Ukrainan SOS-lapsikyläjärjestö suunnittelee?

Meidän on keskityttävä humanitaarisiin toimiin alueilla, joilla on eniten maan sisäisiä pakolaisia Ukrainan pahiten kärsineiltä alueilta. Koordinoimme edelleen sijaisperheiden siirtämistä maasta turvallisempiin paikkoihin.

Suurin tehtävämme on tukea henkilökuntaamme.  Meidän on autettava myös heitä pysymään henkisesti kunnossa. He tarvitsevat psykologista tukea voidakseen jatkaa työskentelyä.  Muuten menetämme heidät.

Kiovan alueen ohjelmajohtaja Olena Kripakin ja Luhanskin alueen ohjelmajohtaja Ljudmila Khartšenkon tiimit tekivät mahtavaa työtä. He tekivät paljon työtä saadakseen tukemamme sijaisperheet muuttamaan pois jo ennen sodan alkua.

Nyt on aika keskittää tukemme henkilöstöömme, jotta he voivat jatkaa työskentelyä.

Monet kuvailevat sinua sankariksi. Mitä sanot tähän?

En ole sankari tai rohkea.  Luulen, että naiset stressi- tai shokkitilanteissa eivät hajoa. Ainakin tämä on minun ominaispiirteeni.  En hajonnut, ryhdistäydyin ja keskityin.  Olen hyvin tietoinen, että tämä on itse asiassa itsesuojelukeino.

Upottauduin työhöni. Yritin selvittää, mitä voidaan tehdä, mihin voimme keskittyä, mitä meillä on oltava ja mitä on tehtävä.  Tämä auttoi minua olemaan tulematta hulluksi tässä tilanteessa. Minulla on myös yksityinen trauma siitä, koska olen menettänyt kotini kahdesti.  Tilanne on hyvin epävarma.  Jos täällä ajattelet kaikkea tätä epävarmuutta, saatat todella menettää järkesi ja se ei auta ketään.

Yritän keskittyä siihen, mitä voin tehdä hyvin ja kollegani ovat samanlaisia. Me kaikki ajattelemme, miten lapsia autetaan ja miten auttaa kollegoja tässä tilanteessa.  Ei ole mitään järkeä panikoida tässä tilanteessa, koska se ei auta. Ukrainassa jo vuosia sitten tapahtuneet kauheat tapahtumat valmistivat meitä jotenkin tähän kaikkeen.

Me lastensuojelun alalla työskentelevät emme tarvitse motivoijia, koska olemme jo motivoituneita. Siksi työskentelemme tällä alalla. SOS-lapsikylien missio on sama kuin meidän kaikkien henkilökohtaiset tehtävämme. Puhuimme juuri äskettäin tiimissämme siitä, kuinka onnekkaita olemme, sillä henkilökohtaiset ja ammatilliset tehtävämme ovat yhteneväisiä.

Pyrimme pelastamaan perheitä ja olemme iloisia nähdessämme sen toimivan.  Ymmärrämme myös, että tilanne ei parane lähiaikoina.  Täällä tulee olemaan erittäin haastava tilanne ihmisille, aikuisille, henkilökunnallemme ja ennen kaikkea lapsille vielä pitkään. Olemme tietoisia siitä, että tämän sodan seuraukset voivat kestää jopa vuosikymmenen.

Onko sinulla mitään viestiä SOS-lapsikylien kollegoille ja tukijoille ympäri maailmaa?

Kiitos kaikille, jotka seisovat Ukrainan rinnalla ja ilmaisevat solidaarisuutta.  Kiitos kaikille ihmisille, jotka auttavat ja tukevat. Ukrainan lapset ja perheet tarvitsevat apuasi ja tukeasi.

Haluan jokaisen tietävän, että se, mitä täällä Ukrainassa ja Euroopassa tapahtuu, on helvetti. Haluan kaikkien tietävän, että olemme helvetissä.