Sijoitettujen lasten määrä on saatava laskuun

19.2.2022
SOSblogi ammattilaisille
yksinäinen teinipoika nojaa seinää vastaan

On todella hämmentävää, että hyvinvointivaltioksi itseään tituleeraavassa Suomessa ei saada lapsille ja perheille suunnattua varhaista tukea ja apua tehokkaasti ja vaikuttavasti toimivaksi. Lasten kodin ulkopuolisten sijoitusten määrän vähentäminen on inhimillisesti välttämätöntä ja taloudellisesti järkevää.

Suomesta on vaikea löytää yhtään pahoinvointia kuvaavaa indikaattoria, joka olisi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän tavoin kohonnut yhtä johdonmukaisesti ja yhtä kauan talouslamoista ja nousukausista, globalisaatiosta ja digitalisaatiosta, tutkimuksesta ja kehittämistyöstä huolimatta.

Näin totesi professori Heikki Hiilamo Lapsiasiavaltuutetun eduskuntakertomuksessa, joka luovutettiin eduskunnan puhemiehelle 8. helmikuuta 2022. Samana päivänä pidetyssä julkaisutilaisuudessa pidettiin monta hyvää puheenvuoroa lapsen oikeuksien ja edun näkökulmasta. Voisin kirjoittaa blogin jokaisesta niistä.

Tärkeimmän mieleenpainuvimman puheenvuoron lastensuojeluun erikoistuneen lakimiehen näkökulmasta piti kuitenkin professori Hiilamo, joka avasi puheenvuorossaan ja eduskuntakertomukseen kirjoittamassaan luvussa suomalaista yhteiskuntaa ja sen lapsipolitiikkaa vuosina 2017–2021.

Kolmenkymmenen vuoden kasvu

Sijaishuollon piirissä olevien lasten määrä on noussut trendinomaisesti jo 30 vuoden ajan. Professori Hiilamo, kuten niin monet muut ennen häntä korostaa, että paras tapa turvata lasten hyvinvointia olisi pyrkiä ehkäisemään ennalta sijaishuollon tarve.

On todella hämmentävää, että hyvinvointivaltioksi itseään tituleeraavassa Suomessa ei saada lapsille ja perheille suunnattua varhaista tukea ja apua tehokkaasti ja vaikuttavasti toimivaksi. Yhtälö ei ole edes kovin hankala. Mitä aikaisemmin tuen tarve havaitaan ja mitä varhaisemmassa vaiheessa oikeanlaista ja riittävää tukea järjestetään lapselle ja perheelle, sen varmimmin ja helpommin tuen tarpeen pystyy poistamaan tai vähintään vähentämään siten, ettei siitä aiheudu riskiä lapsen kehitykselle, terveydelle ja hyvinvoinnille.

Lakiin perustuva vastuu

Julkisen vallan yhteinen vastuu lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista ja velvoite tukea vanhempia kasvatustehtävässä perustuu perustuslakiin ja lapsen oikeuksien sopimukseen. Myös lastensuojelulaissa on asetettu kaikille lapsia ja perheitä perustehtävässään kohtaaville viranomaisille velvollisuus auttaa ja tukea vanhempaa lapsen kasvatustehtävässä ja tarjota lapsille ja perheille tukea riittävän varhain. Velvoite koskee myös vanhempaa aikuisten palveluissa kohtaavia toimijoita.

Sosiaalihuoltolailla pyrittiin turvaamaan lasten ja perheiden oikeus lapsen kehityksen ja terveyden kannalta välttämättömiin sosiaalipalveluihin ilman lastensuojelun asiakkuutta.

Kaikilla mittareilla huonommin

Lasten kodin ulkopuolisten sijoitusten määrän vuosikymmeniä jatkunut kasvu ei johdu yksin lastensuojelun toiminnasta tai toimimattomuudesta, vaan myös ja ehkä ennen kaikkea varhaisen ja ongelmien kärjistymistä ehkäisevän tuen ja palvelujen puutteista tai tehottomuudesta.

Professori Hiilamo toi puheenvuorossaan esille kansainvälisen tutkimuksen, joka osoitti, että kodin ulkopuolelle sijoitettu sisarus pärjäsi kaikilla hyvinvoinnin mittareilla huonommin kuin kotiin jääneet sisaruksensa. 

Lukuisat muutkin tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten ja nuorten pahoinvointi paikallistuu juuri sijoitettuihin lapsiin. Erityisen huonosti sijaishuollolle asetettuihin tavoitteisiin päästään teini-ikäisten kohdalla, joiden huostaanottojen määrä Suomessa on kuitenkin jatkuvasti kasvanut. Huostaanottoon voidaan ryhtyä vain, jos huostaanoton syy vaarantaa vakavasti lapsen kehitystä tai terveyttä tai uhkaa niin tehdä, eikä avohuollon tukitoimenpiteillä voida turvata lapsen edun mukaista huolenpitoa ja sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät alkavat olla pian puun ja kuoren välissä, kun valittavana on lapsen edun näkökulmasta katsottuna ainoastaan kaksi huonoa vaihtoehtoa – kotiin jääminen tai kodin ulkopuolelle sijoittaminen. Kuitenkin on muistettava, että tilastojen takaa löytyy myös omassa elämässään ja yhteiskunnassa hyvin pärjääviä ja hyvinvoivia huostassa olleita nuoria ja aikuisia. Sijaishuolto itsessään ei saa leimata lasta epäonnistumaan.

Sijaishuolto on talousongelma

Professori Hiilamo painottaa kirjoituksessaan myös sitä, että sijaishuolto on vakava talousongelma. Lastensuojelun avo- ja sijaishuollon kustannukset ovat nyt yhtä suuret kuin syövän hoidon kustannukset, noin 1,2 miljardia euroa vuodessa. Vaikka sijaishuollon palveluja tuottaa edelleen esimerkiksi voittoa tavoittelemattomat lastensuojelujärjestöt, kuten SOS-Lapsikylä, ison osan perhe- ja laitoshoidon palveluista tuottavat monikansalliset suuryritykset, jotka maksavat veronsa ulkomaille.

Olen kirjoittanut lukuisia blogeja julkisen vallan yhteisestä vastuusta lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamisesta sekä varhaisen puuttumisen merkityksestä lapsen ja perheen tilanteen kärjistymisen ehkäisemiseksi sen lisäksi, että olen teemasta kouluttanut.

Olen myös puhunut asiasta aina, kun joku on halunnut kuunnella. Samoin kuin monet muut. Nyt on kuitenkin siirryttävä sanoista tekoihin.

Laitankin tässä vaiheessa toivoni hyvinvointialueisiin. Toivottavasti hyvinvointialueilla kuullaan ja otetaan vihdoin vakavasti viesti lähes viidenkymmenen vuoden takaa ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja kehitetään nyt siten, että ne vastaavat lasten ja perheiden tuen tarpeisiin oikea-aikaisesti, riittävästi, tehokkaasti ja saumattomasti. Lasten kodin ulkopuolisten sijoitusten määrän vähentäminen on inhimillisesti välttämätöntä ja taloudellisesti järkevää.

Kirjoittaja