Älä sä näistä välitä, nää on näitä aikuisten juttuja!

Lapsella on oikeus elää elämäänsä ilman aikuisten murheita. Mutta onko se enää tänä päivänä mahdollista? Korona on huolettanut hyvinkin pieniä lapsia kohta kahden vuoden ajan. Ilmastoahdistus on terminä jo todella tuttu varsinkin lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Nuori voi käännyttää koko perheen vegaaneiksi ja silti kokea, ettei tee tarpeeksi ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseksi.

Lapsessa ei ole on/off nappulaa, jonka avulla murehtiva lapsi lakkaa ajattelemasta, kun hänelle sanotaan: ei kuulu sinulle – ei sinun tarvitse tätä miettiä.  Lapsen mieltä voivat kuormittaa niin suuret kuin pienemmät huolet, varsinkin nyt korona-aikoina: “Kuoleeko mun mummi?”, “Mun äiti ei usko koronaan, eikä anna mun käyttää maskia, mitä teen, kun kavereilla on maskit ja sit mä en kuulu porukkaan, jos en käytä?” 

“Älä sä näistä välitä, nää on näitä aikuisten juttuja” -on toteamus, joka ei saa lasta unohtamaan mielessä pyörivää asiaa. Tehdään testi: älä missään nimessä ajattele vaaleanpunaista elefanttia. Kuten ehkä huomaat, mieleesi piirtyi kuva vaaleanpunaisesta elefantista. 

Yhdessä löydetään sopivat keinot 

Mitä sitten olisi hyvä tehdä, jos lapsi kuitenkin murehtii? Aikuisen velvollisuus on antaa tietoa lapselle, kertoa mistä on kysymys, ikä- ja kehitystasoisesti. Samalla voi kertoa lapselle siitä, että hänen tehtävänsä on kasvaa, oppia ja kehittyä – siihen kuuluu niin leikki kuin opiskelu, mutta myös ihan kaikki tunteet ja huoletkin ovat ok. Aikuisen velvollisuus on myös kertoa lapselle, että vaikka aikuiset ovat kykeneviä hoitamaan aikuisten asioita, on ihan ok olla kiinnostunut tai huolissaan niistä. 

Aikuinen voi kehottaa lasta kertomaan lisää huolistaan. Yhdessä miettien löydetään keinoja, joilla lapsen huoli pienenee. Toisen kanssa yhteinen murehtiminen ja märehtiminen helpottaa, toinen tarvitsee enemmän huomion kiinnittämistä arjen hyviin ja iloisiin asioihin. Huolen ja murheen painaessa liiaksi lapsen mieltä, aikuinen on se, joka ottaa koppia ja etsii apua. Näin lapsi kokee tulleensa kuulluksi, kohdatuksi ja välitetyksi. Aikuinen ottaa hänen huolensa todesta ja hänen näkemyksillään on arvoa ja väliä.

Lapsen mielipiteellä on väliä

Osallisuuden vahvistaminen on monen huulilla tänä päivänä – mutta mitä sillä oikeastaan, ihan konkreettisesti tarkoitetaan? Edellä kuvattu on mielestäni juuri sitä. Aikuisen tehtävänä on vahvistaa lapsen osallisuutta ja sitä tehdään nimenomaan kohtaamalla, kuuntelemalla ja tietoa antamalla. Oli se sitten kotona, koulussa tai missä vain lapsen sosiaalisessa ympäristössä. Lapselle tulee tunne, että hänet on otettu todesta ja hänellä on mahdollisuus ilmaista vapaasti mielipiteensä sekä tehdä asioita, joilla on merkitystä hänen elämälleen.

Etäkoulusta puuttuvat yhteisöt 

Etäkouluihin siirtymistä toivottavasti emme koe enää koskaan. Keskiasteen opinnot ovat muuttuneet niin, että luokkayhteisöt ovat löyhempiä kuin meidän aikuisten kouluaikoina. Niin lukioissa kuin ammattikouluissa ryhmät määräytyvät sen mukaan, mitä opintoja nuori valitsee. Yhtä ”meidän luokkaa” ei välttämättä ole enää lainkaan. 

Etäopiskelun aikana nuorilta poistuivat monet yhteisöt, niin koulujen kuin vapaa-ajan. Ei ole sitä porukkaa, jonka keskelle mennessä tuntee yhteenkuuluvuutta. Aremmalle nuorelle koulun sosiaalitilojen biljardipöytä voi olla se ainoa luonteva paikka, jossa voi tehdä tuttavuutta toisten kanssa. “Voinks mä tulla pelaamaan?” on toteamus, jonka avulla nuori pääsee mukaan porukkaan. Mutta miten tämä toteutetaan etänä? 

Nuoret ovat virtuaalimaailman virtuooseja ja osaavat tehdä tuttavuutta pelialustoilla, kansainvälisestikin. Hyppäys virtuaalimaailmasta luokkatilaan saatikka nuoren ensimmäiseen kesätyöpaikkaan voi olla todella pelottava. Osallisuus ei voi toteutua tyhjiössä. Osallisuuden toteutuminen vaatii vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Se vaatii yhteisöjä, joihin liittyä. 

Osallisuus koulussa voi toki toteutua etänä, mutta useimmat ovat sitä mieltä, että se jää valjuksi ja nimenomaan nuorten omien vapaaehtoisten yhteisöjen kehittyminen ja vahvistuminen eivät onnistu niin hyvin etänä.  

Lapsella on oikeus valita kenelle puhuu  

SOS-Lapsikylässä on jo vuosia sitten tehty Osallisuuden lupaus, joka pohjaa osallisuuden tasoihin (Harry Shier 2001). Osallisuus perustuu vapaaehtoisuuteen. Ihan alkuun luvataan lapselle, että hän saa valita, kenen kanssa lapsi haluaa jakaa asioitaan. Valitettavasti me aikuiset emme aina edes tätä tasoa toteuta. Onko kyse osaamattomuudesta vai jostain muusta? “Mitä sä nyt menit sille meidän asioista puhumaan” saattaa aikuinen tokaista nuorelle, joka on kertonut itseään koskettavan asian jollekin sellaiselle aikuiselle, jota perheessä ei pidetä arvossa. 

Lasta täytyy kuunnella, mutta se ei tarkoita sitä, että tehdään aina kuten lapsi tahtoo, vaan otetaan todesta lapsen viesti ja perustellaan iän ja kehitystason mukaisesti, kun ollaan eri mieltä. Lapsikin on oikeutettu perusteluihin, kun aikuiset tekevät hänen puolestaan päätöksiä. Tämä näkyy vahvasti esimerkiksi sijaishuollossa, jossa päätöksenteko lapsen asioista on siirtynyt monissa asioissa huoltajalta viranomaisille.  

Sijaishuollon nuoret tarvitsevat lisää tietoa 

SOS-Lapsikylän yhteistyö sijaishuollon nuorten oikeuksia tukevan NOJA-hankkeen kanssa on tuonut hyvin esiin sen, kuinka puutteellisia nuorten tiedot omista oikeuksistaan ja asemastaan ovat. Nuoret kaipaavat päätöksentekoon reiluutta. Reiluus syntyy siitä, että nuori ymmärtää päätösten perustelut eikä hän ei voi niitä ymmärtää, jos hänellä ei ole tietoa omista oikeuksistaan. 

NOJA –toiminnassamme avaamme nuorille heidän oikeuksiaan ihmis- ja perusoikeuslähtöisesti. Osallisuuden lupauksessa me aikuiset lupaamme lapsille mahdollistaa lapselle hänen mielipiteensä ilmaisun sekä tukea mielipiteen ilmaisussa. Lapselle annetaan tällöin viesti, että aikuinen haluaa kuulla hänen mielipiteensä: “Ompas mielenkiintoista, että ajattelet noin – kerrothan lisää asiasta!”.  

Lasten vinkeillä parempia palveluja 

Yksi tärkeä Osallisuuden lupaus on ottaa lapsi mukaan päätöksentekoon. SOS-Lapsikylän toiminnassa olevat lapset ja nuoret ovat antaneet mitä mainiompia vinkkejä esimerkiksi palavereihin – lapsille pitää olla tarjolla jotain muutakin tekemistä, kuin pöydän äärellä istumista. 

Nuoret myös kyseenalaistavat sen, että pitääkö palavereiden aina olla toimistoympäristössä? Pienemmän lapsen mielipiteen voi selvittää myös pulkkamäessä ja vähän vanhemman take away -kahvit kädessä kävelyllä. Tarjotaan lapselle paikkoja ja tilanteita, joissa hän voi ilmaista mielipiteensä. 

Pidetään huolta siitä, että lapsen viestin kuulee oikea taho – taho, jolla on valtaa tehdä päätöksiä. Varmistetaan, että lapsi tietää, kuinka menetellä, jos hän ei ole tyytyväinen päätökseen ja muutetaan toimintatapoja sellaisiksi, että lapsen näkökulmat tulevat aidosti huomioitua. 

Lisätietoja: 

• Lapsistrategia
• Lapsen osallisuuden tukeminen SOS-Lapsikylässä
• SOS-Kehittäjänuoret
• Oikeudet sijaishullossa
• Lapsen oikeudet