”Vapaus keskittyä tulevaisuuteen saa sydämeni laulamaan ilosta”

Ghanalainen Abena*, 17, on onnekas. Hänen ei tarvitse enää tehdä töitä kaduilla ja hän on päässyt takaisin kouluun.

Lähes vuoden ajan Abena heräsi aina aamuvarhain. Hän ei ollut menossa kouluun, vaan kaupittelemaan paahdettuja pähkinöitä Ghanassa sijaitsevan Ejisun pikkukaupungin kaduille. Aamiaiseksi hänellä ei ollut koskaan mitään, edellisenä iltana syödyllä pienellä aterialla piti pärjätä koko raskas työpäivä.

Kuluneet ruskeat sandaalit jaloissaan Abena vaelsi kaduilla joka päivä, aamusta iltaan. Työskentely vilkkailla teillä altisti hänet monille vaaroille. Kotona nälkäisinä odottavat sisarukset saivat hänet silti palaamaan työhön
päivästä toiseen.

– Näin kaduilla ihmisiä mukiloituina ja hakattuina. Minun oli silti uskallettava mennä sinne myymään pähkinöitä. Olin peloissani, turhautunut, pölyinen ja uupunut. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista, kun näin pikkuveljeni ja -sisareni syövän pienen aterian päivän päätteeksi, Abena muistelee.

Abenan isän jätettyä perheensä Abenan äiti, Helena, ei enää kyennyt surultaan työskentelemään.

– Elämä kotona oli vaikeaa jo ennen äitini sairastumista, mutta siitä tuli sietämätöntä sairauden jälkeen. Ei ollut ruokaa eikä rahaa ostaa mitään. Olimme jonkin aikaa riippuvaisia isoäitini ja naapureidemme meille lahjoittamasta ruuasta. Sitten äiti pyysi, että menisin töihin, koska hän itse ei pystynyt. Tiesin, että koulun keskeyttäminen vaikuttaisi koko loppuelämääni, mutta jonkun oli huolehdittava äidistäni, pikkuveljestäni ja -sisarestani. Se oli minulle vaikea päätös, Abena kertoo.

– Taakka siitä, etten tiennyt miten ruokkia lapseni tai hankkia heille koulutarvikkeita, oli minulle erittäin raskas. Pahinta oli, etten tiennyt mistä olisin voinut saada apua. Se oli aivan kamalaa. Lapseni olivat avuttomia ja niin olin minäkin, Helena sanoo.

Perheiden tukeminen muuttaa elämän

Helena tarvitsi apua pystyäkseen tarjoamaan lapsilleen turvallisen ja huolehtivan kodin. Paikallisen kirkkoneuvoston jäsen suositteli perhettä SOS-lapsikyläjärjestön perheiden tukemisen ohjelmaan. Ohjelmassa paikallinen tiimi pyrkii ratkomaan haavoittuvassa asemassa olevien perheiden ongelmia. Näin voidaan estää lapsia menettämästä vanhempiensa huolenpidon, ja viime kädessä välttää perheiden hajoaminen.

Vuonna 2019 Helena sai SOS-lapsikyläjärjestöltä avustuksen sikojen kasvattamiseen. Hän osti emakon, joka Helenan iloksi sai paljon porsaita. Porsaiden myynnistä Helena sai vihdoin tarpeeksi rahaa huolehtiakseen
lapsistaan.

SOS-lapsikyläjärjestön tiimi koulutti hänet, jotta hänellä olisi riittävät tiedot ja taidot sikojen kasvatuksesta ja maissinviljelystä sekä niihin liittyvästä taloudenpidosta. Helena sai valmennusta myös lapsista huolehtimiseen, vanhemmuuteen ja lapsen oikeuksiin liittyen, jotta hän voisi olla parempi vanhempi lapsilleen.

Olemme erittäin onnellisia ja hyvinvoivia, ja lapsillani on toivoa ja jopa unelmia tulevaisuuden suhteen.

Abenan äiti Helena

Tämän tuen mahdollistamana Abena lopetti pähkinöiden myynnin ja pääsi takaisin kouluun koulupuvun, oppi- ja harjoituskirjojen, koululaukun ja kenkien kera.

Kun koronakriisi iski Ghanaan maaliskuussa 2020, kaikki koulut suljettiin. Abena jatkoi silti opiskelua yhdessä SOS-lapsikyläjärjestön perustamista opetuskeskuksista, jotka oli tarkoitettu lapsille, joilla ei ollut kotonaan
radiota, televisiota tai internetiä.

Lukion toista vuotta käyvä Abena palasi hiljattain koulunpenkille.

– Ajattelen usein tulevaisuuttani. En ole enää kahlittu huoleen ja työhön. Olen vapaa ja sydämeni laulaa ilosta, Abena kertoo.

– Olen iloinen, että elämänlaatumme on parantunut ja omanarvontuntoni äitinä on palannut. Perhe merkitsee minulle paljon. Ilman perhettäni ja lapsiani minulla ei oikeastaan ole mitään merkityksellistä elämässäni, sanoo Helena ruokkiessaan kahtatoista sikaansa.

– Elämäni oli hyvin vaikeaa sen jälkeen, kun mieheni hylkäsi meidät. Tunsin häpeää. Ihmiset nauroivat minulle, ja se sai minut tuntemaan itseni aivan toivottomaksi. Sairastuin niin pahasti, etten voinut tehdä töitä ruokkiakseni omat lapseni. Nykyään minulla on paljon sikoja ja maissitilani menestyy. Tämä on suuri edistys. Olemme erittäin onnellisia ja hyvinvoivia, ja lapsillani on toivoa ja jopa unelmia tulevaisuuden suhteen, Helena hymyilee.

Teksti: käännetty kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön aineiston pohjalta

Kuvat: Nana Sampson

Juttu on julkaistu alun perin Kuulumisia 2/2021 -lehdessä.