Maailman siisteimmät sossut

Maija Haapala ja Camilla Jokela ovat jalkautuneet nuorten suosimaan
sosiaalisen median palveluun TikTokiin kertomaan, millaista
lastensuojelutyö oikeasti on. Anarkistisossuista on tullut supersuosittuja.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden julkisuuskuva on melko ristiriitainen: Mediassa heistä puhutaan yleensä siinä vaiheessa, kun joku lapsi on tullut kaltoin kohdelluksi. Tällöin lastensuojelua syytetään siitä, että viranomaiset eivät ole tehneet tarpeeksi suojellakseen lasta. Toinen ääripää ovat tilanteet, joissa uutiskynnys ylittyy silloin, kun joidenkin mielestä lastensuojelu on toiminut ihan syyttä suotta ja vienyt mielivaltaisesti lapset pois hyviltä vanhemmilta.
Sosiaalityöntekijät Maija Haapala ja Camilla Jokela ovat lähteneet tietoisesti purkamaan näitä mielikuvia. Kuuluisia ”anarkistisossuja” heistä tuli, kun he menivät nuorten suosimaan TikTokiin ja perustivat sinne Sossut-nimisen tilin.
Ex tempore TikTokiin
Haapalan tyttärellä oli TikTok ja äiti seuraili vierestä, kunnes innostui lataamaan sovelluksen itselleen.
– Huomasin, että siellähän oli valtavan paljon ammattilaistilejä, muttei yhtään sosiaalityöntekijöitä. Heitinkin sitten Camillalle idean TikTokista, hän innostui ja lähdimme heti kuvaamaan ensimmäistä videota, Haapala muistelee vuoden takaista aikaa.
Kummankaan työnantaja ei ole mukana videoiden tuottamisessa muutoin kuin peukuttamassa. Kaksikko tekee sisältöä toistaiseksi omalla ajallaan.
– Ajattelen, että sosiaalityöntekijän ammatti on niin siisti, että se riittää, että teemme tätä sosiaalityöntekijöinä, meidän ei tarvitse mennä organisaation taakse, Jokela sanoo.
Ensimmäinen video, joka lähti viraaliksi oli aiheeltaan: Mitä tapahtuu, kun lastensuojeluilmoitus tulee lastensuojeluun? Anarkistisossut näyttelivät tilanteen, latasivat videon palveluun ja hetkessä se meni viraaliksi. Videolla on jo yli 300 000 näyttökertaa.
Aihe selvästi askarrutti lapsia ja nuoria. Viimeistään tuossa vaiheessa Haapala ja Jokela ymmärsivät, että heidän tuottamalleen sisällölle on oikeasti kysyntää ja tarvetta. On arvokasta, että sossut ovat siellä missä lapset ja nuoret muutenkin viettävät aikaansa.
Arjen työ tutuksi
– Pyrimme avoimeen dialogiin seuraajien kanssa. Nuoret laittavat kysymyksiä ja kommentteja ja vastaamme niihin videoilla, kaksikko kertoo.
Muilla somealustoilla ei niin aktiivisesti kommentoida kuin TikTokissa, jossa käydään aktiivisesti keskustelua ja sossut saavatkin paljon kysymyksiä ja palautetta.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että olemme saaneet tuotua esiin sitä, kuinka paljon asioita lastensuojeluun liittyy. Olemme kertoneet myös hyvistä asioista ja onnistumisista, joista harvemmin näkee juttuja julkisuudessa. Nuorten tieto omista oikeuksista on lisääntynyt, Haapala toteaa.
Tavoitteena on vähentää lastensuojeluun liittyvää stigmaa.
Maija Haapala ja Camilla Jokela
– Tavoitteena on vähentää lastensuojeluun liittyvää stigmaa. Koska tili on ollut suosittu, olemme saaneet palstatilaa myös muissa medioissa. Kollegoiden palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.
Kaksikko ei tee videoita tosikkoina, vaikka aiheet voivat olla vakavia. He ovat tehneet jopa tanssivideoita ja laittaneet itsensä kokonaan peliin.
– Meillä on hauskaa, kun teemme videoita. Itse video ei ole välttämättä hauska, mutta sen tekeminen voi olla.
Sossu tutuiksi nuorille
Haapala ja Jokela elävät ja hengittävät lastensuojelua. He uskovat lastensuojeluun ja parempaan tulevaisuuteen.
– Parasta lastensuojelussa ovat kohtaamiset lasten ja nuorten kanssa. Palkitsevinta on, kun näkee miten vaikeista olosuhteista tulleet lapset voivat lopulta paremmin ja saavat kiinni arjesta. Sen näkeminen muistuttaa aina siitä, miksi tätä työtä haluaa tehdä, Jokela toteaa.
Naisilla on myös unelmia. Mitä he toivovat lastensuojelun tulevaisuudelta?
– Olisi tärkeää, että ihan jokaisella lapsella ja nuorella olisi yksi luotettava aikuinen. Yhtä tärkeää olisi se, että jos lapsella on lastensuojelun asiakkuus, hän tietäisi oman sossunsa nimen ja hänellä olisi tälle puhelinnumero. Sossulla pitäisi oikeasti olla aikaa tehdä työnsä hyvin, Jokela sanoo.
– Haluaisin räjäyttää koko lastensuojelusysteemin. Pois siitä valta-asetelmasta, että on sossut vastaan asiakkaat. Työtä pitäisi voida tehdä enemmän avoimena dialogina ja yhteisenä rintamana. Nuorten tarpeisiin pitäisi voida vastata heidän tarpeistaan ja lähtökohdistaan käsin, Haapala toivoo.
Teksti: Pirkko Soininen
Kuva: Maija Haapala ja Camilla Jokela
Juttu on alun perin julkaistu Kuulumisia 2/2021 -lehdessä.