Tytöillä menee nyt huonosti – kuulemmeko me aikuiset?

29.11.2021
SOSblogi
surullisen näköinen tyttö katsoo kameraan kännykkä kädessä

Korona-aika on syventänyt ahdinkoa monissa perheissä. Erityisesti minua kahden tyttären vanhempana huolettaa tyttöjen tilanne Suomessa.  

Syksyllä 2021 julkaistu Kouluterveyskysely kertoi synkkiä lukuja suomalaisten nuorten, erityisesti tyttöjen, pahoinvoinnista. Peruskoulun 8. ja 9. luokkaa käyvistä tytöistä 30 % kertoi kärsivänsä ahdistuksesta. Ahdistuksen kokemukset olivat lisääntyneet yli 10 % aikaisemmista, vuosina 2013–2019 julkaistuista tutkimuksista. Myös pojilla ahdistuksen kokeminen oli hieman lisääntynyt. Lasten ahdistus näkyy myös meillä SOS-Lapsikylässä, sillä se on yleisin syy ottaa yhteyttä Apuu-chattiimme, johon tulee joka päivä 100 yhteydenottoa apua tarvitsevilta lapsilta ja nuorilta. 

Lisäksi nuorista peruskoululaisista tytöistä sekä lukioissa ja ammattioppilaitoksissa opiskelevista tytöistä 32—40 % tunsi terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, ja 22—23 % koki itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti vuonna 2021. Nämä ovat hälyttäviä pahoinvoinnista ja yksinäisyydestä kertovia viestejä. Erityisesti tytöt voivat koronapandemian jälkeen Suomessa huonosti.  

Tytöt joutuvat kohtaamaan elämässään kaikenlaisia paineita ulkonäköpaineista koulumenestyshuoliin. Korona-ajan etäopiskelu on jakanut lapset ja nuoret kahtia – niihin, jotka pärjäävät etäkoulussa hyvin ja hallitsevat opiskelutaidot, ja niihin, jotka kärsivät tilanteesta.  

Koti ei aina ole turvallinen paikka 

Jos kotona ei kaikki ole kunnossa, eikä kouluunkaan voi turvallisesti mennä, on lapsi tilanteessa todella yksin. Sen vuoksi Apuu-chatin kaltaisia kännykän kautta helposti tavoitettavia avunsaannin kanavia tarvitaan kipeästi. Avasimme Apuu-chatin vuonna 2020 vastaamaan 7–15-vuotiaiden lasten korona-aikana esiin nouseviin huoliin. Palvelua on käytetty jo yli 40 000 kertaa. Ongelma on, etteivät kaikki apua tarvitsevat lapset vielä tiedä Apuu-chatista.  

Minua huolettaa, miten joulunpyhät sujuvat niissä perheissä, joissa lapset jo nyt kokevat yksinäisyyttä, ahdistusta ja pahoinvointia. Kun tiedämme, että juhlapyhät kärjistävät tilanteita monissa perheissä, miten käy jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien lasten? 

Olemme valinneet tänä vuonna joulukampanjamme kasvoksi nuoren tytön. Tämä ”Ainoksi” nimetty kampanjakasvo ilmentää Apuu-chattiin tulevia lasten yhteydenottoja. ”Aino” kokee, ettei kukaan välitä hänestä. Apuu-chatin kautta hän löytää kuuntelevan aikuisen, joka pitää hänen asiaansa tärkeänä, ja etsii hänelle apua. SOS-Lapsikylän Apuu-chat päivystää joka päivä klo 9–22, myös jouluaattona. 

Lapset tarvitsevat meidän aikuisten apua 

Meillä aikuisilla on suuri vastuu. Meidän tulee kannatella lapsia, auttaa tyttöjä ja poikia kokemaan itsensä arvokkaiksi ja tärkeiksi, ja huomata, kun lapsella on jokin hätänä. Se koskee niin vanhempia, varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilökuntaa kuin kadunkulkijaakin, joka näkee jotakin huolestuttavaa, kuten kiusaamista. Vastuu asiaan puuttumisesta on meillä. Lasten ei kuulu pärjätä yksin. 

Osallistumalla SOS-Lapsikylän joulukeräykseen voit auttaa meitä tavoittamaan yhä suuremman joukon apua tarvitsevia lapsia. Jo pienellä summalla on suuri merkitys. Voit lahjoittaa sivuillamme: www.sos-lapsikyla.fi/apuu. Voit myös lähettää viestin SOS20 numeroon 16155 ja lahjoitat 20 euroa. 

Joulukeräyksemme tuotot käytetään Apuu-chatin kulujen kattamiseen, sen varmistamiseen, että yhä useampi lapsi saa tietää Apuu-chatista, sekä muuhun yleishyödylliseen toimintaamme lasten ja nuorten hyväksi. Lahjoitusten avulla varmistamme, että apua tarvitsevat lapset ja nuoret saavat yhteyden turvalliseen aikuiseen, tukea koulunkäyntiinsä ja apua mieltään askarruttavissa kysymyksissä.  

Kiitos Sinulle lasten puolesta, kun välität. 

Linkki THL:n julkaisemaan kouluterveyskyselyyn: https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/lapset-nuoret-ja-perheet/lasten-ja-nuorten-hyvinvointi-kouluterveyskysely   

Kirjoittaja

Aura Yliselä profiilikuva
varainhankinnan asiantuntija