”Pidä kiinni unelmistasi”
Mariama A. Jallow on 20-vuotias gambialaisnuori, joka on mukana Suomen ulkoministeriön ja lahjoittajien tuella toteutetussa SOS-Lapsikylän nuorten voimaannuttamiseen ja työllistymiseen keskittyvässä kehitysyhteistyöhankkeessa Gambiassa. Hankkeen myötä hänen haaveensa yliopisto-opinnoista kävi toteen. Mariaman tarina on inspiroiva esimerkki siitä, mihin nuorten tukeminen voi parhaimmillaan johtaa.
Mariaman lapsuus ja nuoruus oli monella tapaa haasteellinen. Hän kasvoi yksinhuoltajaäitinsä kanssa vaatimattomissa oloissa, sillä vanhemmat erosivat vain muutama viikko Mariaman syntymän jälkeen, eikä isä halunnut olla millään tapaa mukana Mariaman elämässä. Perheellä oli taloudellisesti tiukkaa, sillä lyhyitä työjaksoja lukuun ottamatta Mariaman äiti oli työttömänä. Äiti sai onneksi sukulaisilta tukea pitääkseen huolta Mariamasta ja tämän sisaruksista, ja myöhemmin hän meni uusin naimisiin.
Koulunkäynti ei ole ollut Mariamalle koskaan itsestäänselvyys. Pitkä koulumatka piti taittaa kävellen ja koulumaksut olivat korkeat. Mariman isäpuoli pystyi kuitenkin onneksi kattamaan koulunkäynnin kulut, ja Mariama sai lukion päättötodistuksen. Mariama kertoo tehneensä kaikkensa tukeakseen nuorempien sisarustensa koulunkäyntiä, jotta he pääsisivät edes hiukan helpommalla kuin hän itse.
Uutta kohti
Mariaman elämässä tapahtui käänne maaliskuussa 2021, kun hän kuuli SOS-Lapsikylän nuorten voimaannuttamiseen ja työllistymiseen keskittyvästä hankkeesta. Mariama otti viipymättä yhteyttä hankkeen henkilökuntaan ja ilmoitti olevansa kiinnostunut. Muutaman päivän päästä hän olikin jo toimistolla rekisteröitymässä mukaan. “En ole katunut päivääkään hankkeeseen liittymistä”, Mariama sanoo tyytyväisenä.
Gambian hankkeessa keskitytään heikoimmassa asemassa olevien nuorten työllistymiseen. Nuorisotyöttömyyttä pyritään vähentämään esimerkiksi kehittämällä ammatillista koulutusta, tarjoamalla uraohjausta, yrittäjyyskoulutusta ja mentorointia sekä kartoittamalla työharjoittelupaikkoja. Nuoria tuetaan myös elämäntaitojen kehittämisessä.
“Hankkeessa mukana oleville nuorille tarjotaan monenlaisia kursseja. Itse olen kokenut kaikista hyödyllisimmiksi uraohjauksen, mentoroinnin ja ongelmanratkaisuun keskittyvän koulutuksen. Kiinnostavinta on ollut ammatinvalintaan ja verkostoitumiseen liittyvä ohjaus”, Mariama pohtii.
Unelmana yliopisto
Mariama on pitkään haaveillut yliopistoon pääsystä. Unelma on saanut lisäpontta hänen nähtyään korkeakoulutettuja naisia johtopaikoilla Gambiassa. Gambian koulutusjärjestelmä ei kuitenkaan kannusta nuoria opintojen pariin ja työllisyysmahdollisuudet ovat rajalliset myös korkeakoulutetuille nuorille. Siksi moni nuori saattaa nähdä maasta lähtemisen houkuttelevana vaihtoehtona. Myös Mariama myöntää joskus pohtineensa lähtemistä, muttei ole kuitenkaan toteuttanut ajatusta.
Päästyään SOS-Lapsikylän hankkeeseen mukaan Mariama pääsi askeleen lähemmäksi haavettaan yliopisto-opinnoista. SOS-Lapsikylän työntekijöiden rohkaisemana Mariama haki yliopistoon ja pääsi sisään. Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin kalliit lukukausimaksut. Mariama haki opintojensa rahoittamiseen stipendiä, sai myöntävän päätöksen ja pääsi kuin pääsikin aloittamaan tänä syksynä opinnot. “Olen kiitollinen Gambian SOS-lapsikyläjärjestön työntekijöille sekä äidilleni, ilman heidän kannustustaan en olisi tässä”, Mariama iloitsee.
Hyvä kiertämään
Kun Mariamalta kysytään, millaisena hän näkee tulevaisuutensa tällä hetkellä, hän vastaa hymyillen: “Näen tulevaisuuteni valoisana. Joskus aiemmin mietin jopa luovuttamista.”
Mariama haluaisi tulevaisuudessa työskennellä haavoittuvassa asemassa olevien gambialaisten hyväksi ja puuttua Gambian yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin. Yhtenä esimerkkinä Mariama mainitsee nuorten työmarkkinoilla kohtaaman syrjinnän. Hän uskoo, että nuoret tarvitsevat tukea, jolla heidät saadaan sitoutettua yhteiskuntaan – sellaista, jota SOS-Lapsikylän hanke tällä hetkellä tarjoaa.
Jos Mariama saisi antaa kaltaisilleen nuorille yhden neuvon, olisi se seuraava: “Pidä kiinni unelmistasi, sillä elät nyt tulevaisuutesi kannalta tärkeää aikaa.”
Kuvat: Almami Barrow
Teksti: Sara Sintonen