Millaista on olla lapsikylä-äiti Togossa?

9.9.2021
Tarinoita maailmalta
lapsikylä-äiti seisoo värikkäässä mekossa liitutaulun edessä

Voisitko lyhyesti esitellä itsesi?

– Olen KANYEMBA Komboni Genéviève. Olen 44-vuotias ja toimin lapsikylä-äitinä täällä Atakpaméssa, Togossa.

Mama Komboni on pitkä, vilkas ja hymyilevä nainen. Keskustelu hänen kanssaan on täynnä naurua ja muistoja.

Kuinka kauan olet työskennellyt SOS-lapsikylässä Atakpaméssa?

– Kun lapsikylä avattiin Atakpaméssa vuonna 2019, olin yksi ensimmäisistä lapsikylä-äideistä. Olin odottanut tätä mahdollisuutta useita vuosia.

Minkä takia halusit niin kovasti lapsikylä-äidiksi?

– Olen kotoisin Dapaongista, kaupungista, joka sijaitsee 400 km pohjoiseen Atakpamésta. Kun Dapaongin SOS-lapsikylä avattiin vuonna 2007, olin 28-vuotias leski kahden pienen lapsen kanssa, eikä minua hyväksytty silloin lapsikylä-äidiksi. Minulla oli neljän vuoden vapaaehtoinen opettajakokemus, ja minut valittiin sen sijaan opettamaan SOS-lapsikyläjärjestön peruskouluun.

– Sain nopeasti opettajan sertifikaatin, ja tein koulussa lähes 12 vuoden uran. Lapseni ovat nyt kasvaneet, ja mikä voisikaan olla luontevampaa kuin kokeilla onneani jälleen pienten lasten äitinä! Atakpamé tarjosi minulle siihen mahdollisuuden. Minusta se oli siunaus. Kuten sanoin, olin ollut vuosia leskenä kahden lapsen kanssa, ja pian lapset olisivat kuitenkin yliopistossa ja olisin jäänyt yksin.

Millaista elämä on ABBA-kodissa lapsikylässä?

– Olen ABBA-kodista vastuussa oleva äiti, ja lapsia on viisi. Neljä on peruskoulussa ja pienin on kaksi vuotta ja neljä kuukautta vanha. He elävät veljinä ja sisarina ja jakavat elämänsä kanssani. He leikkivät sekä yhdessä että yhteisön muiden lasten kanssa.

– Jokainen lapsista tietää, että välitän heistä ja että he voivat puhua minulle mistä tahansa aiheesta ilman pelkoa. Tämä luottamuksen ilmapiiri syntyy keskusteluista, joita käymme iltaisin istuen yhdessä olohuoneessa. Jokainen kertoo päivästään, jakaa vapaasti ajatuksiaan, pelkojaan, saavutuksiaan ja ilojaan.

– Talon tehtävät jaetaan vuorotellen: ruoanlaitto, siivous, pesula – jokaisella on oma vuoronsa. Enhän halua lasten kasvavan laiskoiksi.

– Toisinaan ratkon pieniä tappeluita lasten välillä. Esimerkiksi silloin, kun yksi on ottanut toisen lelun eikä halua antaa sitä takaisin, tai toinen on ottanut veljensä paikan ruokapöydässä. Kuuntelen kaikkia selvittääkseni totuuden kertomusten takana, kuivaan kyyneleet ja käsittelemme pettymykset. Lohduttaminen ja välittäminen ovat osa velvollisuuksiani äitinä.

– Teemme usein iltaisin läksyjä ja lukemisharjoituksia oppimisen tukemiseksi. Kahdella lapsista oli oppimisviiveitä, kun he tulivat lapsikylään, joten harjoittelen heidän kanssaan edelleen tavuja ja muita asioita, jotta he pystyvät paremmin seuraamaan opetusta luokassa. Opetustaitoni ovat nyt arvokkaita, koska lapsia on myös motivoitava ja kannustettava. Tulokset alkavat olla tyydyttäviä sekä matematiikassa että ranskassa.

Miten sinulla menee muiden lapsikylä-äitien ja tukihenkilöstön kanssa?

– Jaamme muiden lapsikylä-äitien kanssa ilomme ja surumme. Tuemme toisiamme neuvoilla ja autamme toisiamme. Välillämme voi toisinaan olla väärinkäsityksiä tai konflikteja, mutta onnistumme pääsemään niistä yli ja luomaan iloa ja yhteenkuuluvuutta välillemme. Lapsikylän muu henkilöstö auttaa meitä, kannustaa lasten ja kodin hoidossa ja tukee monin tavoin mm. koulutusten, kokousten, neuvojen ja tietoisuuden lisäämisen kautta.

Millaiset asiat tekevät sinut iloiseksi?

– Minulle on suuri ilo olla jälleen pienten lasten äiti. Näen heidän edistyvän, oppivan virheistään, rakastavan toisiaan, nauravan, leikkivän, tanssivan, laulavan. Järjestämme virkistysiltoja myös yhdessä muiden lapsikyläperheiden kanssa. Ne tuovat elämään kauniita hetkiä, voimakkaita tunteita, halauksia ja anteeksiantoa. Perhe-elämää parhaimmillaan.

Lapsikylä-äiti Komboni haaveilee hymyillen ja katsoo kaukaisuuteen.

– Joskus kuvittelen itseni kauaksi tulevaisuuteen. Mietin, miten näistä lapsista tulee vastuuntuntoisia miehiä ja naisia, ja näen itseni usean pienen lapsen isoäitinä. Jumala auttakoon minua!

Mitä mieltä olet lapsikylä-äidin roolista ja velvollisuuksista?

– Lapsikylä-äidillä on suuri vastuu lasten henkilökohtaisesta kehityksestä. Hänen on autettava lapsista itsenäisiä ihmisiä, rehellisiä ja hyödyllisiä yhteiskunnalle. Minun tehtäväni on myös yrittää jakaa lapsille hyviä elämänarvoja. Teen työtäni yötä päivää onnistuakseni tässä tärkeässä tehtävässä.

Voitko kertoa meille jostain tilanteesta, joka on merkinnyt sinulle erityisen paljon?

– Eräänä päivänä lähdin kokoukseen klo 8.00, kun lapset olivat jo lähteneet kouluun. Lasten tullessa kotiin heitä oli vastassa lapsikylä-täti, joka oli tullut sijaistamaan minua, ja hän ilmoitti lapsille poissaolostani.

– Kun en ollut palannut kotiin vielä klo 17.00 mennessä, Carlos* alkoi huolestua. Hän oli kysynyt sijaiseltani: ”Äiti ei ole vielä palannut?”. Sijaiseni vastasi: ”Ei. Hän ei ole vielä palannut.” Carlos jatkoi kysymysten esittämistä: ”Soititko hänelle?”. ”Ei, en soittanut hänelle.”. ”Etkö soittanut hänelle ja sinäkö valmistat illallista? Entä jos äiti ei tule takaisin, voimmeko syödä?”.

– Heti kun tulin kotiin, marssin suoraan pojan luo, jotta hän näki, että olin kunnossa. Koskettavinta tässä oli se, että hän on toisinaan hieman tuhma poika, mutta selvästi hän välittää minusta paljon. Tunne on molemminpuolinen.

Millaisena näet tulevaisuutesi SOS-lapsikylässä?

– Liityin suureen lapsikyläperheeseen vuonna 2007. Opetin ensin lapsia koulussa 12 vuotta. Tänä päivänä jaan koko elämäni hoivissani olevien lasteni kanssa. Jos Jumala antaa minulle pitkän elämän ja hyvän terveyden, uskon, että autan lapsia aina eläkeikään saakka.

Lapsikylä-äiti Komboni purskahtaa nauruun.

*Nimi muutettu lapsen yksityisyyden suojaamiseksi

Teksti: Suomennettu SOS-lapsikyläjärjestön työntekijän tekemän haastattelun pohjalta.

Valokuvaaja

Prisqua Akuvi Djomeda Kenkou