Katulapsesta sairaanhoitajaksi

10.6.2021
Tarinoita maailmalta
sairaanhoitaja laittaa stestokoopin krviinsa, poikia tutkittavana

3-vuotiaana Kasmitha*, nyt 27, eli Kathmandun kaduilla. Nyt hän työskentelee sairaanhoitajana Sanothimin SOS-lapsikylässä Nepalissa. 

Sairaanhoitajan toimistossa, keskellä Sanothimin SOS-lapsikylää, 10-vuotias poika istuu tuolilla ja itkee korvakipuaan. 

“Vilkaisen vain nopeasti, jos siellä näkyy jotain”, Kasmitha sanoo rauhallisesti ja tutkii pojan korvaa taskulampulla.  

Kasmitha on työskennellyt SOS-lapsikylässä sairaanhoitajana jo kolme vuotta. Tuona aikana hän on oppinut tuntemaan jokaisen lapsen hyvin. Joka päivä sairaanhoitajan oven takaa löytyy lapsi, joka tarvitsee hänen apuaan. 

Lapset tuntevat olonsa turvalliseksi Kasmithan kanssa, sillä he eivät ainoastaan tunne toisiaan, vaan heillä on jaettu historia. Myös Kasmitha tietää, miltä tuntuu menettää vanhempansa. 

sairaanhoitaja, kaksi lasta ja koira pihalla
Sanothimin lapsikylässä on lämminhenkinen ja rauhallinen tunnelma.

Isä hylkäsi perheensä 

Kasmitha syntyi maalaiskylässä  vuonna 1994. Hän eli yhdessä äitinsä, isänsä ja sisarensa kanssa.  

“Muistan, että sain ihan pienenä keuhkokuumeen, mutta sitä ei haluttu hoitaa ollenkaan. Poikien ja tyttöjen oikeuksien välillä on täällä Nepalissa aikamoinen ero maaseudulla vieläkin”, Kasmitha kertoo. 

Varsinkin Nepalin maaseudulla jotkut isät jättävät perheensä, koska heille ei ole syntynyt poikaa. Kun työtön ja kouluttamaton äiti jää yksin lasten kanssa, perheellä on hyvin huonot mahdollisuudet tulla toimeen. Tässä tilanteessa äidit saattavat jättää lapsensa aloittaakseen uuden elämän muualla. 

Elämä kadulla 

Olin kolmivuotias, kun isäni päätti jättää meidät ja mennä uudestaan naimisiin saadakseen poikalapsen”, Kasmitha kertoo. 

Kasmithan perhe jäi täysin ilman toimeentuloa ja kotia. Kasmithan äiti oli silloin raskaana ja odotti kolmatta lastaan. Epätoivossaan hän vei lapsensa Kathmanduun etsiessään työtä. He elivät kadulla teltassa yhdessä maailman saastuneimmista kaupungeista. 

Kasmitha muistelee neljää vuottaan kadulla surullisena. Hän kertoo pelon täyttämistä öistä ja jatkuvasta nälästä.  

“Vaikeinta oli, kun emme saaneet edes ihan perusasioita. Emme voineet syödä, kun meillä oli nälkä eikä meillä ollut rahaa koulunkäyntiin, vaikka halusimme siskoni kanssa kovasti kouluun”, Kasmitha muistelee.

kuvassa sairaanhoita kasmitha
Sairaanhoitajana Kasmitha parantaa suurimman osan lasten vaivoista, mutta sen ohella hän antaa lapsille myös hyviä neuvoja. ”Ole vahva ja rohkea, ole ahkera ja keskity opintoihisi”, Kasmitha sanoo lapsille. ”Kun ajattelet että asiat menevät hyvin, niin ne yleensä menevätkin.” 

Tie parempaan 

Kasmithan nuorin sisar syntyi pellolle, jossa äiti oli tekemässä raskasta työtä. Tällöin läheisen koulun johtaja tajusi heidän hätänsä ja auttoi äitiä ottamaan yhteyttä Nepalin SOS-lapsikyläjärjestöön. 

Kasmitha oli viisivuotias, kun hänen perheensä alkoi saada SOS-lapsikyläjärjestön tukea. Tytöt pääsivät kouluun ja elämän perusasiat alkoivat olla taas kunnossa. 

Tuesta huolimatta sisarusten äiti päätti lähteä ja jättää lapset. ”Hän teki varmaan parhaansa, mutta täällä elämä ei ole yksihuoltajaäideille helppoa”, Kasmitha ajattelee.  

Kasmithan isosisko oli tuolloin onneksi jo riittävän vanha pitääkseen huolta nuoremmista siskoistaan. SOS-lapsikylässä päätettiin, että siskoille olisi parasta pysyä yhdessä turvallisessa ympäristössä. Heille mahdollistettiin elämä uudessa asunnossa SOS-lapsikylän vieressä ja he pystyivät jatkamaan koulunkäyntiä. Kasmitha päätyi lopulta sairaanhoitajakouluun. 

”Olen niin kiitollinen, että saimme pysyä yhdessä. Se merkitsi silloin ja edelleen todella paljon”, Kasmitha hymyilee. 

 
*Nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi. 

Teksti: Norjan SOS-lapsikyläjärjestö, käännös Anna Savela

Valokuvaaja

Nina Ruud