Suomen suurimman aamunavauksen tavoitteena on kertoa alakoululaisille, ettei kukaan ole kesälläkään yksin

25.5.2021
Tiedotteet

Apuu-chat kutsuu kaikki Suomen alakoululaiset Suomen suurimpaan aamunavaukseen 1.6.2021 yhdessä suosittujen somevaikuttajien Äidin Puheenvuoro Inari Fernándezin sekä Elina & Sofian kanssa. Aamunavauksessa jutellaan yksinäisyydestä ja aikuisen tuen tärkeydestä sekä annetaan työkaluja tukea kaipaaville lapsille.

– Tosi monet lapset ovat joutuneet koville koronavuoden aikana, ja pian alkava kesäloma voi olla monelle lapselle pelottavaa yksinolon aikaa. Haluan olla mukana varmistamassa, että kaikki lapset tietävät, ettei huolien kanssa kuulu jäädä yksin, kuvailee somevaikuttaja, itsekin kahden alakoululaisen äiti Inari Fernández. 

Suomen suurin aamunavaus järjestetään tiistaina 1.6. kello 9.30-9.45 virtuaalisesti Zoom-sovelluksen kautta. Ilmoittautumaan pääsee täältä.

Aamunavausta hostaa @aidinpuheenvuoro_official kanavista tuttu Inari Fernández. Ohjelmaan osallistuu myös Apuu-chatin projektipäällikkö Johanna Virtanen sekä @elinasofiaofficial kanavilta tutut Elina ja Sofia.

SOS-Lapsikylän perustama Apuu-chat on auttanut vuoden aikana jo yli 20 000 lasta ja on tukemassa 7–15-vuotiaita lapsia läpi koko kesän osoitteessa apuu.fi. Nyt kaikki alakouluikäiset kutsutaan mukaan aamunavaukseen, jossa jutellaan huolista ja aikuisen tuen tärkeydestä yhdessä koululaisille tuttujen somevaikuttajien kanssa. Samalla näytetään, miten Apuu-chat toimii ja auttaa lapsia myös kesän aikana.

– Avun pyytämisen taakka on erityisesti nyt koronavuoden aikana kaatunut lapsille. Haluamme varmistaa, että alakouluikäisillä lapsilla on käytössään heidän valmiutensa ja kyvykkyytensä huomioiva, yksinkertainen hätäpalvelu, kertoo SOS-Lapsikylän Apuu-chatin projektipäällikkö Johanna Virtanen.

Suurimmat syyt ottaa yhteyttä Apuu-chattiin ovat ahdistus, kaverisuhteet ja koulukiusaaminen. Lähes päivittäin Chat-päivystäjät tekevät viranomaisille ilmoituksia muun muassa vakavista lastensuojelutapauksista. 

Chatin linjoilla SOS-Lapsikylän asiantuntijat ja koulutetut vapaaehtoiset auttavat lapsia, jotka tuntevat olonsa turvattomaksi tai uhatuksi. Päivystäjät vastaavat lapsille joka päivä aamuyhdeksästä iltakymmeneen osoitteessa www.apuu.fi

Älä jää yksin – Apuu-chat auttaa myös kesälomalla.

Lisätietoja:

Johanna Virtanen
Apuu-chatin projektipäällikkö
p. 044 761 4131
johanna.virtanen@sos-lapsikyla.fi

Raportti Apuu-chatin ensimmäisestä toimintavuodesta: www.sos-lapsikyla.fi/apuu-raportti