SOS-Lapsikylä palkitsi rohkeita tekoja lasten puolesta
SOS-Lapsikylä ry on myöntänyt yhdeksättä kertaa ROHKEASTI LAPSEN PUOLESTA -mitaleja rohkeasta toiminnasta lasten puolesta. Tällä kertaa mitalit myönnettiin Apuu-chatin ideoineelle Jukka Hotalle sekä Kaarinan lapsikylän entiselle johtajalle Kari Kiesiläiselle, joka on puolustanut lapsen oikeutta muistoihin ja historiaansa.
Ei jätetä lasta yksin
Jukka Hotta otti SOS-Lapsikylään yhteyttä maaliskuussa 2020, koska hän oli huolissaan apua tarvitsevien lasten jäämisestä koteihin oman onnensa nojaan, kun koulut ja harrastukset sulkeutuivat koronatilanteen takia. Jukalla oli idea Apuu-chat -palvelusta, jota kautta pienet lapset saisivat yhteyden auttavaan aikuiseen.
Jukka tarjosi oman osaamisensa ja verkostonsa Apuu-chatin suunnitteluun ja toteutukseen. Hänellä on osaamista palvelumuotoilusta, strategisesta suunnittelusta, vaikuttajayhteistyöstä ja opettajataustansa vuoksi myös tämän kohderyhmän auttamisesta. Hänen käsialaansa on Apuu-chatin nimi, visuaalinen ilme ja idea siitä, miten lapset tavoitetaan sosiaalisen median vaikuttajien avulla.
”Jukassa erityistä on suuri sydän ja pyyteetön halu auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Jukan periksiantamattomuus, positiivisuus ja energisyys valoi koko projektin ajan uskoa meihin SOS-Lapsikylän väkeen ja kiritti meidät pystyttämään tämän uuden palvelun lapsille ennätysajassa. Ideasta palvelun avaamiseen vappuaattona 2020 kului vain noin kuukausi, mikä on huikea aikaansaannos uudelle palvelulle, joka toimii täysin tietoturvallisesti Suomen kaikkien lasten omana apukanavana vuoden jokaisena päivänä klo 9–22”, SOS-Lapsikylän kehitysjohtaja Kati Palsanen kertoo.
Apuu-chat tuli todelliseen tarpeeseen, ja ensimmäisen toimintavuoden aikana sieltä on haettu apua yli 20 000 kertaa.
Lapsella oikeus muistoihinsa ja historiaansa
Kaarinan lapsikylän eläkkeellä oleva johtaja Kari Kiesiläinen on rohkealla toiminnallaan ajanut lapsen oikeutta omiin muistoihinsa ja siten omaan historiaansa. Hän teki aikoinaan Kaarinan lapsikylässä asuneille lapsille valokuva-albumit heidän ajastaan lapsikylässä, sillä monella varsinkin pitkään sijoitettuna olleella lapsella on hyvin vähän konkreettisia muistoja, kuten valokuvia, lapsuudestaan. Albumeja ei kuitenkaan sen hetkisen lastensuojelulain tulkintojen perusteella salassapitosyistä saanut luovuttaa lapsille.
Kari ei tyytynyt tähän päätökseen, vaan vei asian eteenpäin tutkittavaksi eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan. Nyt kolmen vuoden jälkeen ja eduskunnan oikeusasiamiehen kahden eri ratkaisun nojalla valokuvakansiot saa antaa lapsille. Näin lapsen oikeus omaan historiaansa ja henkilökohtaisiin muistoihinsa sai sille kuuluvan arvostuksen. Päätöksellä on laaja merkitys lastensuojelun piirissä oleville lapsille koko Suomessa.
ROHKEASTI LAPSEN PUOLESTA -mitali myönnetään vuosittain enintään kolmelle yksityishenkilölle tai yhteisölle, jotka ovat edistäneet SOS-Lapsikylä ry:n tarkoitusta tai rohkealla toiminnalla mahdollistaneet lasten paremman elämän.