Koronapandemia pakotti lastensuojelun jalkautumaan verkkoon – lapset hakeneet apua SOS-Lapsikylän Apuu-chatista vuodessa yli 20 000 kertaa

26.4.2021
Tiedotteet
Poika istuu hämärässä huoneessa sängyllään kädessään känykkä

Apua tarvitsevat lapset ovat olleet yhteydessä 7–15-vuotiaille tarkoitettuun SOS-Lapsikylän Apuu-chattiin ensimmäisen toimintavuoden aikana yli 20 000 kertaa. Lähes kolme kertaa viikossa chat-päivystäjät ilmoittavat viranomaisille vakavasta lastensuojelutapauksesta.

Kun Apuu-chatin toiminta käynnistyi vappuaattona 2020, elettiin kotiin vetäytymisen ja etäkoulun aikaa. Lastensuojeluilmoitusten määrä oli kääntynyt laskuun, kun lapset eivät arjessa kohdanneet aikuisia normaaliin tapaan, ja opettajat viestivät kadonneista lapsista, joita ei näkynyt etätunneilla tai joita ei saatu kiinni.

Suomessa lasten suojeleminen perustuu malliin, jossa aikuinen lapsen elinpiirissä näkee lapsen hädän ja ilmoittaa lapsen tilanteesta viranomaisille lapsen puolesta. Poikkeustilanne toi toimintamallin heikkoudet esiin ennennäkemättömällä tavalla.

”Avun pyytämisen taakka oli kaatunut lapsille. Halusimme varmistaa, että alakouluikäisillä lapsilla on käytössään heidän valmiutensa ja kyvykkyytensä huomioiva, yksinkertainen hätäpalvelu”, kertoo SOS-Lapsikylän Apuu-chatin projektipäällikkö Johanna Virtanen.

Lapset kärsivät ahdistuksesta, koulukiusaamisesta ja pelkotiloista

Apuu-chatista lapset ovat hakeneet apua etenkin ahdistukseen, kaverisuhteisiin, koulukiusaamiseen ja pelkotiloihin. Yhteydenottoja chattiin on tullut ensimmäisen toimintavuoden aikana yli 20 000. Myös lasten arki koulunkäynteineen, harrastuksineen ja ihmissuhteineen on näkynyt Apuu-chatissa.

”Vuosi poikkeuksellista elämää on lapsen maailmassa ikuisuus, minkä seuraukset ovat näkyneet univaikeuksina, paniikkikohtauksina ja muina ahdistuksen oireina myös niillä lapsilla, jotka kertovat, että ennen koronaa kaikki oli hyvin”, kertoo Virtanen.

Chatin linjoilla SOS-Lapsikylän asiantuntijat ja koulutetut vapaaehtoiset auttavat lapsia, jotka tuntevat olonsa turvattomaksi tai uhatuksi. Päivystäjät vastaavat lapsille joka päivä aamuyhdeksästä iltakymmeneen osoitteessa www.apuu.fi.

Vakavien lastensuojelutapausten määrä selvässä kasvussa

Haavoittuvimmassa asemassa ovat lapset, jotka kärsivät perheväkivallasta, laiminlyönnistä tai itsetuhoisuudesta. Näissä vakavissa tapauksissa chat-päivystäjä tekee rikosilmoituksen, lastensuojeluilmoituksen, ottaa yhteyttä sosiaalipäivystykseen tai hätänumeroon.

”Vuoden aikana chat-päivystäjät ovat olleet keskimäärin kolme kertaa viikossa yhteydessä viranomaisiin saadakseen yhteyttä ottaneelle lapselle apua”, Johanna Virtanen kertoo.

Koronapandemia vauhditti Apuu-chatin syntyä, mutta lasten avuntarve on osoittanut, että palvelu on tullut jäädäkseen.

”Olemme monesti ensimmäisiä, joille lapsi huolistaan kertoo. Meille on tärkeää, että lapsi kuulee, että hänen asiansa on tärkeä, ja ettei hänen kuulu pärjätä yksin eikä varsinkaan ilman aikuisten apua”, Virtanen sanoo.

Raportti Apuu-chatin ensimmäisestä toimintavuodesta

Webinaari ke 28.4. klo 15-15.30: ”Mitä Suomen lapsille kuuluu?” – Apuu-chatin syntymäpäiväwebinaari


Lisätietoja:

Apuu-chatin projektipäällikkö Johanna Virtanen, johanna.virtanen@sos-lapsikyla.fi, p. 044 761 4131
Viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen, leena.poutanen@sos-lapsikyla.fi, p. 040 570 8298