Mitä lapsille kuuluu tänä erikoisena vuonna?

20.4.2021
SOSblogi

On ollut suuri etuoikeus tänä poikkeuksellisena vuonna päästä näin läheltä kuulemaan niin monen suomalaisen lapsen elämästä, kuin olemme SOS-Lapsikylässä Apuu-chatin välityksellä päässeet.

Lapset ovat olleet Apuu-chattiin yhteydessä jo 20 000 kertaa, ja olemme käyneet 15 000 keskustelua. Yhteyttä ottaneiden lasten tilanteet ovat ainutlaatuisia ja heidän varhaiset elämänpolkunsa aivan erityisiä, arvokkaita kudelmia, ja olemme Apuu-chatissa valmiita juuri lasten yksilöllisiä tilanteita varten. Voimme kuitenkin poimia keskusteluiden valtavasta kirjosta muutamia ilmiöitä, jotka haluamme nostaa kaikkien lapsia kohtaavien ja lasten asioista päättävien huomioon.

Ihan ok, tai no…

Kun Apuu-chat aukesi vappuaattona 2020, elivät alakouluikäiset lapset aivan uudenlaista arkea etäkouluineen ja rajoitettuine kontakteineen. Keskusteluissa tämä näkyi selkeästi koronapandemiaan linkittyvinä aiheina. Keskustelimme lasten kanssa paljon esimerkiksi koulunkäynnistä, oman ja varsinkin läheisten sairastumisen pelosta, ikävästä rakkaita ystäviä tai sukulaisia kohtaan, vanhempien työ- tai taloudellisiin tilanteisiin liittyvästä kireydestä ja riidoista. Huolilla oli selkeä hahmo ja niitä oli näin ollen helpompi nimetä ja käsitelläkin.

Kesän ja varsinkin syksyn edetessä Apuu-chatissa yhteydenottojen syynä on korostunut yleisesti ahdistus. On kovin ymmärrettävää, että lasten näkökulmasta todella pitkään jatkunut poikkeava tilanne alkaa muodostaa hahmotonta möykkyä, joka tuntuu epämääräisenä ja hankalammin määriteltävänä tuntemuksena. Monilla toki erilaiset ikävät kokemukset ovat kertyneet jo kauan ennen korona-aikaa paineen tunteeksi rinta-alaan, levottomuudeksi, alakuloisuudeksi tai unettomiksi öiksi. Kerta toisensa jälkeen saamme olla ylpeitä lapsista, jotka toimeliaasti lähtevät kertomaan hankalasta tilanteestaan ja osaavat ilmaista, kuinka ahdistaa. Usein ensimmäistä kertaa juuri meille.

Olen ihan yksin tässä maailmassa.

Apuu-chatissa olemme saaneet yhteydenottoja lapsilta, joille ei kuulu hyvää. Meihin on ollut yhteydessä lapsia, jotka kokevat, että heillä ei ole ketään luotettavaa aikuista, he eivät kuulu minnekään tai kukaan ei tykkää heistä. Olemme keskustelleet lasten kanssa, jotka ovat yksin sekä ’oikeassa elämässä’ että verkossa, ja lasten, joita pahoinpidellään kotona tai koulussa. On lapsia, jotka kertovat, että aikuiset tietävät kyllä, mitä heille kuuluu, mutta kukaan ei tee mitään. Sitten on vielä heitä, jotka eivät enää oikein jaksa. Ja heitä, jolla on itsetuhoisia ajatuksia tai käyttäytymistä.

Monissa näistä yhteydenotoista välittyy todellisuus, jossa lapset kokevat, että heidän täytyy pärjätä tai osata toimia hyvin itsenäisesti. Heillä on jo pitkältä ajalta kertynyt kokemus siitä, että aikuisiin ei voi luottaa, kukaan ei auta eikä asioille mahda mitään. Meille on suuri kunnia olla niitä aikuisia, joiden puoleen nämäkin lapset vielä rohkaistuvat kääntymään. On iso asia lapselle ottaa vielä kerran riski ja heittää peliin luottamuksen viimeiset rippeet. Apuu-chatissa lapsen kanssa vuorovaikutukseen asettuu aikuinen, joka on läsnä, kuulee lasta, kysyy ja kertoo, että lapsen asia on tärkeä, sitä täytyy viedä eteenpäin ja lapsen kuuluu saada apua.

Ihan tavallista mulle kuuluu!

On tärkeää huomata, että tämän poikkeuksellisen vuoden aikana lasten elämä ei ole pysähtynyt. Samat tärkeät asiat mietityttävät lapsia nytkin, kun elämä on erilaista kuin aiemmin. Esimerkiksi kasvuun ja kehitykseen liittyviä aiheita, kuten murrosikää, seksuaalisuutta, identiteettiä ja ihastumista on käsitelty Apuu-chatissa koko ajan tasaisesti. Osalla lapsista on kokemusta siitä, että omien tuttujen aikuisten kanssa näistä asioista puhuminen on liian kiusallista, jolloin on helpompi tulla Apuu-chattiin kysymään asioista anonyymisti. Kuulemme myös lasten läheisistä aikuisista, usein omista vanhemmista, jotka ihanasti kuuntelevat ja auttavat, kuten pitääkin, mutta lapsen tekee mieli kuulla asioihin myös muiden luotettavien aikuisten näkökulmia.

Lapset kaipaavat apua kaveritaitoihin, se on meille tullut hyvin selväksi. Lapsia mietityttävät monet vertaissuhteisiin liittyvät asiat, kuten kuinka sanoitetaan omia tunteita ikätovereille, kuinka ollaan porukassa, kuinka tulkitaan toisen sanomaa tai käytöstä, kuinka puolustetaan omia oikeuksia, kuinka ollaan kivoja kavereita? Lasten täytyy saada pohtia näitä kiemuraisiakin suhteita aikuisen kanssa ja saada tukea kaveritaitojen harjoittelussa sekä nähdä hyviä malleja rakentavista toimintatavoista ihmissuhteissa. Kuulemme nimittäin paljon kokemuksia myös kiusaamisesta ja yksinäisyydestä, jotka voivat liittyä siihen, että lapset on jätetty yksin pärjäämään näiden tärkeiden taitojen opettelun kanssa.

Lapsi ei voi odottaa

Meille on Apuu-chatin sivutuotteena kertynyt näiden kuukausien aikana paljon sellaista tietoa, joka valaisee järjestelmämme heikkouksia yhteiskunnassamme. Olemme tehneet lastensuojeluilmoituksia ympäri Suomen ja kokemuksia on ollut hyvin monenlaisia. Aina ilmoituksen tekeminen ei ole suinkaan yksinkertaista, vaan vaatii ammattilaiseltakin selvittelyä ja monimutkaisia vaiheita, että ilmoituksen saa perille. Joskus sosiaali- ja kriisipäivystyksistä ei vastata moneen tuntiin. Näiden kokemusten perusteella emme voi olla miettimättä, kuinka monesti lastensuojeluilmoituksen tekeminen jää väliin tällaisten hankaluuksien vuoksi heiltä, joilla se ei ole esimerkiksi ammatin puolesta velvollisuus.

Apuu-chatissa lapset pelkäävät usein mitä tapahtuu, kun vanhempi saa tietää, että lapsi on itse kertonut perheen ulkopuolisille aikuisille turvattomuuden tunteistaan ja avun tarpeestaan. Tämä mietityttää meitä Apuu-chatin aikuisiakin. Onko olemassa riittävästi osaamista ja työkaluja käsitellä tällaista tilannetta vanhempien ja koko perheen kanssa? Onhan lapsi turvassa sen jälkeen, kun vanhemmat saavat tietää asiasta?

Ajattelemme, että kun lapsi on rohkeasti hakenut omaan tilanteeseensa apua, on erityinen vastuu ammattilaisilla varmistaa, että se ei koidu lapselle haitaksi, ja käsitellä tilanteen synnyttämiä tunteita riittävän laajasti vanhempien kanssa. Ajattelemme myös, että lapsi ei voi odottaa. Kun hän on tullut Apuu-chattiin ja kertonut huolensa ja haluavansa apua, hänen täytyisi saada sitä mahdollisimman nopeasti. Lapsi ei voi odottaa. Oli avun pyynnön syy minkälainen tahansa sen, että lapsi itse pyytää apua, täytyisi olla riittävä signaali kunnassa toimia pikimmiten.

Haluaisimme pystyä sanomaan lapselle, että sinun ei tarvitse enää odottaa, apua on jo tulossa.

Kirjoittaja

Johanna Virtanen profiilikuva
Projektikoordinaattori, tukiperhetoiminta, Apuu-chat
044 761 4131