Laadukas laitoshoito – mitä se lopulta on?

Sijaishuollossa lapsen elämään on puututtu isoimmalla mahdollisella tavalla. Yhteiskunta on antanut lupauksensa niin lapsille kuin heidän läheisilleen, että lapsesta pidetään hyvää huolta. Sen vuoksi sijaishuollon laadun on oltava muutakin kuin minimiä.

Lastensuojelun laadun määrittelyä on lähes yhtä paljon kuin määrittelijöitäkin. Tehtävä ei ole helppo: lasten tilanteet eivät ole mitattavissa vain numeerisesti, muutokset näkyvät pitkällä aikavälillä ja tarpeet vaihtelevat jokaisen lapsen kohdalla.

Laki ja valvovat viranomaiset edellyttävät tiettyjä minimivaatimuksia, mutta ne eivät voi olla ainoita, jolla sijaishuollon laatua todennetaan. Laatu ei ole minimivaatimuksia.

Yleisimmin laatua on totuttu kuvattavan henkilöstömitoituksen, toimitilojen, tarjottavan tuen ja prosessien kautta. Mitä laatu niiden sisällä oikeastaan on? Mitä muuta se on kuin minimiä?

Henkilöstö kohtaa lapsen

Henkilöstön osalta ensimmäisenä on tarkasteltava mitoitusta. Perus-, erityisen- ja vaativan tason laitoshoidolle on olemassa vakiintuneet mitoitukset ja niiden onkin kaikilla toteuduttava. Henkilöstön osaamiseen, täydennyskoulutukseen ja työnohjaukseen on myös tarkkoja vaatimuksia. Ohjaajien tulee saada koulutusta lasten tarpeista lähtien, ymmärrystä toimintakentästä ja ajankohtaisista teemoista. Ei riitä, että vuorossa seisoo sovittu määrä ihmisiä, vaan heidän tulee voida asettua hetkeen, tilanteeseen ja olla lasta varten.

Mikään määrä henkilöitä ei riitä, jos he eivät ole ihmisiä ihmiselle. Valmiita kuuntelemaan lapsen kuulumisia, jutteleman päivän kulusta, antamaan palasia itsestäänkin. Lapsen maailmaa on ymmärrettävä, autettava häntä vaikeissa hetkissä ja oltava turvallisena aikuisena.

Viime kädessä laitoshoidon henkilöstön osalta laatua mitataan sillä, että lapsella on turvallinen aikuinen, johon kiintyä. Lapsen tulee tuntea olonsa turvalliseksi.

Tilat tekevät kodin

Laitoshoidolle määritellään tarkasti vaatimukset tilan turvallisuudelle, huoneiden koolle ja palo- ja pelastusturvallisuudelle. Ne muodostavat hyvän pohjan laadulle, mutta jälleen: minimivaatimukset eivät vielä ole laatua.

Lastensuojelulaitoksen tulee olla tiloiltaan kodinomainen, vaikka se olisi tarkoitettu vaativan tason yksiköksi, vaikka tiloissa tulee olla erittäin tarkat paloturvallisuusvaatimukset ja vaikka esimerkiksi terävät esineet olisi kaikki pidettävä lukkojen takana.  Jokainen lapsi päättää itse, mikä hänen kotinsa on – vaikka sijaishuoltoa voidaan kutsua kodin ulkopuoliseksi sijoitukseksi, paikka saattaa olla jollekin lapselle nimenomaan juuri sitä, koti.

Vaikka lapsi ei paikkaa kodikseen kokisikaan, tulee tilojen mahdollistaa elämä kodissa. Tilojen on turvallisuuden lisäksi oltava viihtyisät, niistä on pidettävä huolta ja niihin on panostettava. Sijaishuollosta itsenäistyneet nuoret ja lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät ovat kertoneet yksiköistä, joissa seinissä on reikiä, töhryjä ja huonekalut ovat rikki.

Tilojen ja ympäristön laiminlyöminen kuvaa välinpitämättömyyttä. Lapset ansaitsevat paikan, johon panostetaan.

Aitoa yhteistyötä

Laitoshoidossa edellytetään yhteistyötä lapsen läheisten ja eri toimijoiden kanssa. Yhteistyötä voi tehdä monen eri tavoin, pelkkä neuvotteluihin osallistuminen tai lapsen kuljettaminen läheistensä tapaaminen ei vielä muodosta aitoa yhteistyötä.

Jokainen lapsi ansaitsee sen, että elämässä mukana olevat aikuiset ovat hänen turvanaan yhdessä. Laitoksen henkilöstön tulee kaikin tavoin turvata lapsen yhteydenpitoa hänelle tärkeisiin ihmisiin ja auttaa lasta ymmärtämään omaa tilannettaan ja elämänhistoriaansa.

Useat lapset tarvitsevat tukea yhteydenpidon lisäksi myös koulun ja esimerkiksi terveydenhuollon tahojen kanssa. Yhteistyö ei ole kerran vuodessa neuvotteluun -tapaista, vaan tarpeen mukaan tiivistä ja ennen kaikkea proaktiivista: neuvotteluissa ei odotella toisten tahojen lupauksia, vaan jokaisen tulee tarjota omaa tekemistään yhteisen tavoitteen, lapsen hyvinvoinnin, eteen.

Laatu mitataan poikkeustilanteissa

Viime kädessä laatua mitataan sillä, miten toimitan silloin kun kaikki ei menekään oppikirjan mukaan. Kuten muussakin elämässä, laitoshoidossakin tapahtuu asioita ja on ilmiöitä, jotka eivät toteudu juuri niin kuin ideaalitilanteessa. Tapahtuu henkilöstövaihdoksia, tarvitaan rajoitustoimenpiteitä, lapset saattavat poistua, yhteistyö ei toimi, tiloissa havaitaan puutteita ja voidaan epäillä kaltoinkohtelua. Rehellisen kuvan palvelun laadusta saa tarkastelemalla tapahtuneita poikkeamia ja niiden pohjalta tehtyjä toimenpiteitä.

Laitoshoidossa jokaisella yksiköllä tulee olla laadittuna omavalvontasuunnitelma, jossa mahdollisiin poikkeamatilanteisiin reagoiminen on kuvattu. Tällöin sekä lasten, heidän läheistensä ja valvovan tahon on mahdollista arvioida, miten tilanteissa tulisi toimia ja onko toimittu sovitulla tavalla. Ennakoiden sovitut toimintatavat ja prosessit takaavat sen, että poikkeustilanteessa jokainen tietää oman roolinsa ja tieto kulkee ja tallentuu oikea-aikaisesti.

Arviointia ja jatkuvan kehittymisen periaatteita on tapahduttava koko ajan eri tasoilla: yksikön tulee arvioida omaa toimintaansa, sen lisäksi on tärkeää tehdä ulkoisia tarkastuksia ja ennen kaikkea vertaisarviointia. Äärimmäisen arvokasta tietoa saa silloin, kun yksiköt tekevät yhteistyötä tai mitä parhainta: jos asiakkaat pääsevät tekemään arviointia.

Kaikkein tärkeä on olla avoin ja rehellinen. Kertoa, mitä tapahtui, miksi ja mitä siitä opittiin.