Antti-varavaari on löytänyt ilon lasten kanssa toimimisesta – hänen tarinansa kirkastaa sukupolvien välisen kohtaamisen ja vapaaehtoistyön merkityksen

SOS-Lapsikylän Lähellä-hankkeessa mukana olevalla vapaaehtoisella varavaari Antilla on aivan erityinen elämänpolku, jonka jakamisesta hyötyvät kaikenikäiset ihmiset.

Antti on työskennellyt vuosia lentäjänä, sairastanut vakavan masennuksen, ja lopulta vuosia kestävän terapiaprosessin jälkeen hän on löytänyt elämästään kaikkein oleellisimmat ja tärkeimmät asiat. Nämä asiat toteutuvat vapaaehtoisena Lähellä-hankkeen Mummun ja Vaarin tuvalla.

Mistä Antin tarinassa on kysymys?

Antti lähti syksyllä 2020 Mummun ja Vaarin tuvalle vapaaehtoiseksi varavaariksi.

“Minua jännitti tuvalle tulo, sillä aavistelin jo, että siitä voisi seurata jotakin hyvää. Minua jännitti myös etukäteen, miltä minusta tuntuisi, kun oikeasti kohtaan pieniä ihmisiä tuvalla. Ja onnistuihan se, paremmin kuin hyvin! Parasta on se, että vapaaehtoistoiminnassa saa olla oma itsensä eikä pitkiä ansioluetteloita tarvita. Mummun ja Vaarin tuvalla lapsi valitsee sinut juuri silloin, kun olet omana itsenäsi. Minulle olennaisin asia varavaarina on, että ei ole mitään kaavoja eikä menetelmiä, vaan olet juuri sellainen kuin olet”, Antti kuvaa.

Lentäjän ammatti oli Antille unelmatyötä, jota hän teki pitkään suurella sydämellä. Antti kertoo ammatin olevan sen hienoista ja palkitsevista puolista huolimatta kuitenkin monella tapaa vastakohta ihmisläheiselle vapaaehtoistoiminnalle. Hän koki, että lentäjänä hänet nostettiin kuin kultaiselle jalustalle, eivätkä ihmiset kokeneet häntä vertaisenaan. Antti vertaa lentäjänä olemista kermavaahtoon, jota voi kyllä ahmia, mutta yksinään se ei ravitse, vaan siitä jää tyhjä ja paha olo. Lentäjällä on lisäksi iso vastuu ihmisistä, eikä ison koneen lentäjältä odoteta esimerkiksi inhimillistä pelon tunteen näyttämistä.

”Useimmiten me ei kasveta omaksi itseksemme, vaan ulkopuolisten ihmisten ja yliminän odotusten mukaiseksi, ja ne ovat juuri niitä asioita, joiden vuoksi me ei voida hyvin”, Antti pohtii.

Antti lähti alun alkaen omaan terapiaprosessiinsa silloin, kun koki asioiden olevan oikeastaan ihan hyvin. Terapiaprosessi opetti Antille sen, että hän oli kokenut masennusta jo lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen. Lisäksi hän oli aina ajatellut, ettei hän kykenisi esimerkiksi koskaan olemaan lasten kanssa tekemisissä. Antti ymmärsi kuitenkin, että kaikki tällaiset ajatukset olivat opittuja, eivätkä ollenkaan todellisia asioita. Kun Antti oppi ymmärtämään itseään ja ajatustensa juurisyitä, alkoi hänen elämänkuvansa muuttua ja masennuksesta sai yhä enemmän otetta. Tänä päivänä Antti kertoo mielenterveytensä olevan hyvässä tasapainossa.

Mummun ja Vaarin tuvalla saa kokea aitoa elämää

Lentäjänä maailma tuntui Antista työn hyvistä puolista huolimatta aikaa myöden lohduttomalta ja suorittavalta. Nykyään Antti ei kaipaa epäaitoa roolissa elämistä, vaan kertoo nyt olevansa enemmän se, joka pohjimmiltaan on. Itsensä löytämisen lisäksi Antti kertoo, että on löytänyt elämäänsä aitoa iloa ja riemua. Vapaaehtoisena varavaarina oleminen antaa Antille merkitystä elämään.

”Se, että minulla on näin hyvä olla, näkyy myös lapsissa ja vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Kaikkein hienoin hetki on esimerkiksi se, kun Mummun ja Vaarin tuvalla poika näyttää itse tekemäänsä kuvaa avaruusaluksesta”, Antti iloitsee.

Varavaarina ollessa on sallittua iloita pienistä ihmisistä ja asioista sekä sellaisesta sosiaalisesta ympäristöstä, jossa on aitoja ja monenlaisia ihmisiä, kuten muita vapaaehtoisia varaisovanhempia. Vapaaehtoisten oman yhteisön Antti kertoo olevan todella tärkeä lisä hänen elämäänsä.

Antille on kokemustensa ansiosta kerääntynyt aivan erityistä herkkyyttä lasten kanssa olemiseen. Antti on ymmärtänyt olevansa herkkä ja intuitiivinen ihminen, joka haluaa kohdata Mummun ja Vaarin tuvalla lapsia niin, että lapsi voi todella tulla nähdyksi. Hän haluaa olla varavaarina tuvalla säännöllisesti niin, että lapsien kanssa syntyy kokemus yhteydestä, jatkuvuudesta ja pysyvyydestä.

”En osaa tehdä taikatemppuja enkä varmaan oikein lukea satujakaan sillä tavalla – mutta minä haluaisin olla se vaari, joka istuu yleisössä ja ihmettelee samoja asioita kuin lapsetkin. Arvelen, että nykyään lapsilla on aika paljon virikkeitä ja aistielämyksiä ympärillään, mutta ehkä olisi hyvä olla enemmän aikuisia jakamassa niitä.”

Antti luottaa vahvasti siihen, että mitä parempi kosketus ihmisellä on omiin tunteisiinsa, sitä paremmin voi olla kosketuksissa myös muihin. Antille on omien kokemustensa kautta tärkeää rakentaa luottamusta siihen, että maailmassa on olemassa ihmisiä, joiden kanssa saa tulla kohdatuksi ja nähdyksi, ja joiden kanssa voi jakaa aitoa elämää.

Sukupolvien välinen toiminta rakentaa siltoja

Tutkimusten mukaan sukupolvien välinen toiminta rakentaa siltoja sukupolvien välille ikäluokkien erottamisen sijaan. Sukupolvien välisessä kohtaamisessa syntyy mahdollisuus ilmaista ja kokea itseään ympäristössä, jossa saa olla aktiivinen oppija missä tahansa iässä. Toiminta, jossa saa olla aktiivisesti oma itsensä ja jossa saa olla yhteydessä eri sukupolvien kanssa, lisää tutkitusti hyvinvointia kaikenikäisten ihmisten kohdalla. (Cortellesi & Kernan 2016, 110)

Mummun ja Vaarin tuvan toimintaan jokainen vapaaehtoinen tulee omana itsenään. Tämä mahdollistaa sen, että vapaaehtoisista syntyy rikas ja elämänkokemuksia täynnä oleva yhteisö, jossa jokaisella on oma tarinansa. Länsimaisessa yhteiskunnassa sukupolvia usein erotetaan toisistaan jo järjestelmän luonteesta käsin. Vapaaehtoisten varaisovanhempien mahdollistama Mummun ja Vaarin tupa -toiminta kuitenkin tuo sukupolvet ja erilaiset tarinat yhteen arjen touhujen äärelle. Mummun ja Vaarin tuvat mahdollistavat sukupolvien välillä syntyvän, rikkaan ja monipuolisen elämän jakamisen sekä uuden oppimisen vielä vanhemmallakin iällä.

SOS-Lapsikylän Mummun ja Vaarin tuvat ovat Espoon ja Vantaan alueilla toimivia vapaaehtoisuuteen ja hyvään mieleen perustuvia viikoittaisia iltamia, joissa lapset pääsevät viettämään aikaa mukavien varaisovanhempien kanssa, ja perheiden vanhemmat saavat hengähdystauon ja vertaistukea arjen keskelle. Jokaisena tupailtana vapaaehtoiset varaisovanhemmat ja SOS-Lapsikylän työntekijät valmistavat yhteisen lämpimän aterian, minkä lisäksi aikaa vietetään leikkien ja erilaisten touhujen parissa. Lisätietoja Lähellä-hankkeen sivuilla.

LÄHDE:

Cortellesi, G. & Kernan M. 2016. Together old and young: How informal contact between young children and older people can lead to intergenerational solidarity.  https://www.phil.muni.cz/journals/index.php/studia-paedagogica/article/view/1379/1657