Jalkapalloilija Petteri Pennanen: ”Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden toteuttaa itseään”

18.2.2021
Tarinoita Suomesta
Jalkapalloilija Petteri Pennanen

Kuopion Palloseurassa jalkapalloa pelaava Petteri Pennanen tajusi vasta aikuisena, millainen merkitys vanhempien tuella on ollut hänen uraansa. Ammattilaisjalkapalloilija kannustaa jokaista katsomaan oman kuplansa ulkopuolelle ja tarjoamaan tukea sitä tarvitseville lapsille ja nuorille.

Jalkapalloilija Petteri Pennaselle tärkeintä futiksessa ovat alusta asti olleet kaverit. Pelaaminen alkoikin hauskanpidosta ja pallon potkimisesta kavereiden kanssa. Joukkueeseen hän lähti mukaan 7-vuotiaana.

”Pelasin sekä jalkapalloa että jääkiekkoa, mutta jalkapallo tuntui enemmän omalta jutulta. Lapsena ja nuorena pelaaminen oli enemmän hauskanpitoa. Teini-ikäisenä tajusin, että pärjään tässä hommassa ja 16-vuotiaana pelasin jo Kuopion Palloseuran eli KuPSin edustusjoukkueessa, Kuopiosta kotoisin oleva Pennanen kertoo.

Halu pelata ja päästä ammattilaiseksi kasvoi, ja 18-vuotiaana Pennanen suuntasi jo ulkomaille Hollantiin. Se oli suuri muutos ensimmäistä kertaa kotoaan pois muuttavalle nuorelle pojalle.

”Kaverit ja perhe ovat aina olleet minulle tosi tärkeitä, ja tuntui vaikealta, etteivät he enää olleetkaan siinä vierellä. Hollannissa kisaaminen oli kovaa, mutta pikkuhiljaa aloin sopeutua. Parin vuoden jälkeen palasin Suomeen, jossa matkani kulki Turun ja Rovaniemen kautta vuosien jälkeen takaisin Kuopioon. Vuonna 2017 pelasin puoli vuotta Puolassa ja ehdin hetken aikaa olla myös Indonesiassa, mutta koronaepidemian vuoksi palasin takaisin Kuopioon”, KuPSissa jälleen pelaava Pennanen summaa.

Yhteensä Pennanen on ehtinyt pelata ammatikseen jo 12 vuotta. Joukkuekaverit ja heidän kanssaan jaetut kokemukset ovat hänelle yhä tärkeä syy jatkaa pelikentillä.

”Näen itseni ennen kaikkea osana joukkuetta. Se sama fiilis, joka innosti pelaamaan jo pienenä, on yhä olemassa. Rakkauteni lajiin syntyy juuri yhdessä tekemisen kautta. Joukkueen kanssa jaetaan niin onnistumisen tunteet kuin pettymykset. Olen kiitollinen siitä, miten hyviä ystäviä olen lajin kautta saanut, ja että osa kavereista on kulkenut mukanani lapsesta saakka.”

Vanhempien tuella ammattilaiseksi

Omien lasten myötä Pennanen on tajunnut, millainen merkitys hänen vanhempiensa tuella on ollut hänen harrastamiseensa ja uraansa.

”Ei sitä lapsena tajunnut, että kuinka kalliita vaikkapa pelikengät voivat olla. Varusteiden ja seuramaksujen kustantamisen lisäksi vanhemmiltani on vaatinut paljon aikaa kuskata minua peleihin. Ilman heidän tukeaan minusta ei olisi tullut ammattilaista” Pennanen toteaa.

Vanhempien ja oman perheen lisäksi Pennaselle tärkeitä tukijoita ovat olleet joukkuekaverit sekä valmentajat. Pennasen mukaan hyvä valmentaja ymmärtää ja kuuntelee nuoren huolia. Hän kertoo myös oppineensa valmentajiltaan paljon.

Jalkapallo on vaikuttanut Pennaseen ihmisenä valtavasti: joukkueessa pelaaminen on antanut hänelle hyvät valmiudet esimerkiksi tunteiden käsittelyyn. Onnistumisten ja huonojen hetkien jakaminen joukkuekavereiden kanssa on tarjonnut nuorelle jalkapalloijalle korvaamatonta tukea ja kasvattanut häntä.

”Harrastamisella on ollut minuun vähintään yhtä suuri vaikutus kuin koululla”, Pennanen sanoo.

Jalkapalloilija Petteri Pennanen toivoo, että jokainen, jolla on mahdollisuus antaa tukensa apua tarvitseville lapsille ja nuorille, lähtisi rohkeasti auttamaan.

Jokaiselle lapselle mahdollisuus harrastaa

Pennanen sai kotoaan hyvät eväät jalkapalloammattilaisen uralle, mutta valitettavasti kaikilla lapsilla ei Suomessakaan ole tasavertaisia mahdollisuuksia harrastaa. Syynä voi olla esimerkiksi perheen taloudellinen tilanne.

”Jos lapsella ei ole mahdollisuutta harrastaa, hän saattaa jäädä syrjään kaveripiiristä tai jopa joutua kiusatuksi. Yhdenkään lapsen ei pitäisi jäädä ulkopuolelle sen vuoksi, ettei hänen perheellään ole mahdollisuutta kustantaa harrastusta. Jokaisella meistä jo joku juttu, mitä haluamme tehdä. Lapsen voi olla todella hankalaa käsitellä sitä pettymystä, jos ei pääse tekemään omaa juttuaan”, Petteri Pennanen pohtii.

SOS-Lapsikylän Unelmista totta -harrastustuki mahdollistaa vähävaraisten perheiden lapsille yhden mieluisan harrastuksen. Unelmista.fi-sivuston kautta kuka tahansa voi tukea lasten harrastustoimintaa. Halutessaan tuen voi kohdistaan paikallisesti Kuopion, Varkauden, Helsingin tai Espoon kaupungeissa asuville lapsille. Tuen voi osoittaa myös lajikohtaisesti tukemalla esimerkiksi jalkapalloharrastuksesta unelmoivaa lasta.

Pennanen toivoo, että jokainen, jolla on mahdollisuus antaa tukensa apua tarvitseville lapsille ja nuorille, lähtisi rohkeasti auttamaan.

”Välillä on hyvä katsoa oman kuplan ulkopuolelle, sillä Suomessakin on paljon tukea tarvitsevia lapsia. Harrastamisella on valtava merkitys lapsen kasvulle ja tulevaisuudelle. Jokaisella lapsella tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään”, Pennanen tuumaa.

Teksti: Matleena Merta
Kuva: KuPS

Olisitko sinä se, joka mahdollistaa harrastuksen vähävaraisen perheen lapselle? Lue lisää: Unelmista.fi