Myönteinen tunnistaminen on tukiperhepalvelumme perusta – avoin suhtautuminen ja vahvuuksiin keskittyminen kantavat hedelmää

Jokaisella ihmisellä on tarve, että muut näkisivät hänet ennakkoluulottomasti ja tunnistaisivat hänessä sen hyvän, mitä hänessä on. Tämä myönteinen tunnistaminen on myös SOS-Lapsikylän tukiperhetoiminnan kantava ajatus.

Myönteinen tunnistaminen muodostui SOS-Lapsikylän tukiperhepalvelun viitekehykseksi jo vuosia sitten, kun ymmärsimme, kuinka tukiperhepalvelussa ajatus toteutuu hyvin luontevasti, ja sen myötä lapsi saa aineksia kasvaa omaan potentiaaliinsa.

Kaikki osapuolet ovat toiminnassa mukana omasta tahdostaan, mikä edesauttaa halua keskittyä voimavaroihin ja luoda luottamuksellisen ja arvostavan suhteen tukiperheiden ja tuettavien lasten sekä heidän vanhempiensa välille. Tavoitteenamme on, että tuettavan lapsen hyvinvointi lisääntyy myönteisen tunnistamisen avulla.

”Vuodesta 2019 lähtien olemme täydennyskouluttaneet tukiperheitämme myönteisen tunnistamisen teemoista ja vuonna 2020 olemme ottaneet myönteisen tunnistamisen kokeiluna osaksi tukiperhevalmennuksia Jyväskylässä ja Punkaharjulla. Kevään 2021 jälkeen kaikki tukiperheemme tutustuvat aiheeseen jo valmennusvaiheessa”, tukiperhepalvelun projektipäällikkö Johanna Virtanen SOS-Lapsikylästä kertoo.

Myönteisellä tunnistamisella pohja akateemisessa tutkimuksessa

Myönteisen tunnistamisen ajattelun perustyö on tehty Tampereen yliopiston Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmässä, jonka jälkeen ajattelutapaa on tutkittu ja kehitetty lisää erilaisissa palveluissa.

”Tutkimusta tehdessämme ymmärsimme, ettei kyse ole uudesta asiasta tai näkökulmasta, vaan sellaisesta yhteisöihin ja hyvinvointiin liittyvän näkökulman näkyväksi tekemisestä, jota monet lasten kanssa toimivat ihmiset ovat tehneet jo, mutta jota ei ole osattu sanoittaa”, sanoo myönteistä tunnistamista tutkinut SOS-Lapsikylän kehittämispäällikkö Elina Stenvall.

Ajattelun taustalla vaikuttavat tunnustussuhdeteoriat, jotka pohjautuvat erityisesti saksalaisen filosofi Axel Honnethin ja kanadalaisen sosiologi Charles Taylorin teoretisointeihin. Honneth näkee ihmisen identiteetin muodostuvan suhteessa toisiin ihmisiin. Taylor jatkaa ajatusta siihen, miten jokainen haluaa tulla tunnistetuksi sellaisena kuin kokee olevansa, ei ulkopuolisen määrittelemänä. Kaikilla ihmisillä on tarve olla tärkeä jollekin toiselle sellaisena kuin on.

Älä oleta – tutustu

Myönteinen tunnistaminen on ajattelutapa tai asenne, ei työkalu.

”Tämä tarkoittaa, että kiinnitetään huomiota omaan ajatteluun ja omiin ennakkoluuloihin ja oletuksiin. Näitä on kaikilla eikä niille sinällään voi mitään. Saamalla kiinni omista ennakkoluuloista pystyy näkemään niiden yli ja taakse. Myönteisen tunnistamisen motto voisikin olla Älä oleta – tutustu”, Elina Stenvall huomauttaa.

Vaikka myönteinen tunnistaminen ei ole malli tai työkalu, se voidaan jaotella kolmeen osaan: Toiseen ihmiseen tulee ensin tutustua, jonka jälkeen voi tunnistaa toiselle ihmiselle tärkeitä asioita. Kolmanneksi kyse on tukemisesta, jonka avulla voi tietoisesti päättää keskittyä voimavaroihin ja onnistumisiin.

”Toiselle ihmiselle tärkeitä asioita voi ymmärtää, vaikka ei aina ymmärtäisi, miksi toinen niistä pitää. Jos lapsi esimerkiksi osoittaa kiinnostusta johonkin tekemiseen tai asiaan, vaikka pelaamiseen, voi siitä kiinnostua ja pitää sitä arvokkaana, vaikka ei ymmärtäisi asiaa tai itse olisi siitä kiinnostunut”, Elina Stenvall toteaa.

”Myönteisessä tunnistamisessa tutustuminen on erityisen tärkeää, vaikka tietäisikin lapsesta tai perheestä jo ennakkoon jotain, ei sen pidä antaa liikaa ohjata omaa käsitystä heistä. Lisäksi on syytä muistaa, ettei myönteisen tunnistamisen mukainen kohtaaminen ole persoonakysymys, vaan kaikki voivat päättää toimia myönteisen tunnistamisen hengessä. Tästäkin syystä ajattelu istuu erityisen hyvin tukiperhetyöhön”, Elina Stenvall muistuttaa.

Myönteinen tunnistaminen kantaa hedelmää kaikessa yhteistyössä

Myönteistä tunnistamista SOS-Lapsikylässä toteutetaan tukiperheissä tukiviikonloppuina, mutta myös tukiperheiden kanssa tehtävässä tukityössä sekä yhteistyössä kuntien, lasten ja perheiden kanssa.

”Tukiperhepalvelun kehittämistyössä olemme huomioineet, että myönteisen tunnistamisen mukainen ajattelutapa eli tutustuminen, tunnistaminen ja tukeminen toteutuvat lasten kanssa läpi tukiperheprosessin”, Johanna Virtanen kertoo.

Tukiperheet tutustuvat avoimin mielin lapseen, minkä jälkeen heillä on mahdollisuus tunnistaa lapsen vahvuuksia ja sanoittaa niitä ääneen lapselle tukiviikonloppujen aikana, vanhemmille viikonlopuista kertoessaan ja kunnan työntekijälle raporteissa ja neuvotteluissa.

Myös vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön tukiperheet saavat välineitä myönteisen tunnistamisen ajatuksesta. Myönteisyys ohjaa heitä huomiomaan vanhemman vahvuuksia ja mahdollistaa hankalienkin asioiden puheeksi ottamisen.

”Tukiperheiden kanssa työskentelyssä myönteinen tunnistaminen näkyy työntekijöidemme avoimena ja kiinnostuneena asenteena tutustua perheisiin jo valmennusvaiheessa. Tukityössä korostuvat voimavaralähtöisyys sekä arvostus ja tuen tarjoaminen. Työntekijämme huolehtivat, että yhteisissä neuvotteluissa ja muissa kohtaamisissa kuunnellaan ilman ennakko-oletuksia sekä tuodaan esiin lapsen ja perheen vahvuuksia”, Johanna Virtanen kuvaa.

Myönteinen tunnistaminen tuo iloa niin lapsille kuin aikuisille

SOS-Lapsikylän tukiperhetoiminta on ammatillisesti tuettua vapaaehtoistyötä. Myönteisen tunnistamisen hengessä kannustamme tukiperheitämme keskittymään toiminnassa voimavaroihin ja mahdollisuuksiin.

Näin myönteinen tunnistaminen näkyy SOS-Lapsikylän tukiperheissä kahden perheen kertomana:

”Lapset ovat keskenään erilaisia ja vertailevat itseään toisiinsa, joten olemme yrittäneet tukea heitä vahvuuksissaan. Toinen lapsista sai joulun aikoihin toimia karaokeillassamme emäntänä ja hän nautti siitä. Toisella taas oli viimeksi taloprojekti, jossa suunniteltiin ja askarreltiin aikuisen kanssa erilaisia taloja. Myönteinen tunnistaminen näkyy lapsissa siinä, että he ilmaisevat meillä vapaasti itseään ja uskaltavat puhua niin myönteisistä kuin kielteisistäkin asioista.”

”Meillä on ensimmäinen tukiperheviikonloppu takana. Lähdimme siihen, minä ja kaksi lastani, hyvin avoimin mielin. Haluamme tutustua lapseen rauhassa, antaa hänelle aikaa. Positiivinen asenne ja heittäytyminen näkyvät meillä, se tuo rennon ilmapiirin, jossa lapsikin osasi rentoutua. Viikonlopun edetessä lapsi avautui enemmän ja enemmän, kertoili leikkiemme lomassa kodistaan, koulusta, ystävistä, harrastuksista, vanhemmistaan ja lähipiiristään. Lapsi tiesi, että todella kuuntelin häntä ja olin kiinnostunut hänen jutuistaan. Se tuo tunteen, että on tärkeä omana itsenään, mikä lisää luottamusta. Löysimme ihania yhteisiä kiinnostuksenkohteita, kuten lumikasoilla hyppimisen ja lautapelien pelaamisen. Se, että lapsi näki, miten nautin hänen seurastaan, tuntui väistämättä hyvälle. Oli myös ihanaa huomata, miten tyttö viihtyy meillä. Toki tutustuminen on vielä kesken puolin ja toisin. Lapselle tärkeä asia oli luistelu, mutta minä kerroin, etten uskalla enää luistella. Lapsi rohkaisi ja kannusti minua kokeilemaan yhdessä hänen kanssaan, ja niin sitä mentiin! Ja se riemu lapsessa, kun uskalsinkin! Näin me molemmin puolin voimme kannustaa toisiamme myös kokeilemaan jotain uutta. Meillä on jo suunnitelmissa lapsen kanssa, että menemme seuraavaksi keilaamaan. Se on meidän perheen yhteinen ja mukava ajanviete, jota päästään sitten myös hänen kanssaan kokeilemaan. Kaikki perheet ovat erilaisia. Jokainen yhtä arvokas omanlaisenaan. Jokainen tarvitsee joskus elämässään apua. Tukiperhetoiminta on mahtava tapa saada apua ja antaa sitä tarvitseville perheille.”

Teksti: Johanna Virtanen, Elina Stenvall ja Elina Pitkäranta