Lastensuojelun perhehoidon tavoitteena ei tule olla lapsen adoptio

Keskustelua lastensuojelulain muuttamisesta siten, että lapsen huostaanotto olisi tietyn määräajan jälkeen pysyvä, tai että adoptio olisi perhehoidon ja laitoshuollon ohella sijaishuollon muoto, on käyty säännöllisesti hieman yli 20 vuotta kestäneen lastensuojelulakimiehen urani ajan.

Viimeisimmän muutaman vuoden aikana keskustelu etenkin sijoitettujen lasten avoimesta adoptiosta on uudelleen aktivoitunut samalla, kun kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet ja hankaloituneet perinteisistä kohdemaista.

Suomessa adoption ja lastensuojelun lainsäädännöt ovat täysin erillisiä, ja niin niiden tulee jatkossakin olla. Lastensuojelun perhehoito, huostaanotetulle lapselle sijaishuoltona annettu hoito ja kasvatus, on julkinen hallintotehtävä, jota perhehoitaja hoitaa viranomaisen puolesta. Huostaanotto on voimassa toistaiseksi.

Sijaishuollon tavoitteena on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisesti poistaa huostaanoton syyt ja mahdollistaa lapsen palaaminen takaisin vanhempiensa kasvatettavaksi oman perheeseensä luokse, jos se on lapsen edun mukaista. Adoptiossa, myös avoimessa, lapsen ja vanhemman suhde katkeaa juridisesti ja hyvin pitkälti myös tosiasiallisesti. Toisesta aikuisesta tulee lapsen vanhempi, lapsi siirtyy toiseen sukuun.

Lapsen huostaanotto on koko perheen kriisi

Lapsen huostaanotto tarkoittaa paitsi lapsen myös vanhemman näkökulmasta katsottuna yhteiskunnan radikaalia puuttumista yksilön herkimpiin perus- ja ihmisoikeuksiin. Yksityisyyteen, ihmissuhteisiin ja perhe-elämän suojaan sekä lapsen oikeuteen olla vanhempansa huollettavana.

Huostaanottoa edeltää yleensä lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille vahingollinen perheen epävakaa ja haastava elämäntilanne, joka on voinut jatkua pitkäänkin. Tilanteen korjaaminen lapsen edun edellyttämällä tavalla ei aina ole vanhemmalle mahdollista edes yhteiskunnan tuella esimerkiksi mielenterveysongelman vuoksi.

Lapsen kannalta vahingollinen tilanne saattaa pitkittyä myös siksi, että lapsen oikeus saada viipymättä kehityksenä ja hyvinvointinsa kannalta välttämätön tuki ei käytännössä toteudu. Tuen saamisessa voi olla viivettä ja tuki voi olla myös riittämätöntä huolimatta siitä, että perustuslaki ja lapsen oikeuksien sopimus velvoittavat tukemaan vanhempia lapsen kasvatustehtävässä. Yhteiskunta ei kaikissa tilanteissa toteuta velvoitteitaan lasta ja perhettä kohtaan.

Adoptiolaki ja koulutus riittää

Avointa adoptiota sijaishuollon muodoksi haluavat tahot perustelevat lastensuojelulain muutostavoitteitaan muun muassa siten, että pysyvä ratkaisu on lapsen edun mukainen. Kiistämättä pysyvyyden merkitystä lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta, se ei kuitenkaan yksin riitä. Lapsen edun arviointi edellyttää aina lapsikohtaista, monipuolista ja laaja-alaista arviointia, jossa otetaan huomioon eri ratkaisuvaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet.

Lastensuojelulain ensisijaisena ratkaisukriteerinä on nyt jo lapsen etu. Adoptiolain soveltaminen myös sijaishuollossa olevan lapsen kohdalla on täysin mahdollista, jos adoption katsotaan olevan lapsen edun mukainen vaihtoehto. Sijaishuollossa olevan lapsen adoption voi vahvistaa jopa ilman vanhempien suostumusta, jos lapsen etu voimakkaasti puoltaa adoptiota. Lähtökohtana toki on adoption vapaaehtoisuus etenkin, jos tavoitteena on yhteydenpidon jatkumisen mahdollistava sopimukseen perustuva avoin adoptio.

Lastensuojelulakiin adoptio ei suojelun keinona kuulu. Nykyinen lainsäädäntö on toimiva ja tarkoituksenmukainen. Riittävää on, että lastensuojelun työntekijöiden tietoisuutta ja koulutusta adoptiolain mahdollisuuksista lisätään. Lastensuojelun perhehoitoa ja adoptiota ei pidä liittää toisiinsa edes ajatuksellisesti. Adoptio lastensuojelussa on ja sen tulee jatkossakin olla harvinainen ratkaisu.