Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemus on vapaaehtoistyön ytimessä
Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietetään Suomessa tänään, vaikka virallisesti päivä onkin 5.12. Nyt on aika tuoda esille kaikkea sitä hyvää, mitä vapaaehtoiset tekevät.
Koronapandemian aikana ihmisten kiinnostus osallistua ja tulla vapaaehtoiseksi on kasvanut entisestään. On ollut ilo huomata, että uusien vapaaehtoisten ohella myös jo mukana toiminnassa olleet vapaaehtoiset ovat olleet valmiita digiloikkaan ja kokeilemaan uusia tapoja osallistua vapaaehtoistoimintaan.
Vapaaehtoisuuteen kuuluu olennaisena osana katseen suuntaaminen toiseen ihmiseen ja halu katsoa maailmaa hänen silmillään.
”Neuvoja ja myötätuntoa arjen haasteisiin”
”Sydäntä lämmittää, kun voi antaa jotain neuvoja ja ainakin myötätuntoa arjen haasteisiin sekä lapsille että vanhemmille”, kertoo Mummun ja vaarin tuvan vapaaehtoisena jo useamman vuoden ajan toiminut varamummo.
Yhteisen illanvieton lomassa tapahtuvat kohtaamiset tarjoavat merkityksellisiä kohtaamisia perheiden ja varaisovanhempien välillä. Syksyllä oli mahdollista myös kohdata kasvokkain tuvilla tiukkojen turvatoimien avulla, mutta sen ohella verkossa tapahtuvat virtuaalituvat kokosivat yhteen perheitä ja varaisovanhempia.
Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksen tarjoaminen niin kasvokkaisessa kohtaamisessa kuin verkon välityksellä on varmasti yksi sekä vapaaehtoisen että toimintaan osallistuvan tai apua pyytävän kannalta oleellinen seikka.
”Jokaisella tulisi olla joku, kenelle jakaa asioita”
Ylitse-vertaismentorina toimiva vapaaehtoinen kertoo omista ajatuksistaan näin: ”Saa auttaa toisia tarpeen tullessa, sillä mun mielestä jokaisella lapsella ja nuorella tulis olla joku, kenelle jakaa asioita ja jos muuten semmosta ei ois, niin ainakin mä saan siitä sen tunteen, että joku vois tilanteen tullen laittaa mulle viestiä”.
Tästä kertoo myös Apuu-chatin vapaaehtoisena viime kesästä asti toiminut vapaaehtoinen: ”Tehdessäni vapaaehtoistyötä olen mukana edistämässä sitä, että mahdollisimman moni lapsi tulisi kuulluksi ja nähdyksi, oli kyse sitten kuulumisten vaihtamisesta tai vaikeammista asioista.”
Monesti riittää, että saa kertoa omasta asiastaan ja moni lapsi rohkaistuukin keskustelujen avulla juttelemaan asiasta myös omille lähiaikuisille kotona, koulussa tai vaikkapa harrastuksessa. Apuu-chatissa lapset voivat tulla juttelemaan monenlaisista asioista ja tarvittaessa lapsi voidaan ohjata oman kotikunnan avun piiriin.
”Jokainen vapaaehtoistyöhön käytetty tunti on arvokas”
Sen ohella, että vapaaehtoiset antavat omaa panostaan muiden hyväksi, he kokevat myös itse saavansa paljon.
”Vapaaehtoistyöstä jää kevyt olo, kun tietää antaneensa lapselle – ja itselleen – tärkeän ja kiireettömän hetken”, kertoo Apuu-chatin vapaaehtoinen.
Myös varamummo kuvaa toiminnan antavan itselle hyvää mieltä: ”Tuvalla riittää vauhtia ja hilpeitä hetkiä, niin että huononakin päivänä tuvalta kotiin kävellessä mieli on valoisampi kuin sinne mennessä”.
Apuu-chatin vapaaehtoinen kiteyttää vapaaehtoistoiminnan merkityksellisyyden: ”Jokainen vapaaehtoistyöhön käytetty tunti on hyvin arvokas, sillä lyhytkin hetki voi merkitä lapselle paljon”.
Hyvää vapaaehtoisen päivää ja kiitos arvokkaasta työstänne lasten, nuorten ja perheiden hyväksi!
Mikäli kiinnostuit auttamaan lapsia, nuoria ja perheitä vapaaehtoistyömme kautta, lue lisää täältä