Näillä vinkeillä arki rullaamaan lapsiperheessä

9.11.2020
Ihmiset työmme takana
Aikuinen auttaa lasta solmimaan kengännauhat

Kun lapsi vasta opettelee uusia taitoja, pienet ja yksinkertaisetkin toimet vievät aikaa ja energiaa. On kuitenkin tapoja, joiden avulla vanhempi voi sujuvoittaa opetteluntäyteistä arkea.

  1. VASTUUNOTTO. Mieti, kuinka paljon vastuuta lapsi voi ottaa esimerkiksi pukeutumisestaan, heräämisestään tai syömisestään. Ohjaa ja opasta. Älä vaadi lapselta liikaa, vain sen verran mihin hän pystyy. Anna sopivassa määrin vaihtoehtoja ja kuuntele lasta. Taitoja ja mielipiteen ilmaisua opetellaan kotona.

  2. KANNUSTAMINEN. Kannusta lasta opettelemaan uusia taitoja ja auta häntä selviytymään pettymyksistä. Auta sopivasti, mutta anna lapselle aikaa harjoitella esimerkiksi hampaiden harjausta tai kengännauhojen sitomista. Anna myönteistä palautetta! Haasta lasta oppimaan uutta leikin avulla. Kerro lapselle, että rakastat häntä ja että hänen kanssaan on kiva olla.

  3. RUTIINIT. Ennakoitavat rutiinit helpottavat arjen sujumista. Aamulla peseydytään, pukeudutaan, syödään aamupala ja lähdetään päiväkotiin, kouluun ja töihin. Iltaan kuuluvat omat rutiininsa, kuten yöpuvun pukeminen, iltapesu ja iltasatu. Jääkaapin oveen laitetusta perhekalenterista voidaan yhdessä tarkistaa, mitä viikon aikana tulee tapahtumaan.

  4. SIIRTYMÄT. Siirtymävaiheet, kuten kotoa lähtemiset, ruokailut, iltatoimet ja nukkumaanmeno sujuvat helpommin, kun niistä on muodostunut lapselle tuttu arkitoimien rutiini. Kun on juteltu päivän kuulumiset ja harmitukset, päästään hyvillä mielin nukkumaan. Ennakointi auttaa lasta: ”Kohta siirrytään iltatoimiin, nyt on aika lähteä päiväkotiin”. Samalla kuitenkin myös joustovaraa on oltava.

  5. KODIN MERKITYS. Koti on turvapaikka, jossa voi näyttää kaikenlaiset tunteet ja saada lohdutusta. Ne hetket, kun koko perhe on yhdessä, saattavat olla lyhyitä, mutta tärkeitä. Tärkeää on myös fyysinen läheisyys, hellä hoiva ja arkiset asiat: ruuan laittaminen, sylissä pitäminen ja kuulumisten jakaminen. Hassutelkaa yhdessä. Aina ei tarvita ohjattua tekemistä, on hyvä ehtiä myös olla kiireettömästi yhdessä.

  6. OMA JA YHTEINEN AIKA. Vanhemmilla olisi hyvä olla myös kahdenkeskistä aikaa kunkin lapsen kanssa. Jokainen tarvitsee toisinaan myös omaa aikaa, niin lapset itse kuin vanhemmatkin yhdessä tai erikseen. Kun lähdet kotoa, palaa takaisin silloin, kun olet luvannut.


    Vinkit antoi SOS-Lapsikylän vastaava psykologi Hillevi Westman.

    Teksti: Tiina Tuominen
    Kuva: Canva