Vanhemmuudessa tärkeintä on kohtaaminen

Vanhemmuudelle asetetaan kovia odotuksia. Jos suoritukset eivät vastaakaan tavoitteita, seuraa helposti syyllisyyttä ja epäonnistumisen tuntemuksia. Psykoterapeutti Maaret Kallio näkee, että kielteiset tunteet kertovat vanhemmuuden merkityksestä.

”On hyvin tavallista, että vanhemmat ovat ankaria itselleen. Vanhemmuus on niin vastuullinen ja yleensä ihmisille kaikkein tärkein asia elämässä. Toisaalta tietynlaista lujuutta tarvitaankin. Syyllisyyskin on omalla tavallaan tärkeää, koska se on kompassitunne, joka auttaa arvioimaan omaa toimintaa”, Maaret sanoo.

Moni kokee vanhemmuuden eräänlaisena urheilusuorituksena, jossa pitäisi joka päivä onnistua.

”Paljon kuulee sitä, että nykyään vanhemmilla on helppoa, kun netistä voi tarkistaa kaiken. Toisaalta kuitenkin tiedon valtava määrä lisää painetta onnistua täydellisesti. Ajatellaan, että laita nämä vaipat, valitse nämä soseet, laita lapsesi tähän harrastukseen ja valitse nämä kielet, niin lapsestasi tulee täydellinen. Kuitenkin lapsen tulevien ihmissuhteiden tai mielenterveysasioiden kannalta on ihan yksi lysti, onko sen soseen tehnyt Pirkka vai äiti. Omasta näkökulmastani vanhemmuus on ihan eri asioissa”, Maaret toteaa.

Korjaamistyö keskiössä

Vastapainona suorituskeskeisyydelle Maaret puhuu lempeän vanhemmuuden puolesta. Siinä ei keskitytä tehtävälistan rastittamiseen, vaan haluun olla lapselle läsnä.

”Lempeä vanhemmuus on juuri sitä, että virittäydytään toisen kokemukselle. Ei sitä, että suoriudutaan tästäkin täydellisesti vaan sitä, miten tulemme toimeen kaiken sen ruttuisen kanssa, mikä meihin ja meidän arkeemme liittyy. Jos on täydellinen vanhempi, niin mitä lapsi oppii epätäydellisyydestä? Se kuuluu meihin kaikkiin.”

”Korjaamistyö on paljon tärkeämpää kuin se, että asiat menisivät aina putkeen. Se on mielestäni hirveän inhimillinen ja armollinen näkökulma.”

Vanhempi ei välttämättä aina tule ajatelleeksi, että lapsi oppii myös silloin, kun häntä ei opeteta.

”Lapsi poimii toimintamalleja koko ajan. Kyse ei ole niinkään siitä, että lapselle pidetään hyvä luento, josta hän poimii ohjeet hyvään elämään. Hän oppii koko ajan siitä, miten hänen kanssaan ollaan: miten häneen suhtaudutaan, kun hän pelkää, kiukuttelee tai on innostunut jostakin. Lapsella pitää olla kokemus siitä, että vanhempi vastaa hänen tunteisiinsa”, Maaret sanoo.

Katse omaan lapsuuteen

Maaretin mielestä hyvä keino miettiä omaa vanhemmuuttaan on palata ajatuksissaan omaan lapsuuteensa.

”Toivoisin vanhempien katsovan lasta itsessään ja pohtivan, miten omat silloiset kokemukset näkyvät heidän omassa vanhemmuudessaan. Siitä voi myös ammentaa oppia sen suhteen, mitä voi itse tehdä lapsen kanssa toisin.”

Lapsuuteen peilaaminen tuo myös ym-märrystä omaan vanhemmuuteen.

”Jos omassa lapsuudessa on ollut esimerkiksi niukka tunnekulttuuri, niin itse vanhempana ei ole helppoa vain päättää, että meidän perheessä saa näyttää kaikki tunteet tai että en aio koskaan hermostua. Jos odotukset ovat liian kovat, se lisää ankaruutta itseä kohtaan”, Maaret sanoo.

Itsestä pitää huolehtia

Jos vanhempi on kuormittunut tai kiireinen, lapsen saama huomio helposti vähenee. Tällöin kannattaakin panostaa omaan jaksamiseen.

”On luonnollista, että stressin keskellä ajattelee, että mitä tuo lapsikin nyt tässä vielä kiukuttelee, kun haluaisin nyt vain selvittää tämän ja päästä eteenpäin. Mutta jos ei jaksa kiinnostua lapsesta, mitä se kertoo aikuisen voinnista”, Maaret kysyy.

Lapsi ottaa käyttäytymismalleja sekä omasta kohtelustaan että siitä, kuinka vanhempi kohtelee itseään. Siksi liian uhrautuva vanhemmuuskaan ei ole pelkästään positiivinen asia.

”Ei lapsi samaistu vain siihen, että hän itse on tärkeä, vaan myös siihen, jos vanhempi ei ole itselleen tai muille tärkeä. Siksi on tärkeää näyttää lapselle, että omasta itsestäkin pitää huolehtia”, Maaret sanoo.

Teksti: Juho Heikkinen ja Kim Hämäläinen
Kuva: WSOY / Laura Malmivaara

Juttu on julkaistu Kuulumisia-lehdessä 2/2020

Kuuntele Maaretin keskustelua lempeästä vanhemmuudesta myös SOS-Lapsikylän podcastissa.