Koronaviruspandemialla on suhteettoman suuret vaikutukset tyttöihin

Kouluja on jouduttu sulkemaan koronaviruspandemian myötä ympäri maailman. Vaikutukset ovat moninaiset, ja osa vaikutuksista selviää ehkä vasta sitten, kun pandemiasta joskus selviämme. Erityisesti lapsille, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa, koulujen sulkemisella voi olla vaarallisia ja loppuelämään vaikuttavia seurauksia.
Pandemian aikana lapsiin kohdistuva väkivalta on ollut kasvussa, ja yhä useampi lapsi on joutunut keskeyttämään koulunkäynnin kokonaan ja aloittamaan työnteon.
Valitettavan usein tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Niin myös koronapandemian aikana. Sukupuoleen perustuva väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat lisääntyneet. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa sukupuoleen perustuva väkivalta on nimetty ”varjopandemiaksi”, eli tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan kasvu on kulkenut käsi kädessä koronapandemian kanssa.
Nigeriassa sukupuoleen perustuva väkivalta kasvoi maaliskuun ja huhtikuun välillä 149 %. Ajankohta täsmää Nigeriassa asetettujen liikkumisrajoitusten ja muiden rajoitusten kanssa. Tilastoissa toki näkyvät vain ne tapaukset, jotka on ilmoitettu ja rekisteröity; todellisuudessa tapauksia on todennäköisesti huomattavasti enemmän.
Lapsiavioliittojen ja teiniraskauksien määrät kasvussa
Myös lapsiavioliitot sekä alaikäisten raskaudet ovat lisääntyneet koronapandemian johdosta. Lapsiavioliittojen määrän pelätään nousevan enemmän kuin 25 vuoteen ja katkaisevan sen positiivisen kehityskaaren, jossa lapsiavioliitot ovat vähentyneet ympäri maailman jo kymmeniä vuosia. Yleensä noin 12 miljoonaa tyttöä naitetaan alaikäisinä vuosittain. Erään lähteen mukaan näiden lisäksi jopa 2,5 miljoonaa alaikäistä tyttöä on vaarassa joutua naimisiin seuraavan viiden vuoden aikana, johtuen koronaviruspandemiasta.
Sekä lapsiavioliitot että seksuaalinen väkivalta johtavat valitettavan usein alaikäisten ja nuorten tyttöjen raskauksien kasvuun. Teiniraskauksien määrän pelätään kasvavan huomattavasti pandemian aikana. Esimerkiksi Keniassa maan hallitus on raportoinut noin 4000 teiniraskautta neljän kuukauden aikana keväällä, kun liikkumisrajoituksia oli voimassa. 15–19-vuotiaiden tyttöjen kuolinsyiden joukossa äitiyskuolleisuus nousee kärkeen, joten teiniraskauksien määrän kasvu on hengenvaarallista.
Loppuelämään heijastuvat vaikutukset
Koronaviruksen myötä monelle tytölle ja naiselle on entistä vaikeampaa pitää huolta seksuaali- ja lisääntymisterveydestään, kun monet perheet ovat taloudellisessa ahdingossa ja esimerkiksi lääkärikäynnit voivat olla vaikeampia toteuttaa.
Nämä ongelmat eivät valitettavasti pääty, kun pandemia hellittää ja ihmiset palaavat ’tavalliseen’ elämään. Koulujen sulkemisella voi olla vaikutuksia, jotka heijastuvat usean tytön loppuelämään. Tämä on ilmeistä silloin, jos tyttö pakotetaan avioliittoon tai tulee raskaaksi.
Lisäksi esimerkiksi työnteon aloittaminen voi johtaa siihen, ettei perhe enää päästä tyttöä takaisin kouluun niiden avautuessa. Jopa 10 miljoonaa lasta, joista suurin osa on tyttöjä, ei todennäköisesti enää palaa kouluun rajoitusten purkamisen jälkeen.
Teksti: Esteri Hukka
Kuva: Anthony Ubaud