Fatuman perhe sai uuden alun SOS-Lapsikylän tuella

21.9.2020
Tarinoita maailmalta
Etiopialaisäiti ryhmäkuvassa kuuden lapsensa kanssa.

Fatuma Yosufin, 50, perheen elämä muuttui radikaalisti, kun heidät siirrettiin etnisen konfliktin vuoksi Etiopian itäosista, Somalin osavaltiosta, takaisin kotikaupunkiin Agaroon maan lounaisosiin.

Etiopialainen Fatuma ja hänen miehensä omistivat Somalin alueella ravintolan ja pienen kaupan. He tulivat taloudellisesti hyvin toimeen, pystyivät huolehtimaan seitsemästä lapsestaan ja elämään hyvää elämää. Perheen kaikki lapset, paitsi pienin tyttö, kävivät koulua. Fatuma ja hänen perheensä joutuivat kuitenkin jättämään kaiken omaisuutensa taakseen, kun heidät karkotettiin alueelta konfliktin vuoksi.

Palattuaan takaisin kotikaupunkiinsa Agaroon, perhe sai eri tahoilta pientä tukea elämiseen. Lapset joutuivat kuitenkin lopettamaan koulunkäynnin ja elämästä tuli rankkaa. Muutaman kuukauden kuluttua paluusta Fatuman aviomies ja vanhin poika palasivat kuitenkin takaisin Somalin alueelle jättäen hänet yksin kuuden lapsen kanssa. Fatuma vaipui täydelliseen epätoivoon.

Tässä lohduttomassa tilanteessa aluehallinnon edustajat ohjasivat Fatuman SOS-Lapsikylän kehitysyhteistyöhankkeeseen, joka tähtää naisen voimaannuttamiseen ja lasten oikeuksien edistämiseen. Fatuma valittiin mukaan hankkeeseen sen jälkeen, kun projektiryhmä oli tehnyt tarvittavan arvioinnin perheen tilanteesta. Tämän jälkeen projektissa kartoitettiin perheen ongelmat, laadittiin perheelle kehittämissuunnitelma ja aloitettiin perheen tukeminen perheenjäsenten oman aktiivisen osallistumisen siivittämänä.

Konkreettista apua ja oppeja

Fatuman perhe on saanut hankkeesta kolmeksi kuukaudeksi ruokatuen, ja he ovat saaneet terveydenhoitoa paikallisten terveyskeskusten kanssa solmitun kumppanuuden myötä. Lisäksi Fatumalle on tarjottu neuvontaa kuormittavan elämäntilanteen läpikäymiseen ja vaikeuksista selviytymiseen. Hänen kouluikäiset lapsensa ovat saaneet oppimateriaaleja ja päässeet takaisin kouluun.

Hanke on tarjonnut Fatumalle monipuolista valistusta ja valmennusta koskien mm. terveyttä, lastensuojelua, koulutusta, yrittäjyyttä ja lastenhoitoa. Paikallishallinnon tuella perheelle rakennettiin myös kaksi huonetta käsittävä talo.

Fatuma on tällä hetkellä hankkeen perustaman naisten osuuskunnan jäsen ja laittaa itsekin säännöllisesti rahaa säästöön. Hankkeen kautta hän on saanut koulutusta taloudellisen turvan vahvistamiseen ja toimeentulon hankintaan. Hänen lapsensa menestyvät koulussa hyvin ja ovat onnellisia.

“Olen niin kiitollinen päästyäni mukaan hankkeeseen. Olen oppinut monia hyödyllisiä asioita. Nyt uskallan vähitellen taas luottaa, että minä ja lapseni pärjäämme”, Fatuma iloitsee.


Tietoa hankkeesta:

Nelivuotisen hankkeen tarkoitus on vahvistaa huoltajien ja yhteisön kykyä huolehtia lapsista. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvallisessa ja tukevassa perheessä. Teemme työtä erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi maaseudulla Agaron alueella. Tuemme perheitä, jotta he pystyvät paremmin huolehtimaan lapsista. Vahvistamme myös paikallisia rakenteita ja kehitämme alueen lasten ja perheiden elinoloja yhdessä. Lue lisää täältä.