Kuka kuulee sitä, joka ei jaksa edes kuiskata?

Tämä päiväkotien, kerhojen ja koulujen toimintavuosi on alkanut tasapainoilulla normaalin ja poikkeusolojen välillä. Turvavälien, kasvomaskien, nuhasta kotiin jäännin, etätyön ja kontaktien välttämisen ollessa puheissa ”uusi normaali”, eivät poikkeusolot ole tuoneet tutun arjen tunnetta eikä turvallisuutta.

Emme tiedä kuinka tilanne vaikuttaa meihin seuraavina päivinä tai viikkoina. Tasapaksun arjen odottaminen voi tuntua jopa juhlan odotukselta. Poikkeusolo on ollut luopumista monesta totutusta ja toivotusta asiasta. Toivon, ettei yhdenkään lapsen ja nuoren tarvitsisi luopua kuitenkaan turvallisuudestaan.

Poikkeusolot ja koronauutisten täyteinen aika ovat olleet osa meidän kaikkien kevättä. Osalla kokemukset ovat hyvinkin henkilökohtaisia ja osa on kokenut asiat etäisemmin uutisten välityksellä. Tunnetasolla molemmat tavat kokea voivat olla yhtä voimakkaita. Kuinka menneen kevään muistamme, miten muistot vaikuttavat tähän hetkeen.

Onko mennyt aika kaoottinen ja pelon sekainen vai toivoa tuottava? Keväästäkin selvisin, niin selviän nytkin. Ovatko ajatukset avoimia, onko toivoa huomiseen, ensi viikkoon ja syksyyn? Koenko itseni juuri nyt jaksavaksi ja toimintakykyiseksi? Jaksanko huomata vieressäni lasta vai meneekö arki selviämiseen tästä päivästä? Voisinko hakea jo nyt ajoissa apua, jos kevät oli liian haastava eikä toivon tunnetta ole syksyyn? Saisinko toivoa tulevaan, jos sanoisin ääneen huoleni ja ottaisin tukea vastaan?

Jokaisella on lupa pyytää apua

Olen tämän työviikkoni aikana kohdannut koko elämän laidasta laitaan, elämän alusta aina loppupuolelle saakka. Elämme erilaisissa hetkissä nyt: menneestä ajasta muodostunut kokemus on erilainen ja vaikuttaa siihen, miten kohtaamme huomisen. Kun tunnistamme omat tunteemme, ne on helpompi hyväksyä. Jokaisen tunne on aito. Jokaisen huoli yhtä tärkeä. Kokemaamme iloa ja onnea ei tarvitse kätkeä. Huolen ja hädän keskellä saamme jokainen pyytää apua. Apua saavat pyytää niin lapset kuin aikuiset. Meistä jokainen on niin tärkeä, että olemme kaikki avun saamisen arvoisia.

Elämme poikkeusaikaa kaikki, myös auttajat. Kuinka auttaa, kun itsekin miettii jaksamista ja elää epävarmaa aikaa. Kuka kuulee epävarmuuden hetkinä sitä, joka ei jaksa edes kuiskata. Kuulemmeko vain sitä, kuka vielä jaksaa huutaa?

Toivon jokaiselle vanhemmalle, isovanhemmalle, sijaisvanhemmalle ja tukiperhevanhemmalle voimia kohdata lasta ja rohkeutta pyytää apua. Mutta nyt haluan erityisesti toivoa jokaiselle kasvattajalle, opettajalle ja sosiaalialan ammattilaiselle voimia nähdä ja kuulla heikompaa omien haasteiden keskellä. Jokaiselle lapselle ja nuorelle toivon vähintään yhtä turvallista aikuista, johon luottaa ja aikuista, joka aidosti kohtaa.