Hyvällä asenteella kohti työelämää
SOS-Lapsikylän yhdessä yrityskumppaniensa kanssa toteuttama H’uraa-valmennus tarjoaa sijaishuollossa kasvaneille nuorille ponnahduslaudan työelämään. Valmennus sopii myös yksin maahan tulleille nuorille työelämään siirtymisen ja kotoutumisen tukemiseen. Työelämän digitaitoihin nuoret pääsivät perehtymään henkilöstöpalveluja tarjoavan Eezyn johdolla.
”Tiedättekö, mikä ratkaisee työnhaussa ja työelämässä eniten? Se on hyvä asenne.”
Näin Eezyn viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Lehto sparraa H’uraa-valmennukseen kokoontuneita nuoria yhdessä Eezyn palvelupäällikkö Janette Ropon kanssa. SOS-Lapsikylän H’uraa-valmennus koostuu neljästä moduulista, joista kullakin on oma teemansa. Tällä kertaa valmennuksessa mukana olevat nuoret perehtyvät työelämän digitaitoihin.
Koneidensa äärelle tehtävien tekoon syventyneiltä nuorilta ei varmasti vaadittua asennetta puutu. Moni kertoo tulleensa valmennukseen oppiakseen enemmän työnhausta ja saadakseen työpaikan. Nuorten haaveammatteja ovat esimerkiksi hitsaaja, kokki, tutkija, automekaanikko ja sairaanhoitaja. Osan haaveissa siintää opiskelu lukiossa tai ammattikorkeakoulussa.
”Tulin valmennukseen, jotta saisin lisää tietoa ja kokemusta, jotka auttaisivat minua työhaussa ja kotoutumisessa Suomeen. Olen jo oppinut, miten lähetetään työhakemus ja mistä voi hakea töitä. Haaveilen urasta politiikassa, rauhanturvaajana tai poliisina”, kertoo valmennukseen osallistuva Elyas.
Työnhaun vaiheet tutuksi
Valmentajina toimivien Hanna Lehdon ja Janette Ropon johdolla nuoret perehtyivät valmennuspäivän aikana siihen, millainen on hyvä CV ja työhakemus, miltä sivustoilta avoimia työpaikkoja löytää ja miten lähestyä työnantajaa sekä miten huomioida tietoturva. He pääsivät etsimään itseään kiinnostavia työpaikkoja sekä harjoittelemaan työnantajan lähestymistä sähköpostilla.
”Päivän aikana tuli paljon uutta tietoa. Opin, millainen on hyvä CV ja mitä siinä tulee kertoa. Haluaisin töihin kauppaan varastoon tai myyjäksi. Myös siivoojan työt kiinnostavat”, kertoo valmennuksessa mukana oleva Ella.
”Päivä on ollut tosi kiva. CV:n teon lisäksi opin, millainen merkitys hyvällä asenteella on työnhaussa. Olen jo hakenut kesätöitä”, sanoo H’uraa-valmennukseen osallistunut Davod.
Tukea työelämän alkutaipaleelle
H’uraa-valmennusta toteutetaan SOS-Lapsikylän yrityskumppanien tuella. Koronatilanteen vuoksi Eezyn ja SOS-Lapsikylän yhteistyö valmennuksen suhteen muutti muotoaan, mutta tapoja toteuttaa yhteistyötä löytyi myös muuttuvan tilanteen keskellä. Eezyn visio on olla työelämän merkittävin toimija Suomessa, ja yritys haluaa olla auttamassa nuoria työelämän alkuvaiheessa sekä tukea maahanmuuttajanuorten kotoutumista.
”Muistan itsekin, miten haastavaa työuran alussa oli päästä eteenpäin, ja haluan siksi olla tukemassa nuorten pääsyä työelämään. Olen aiemminkin tehnyt töitä nuorten kanssa ja ollut kouluttamassa Suomeen tulleita maahanmuuttajia vuonna 2015. Koen yhteistyön SOS-Lapsikylän kanssa todella merkitykselliseksi niin Eezyn näkökulmasta kuin henkilökohtaisestikin; on ilo olla auttamassa”, toteaa Hanna Lehto Eezyltä.
”On hienoa päästä innostamaan nuoria omalla esimerkillä. Saamani palautteen mukaan suurin osa työpaikoistani on ollut asenteeni ansiota. Tätä viestiä haluamme korostaa nuorille”, Eezyn Janette Ropo täydentää.
Konkreettista auttamista
Lehto ja Ropo ovat iloisia siitä, että H’uraa-valmennus tarjoaa yritysten edustajille konkreettisen tavan auttaa. He kiittelevät myös hyvin sujunutta ja joustavaa yhteistyötä SOS-Lapsikylän kanssa.
”SOS-Lapsikylällä oli heti selkeä ajatus siitä, mitä voisimme tehdä yhdessä nuorten hyväksi. Nuorten työllistymisen tukeminen on yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, jossa kaikki yritykset voivat olla mukana omalla osaamisellaan”, Lehto muistuttaa.
”Valmennus sujui tosi hyvin ja nuoret kyselivät myös itse paljon. Tällaisten päivien kautta yritykset voivat löytää myös potentiaalisia työntekijöitä. On hienoa, että omalla osaamisella voi auttaa nuoria paljonkin”, Ropo täydentää.
Valmennuksen toisen moduulin aiheena olevien digitaitojen ajatellaan usein olevan nuorilla hallussa, mutta Lehdon ja Ropon mukaan nuortenkin kanssa tulee välillä eteen yllätyksiä.
”Esimerkiksi Windows-ohjelmat eivät välttämättä ole nuorilla heti hallussa, mutta taitoja kertyy kyllä myös työkokemuksen myötä”, he toteavat.
Nuoret valmiimpina työelämään
Yksin maahan tulleilla sekä lastensuojelun asiakkaina olevilla nuorilla ei välttämättä ole samanlaisia työelämän kannalta hyödyllisiä verkostoja kuin muilla samanikäisillä.
”Valmennuksen myötä nuoret saavat paitsi työelämän taitoja, myös kontakteja mahdollisiin tuleviin työnantajiin. Nuoret saavat ryhmä- ja henkilökohtaista valmennusta suoraan rekrytointialan ammattilaisilta. Näin he ovat valmiimpia astumaan työelämään”, pohtii SOS-Lapsikylässä asiantuntijana toimiva Kaarina Ronkainen.
”H’uraa-valmennus täydentää nuorille suunnattujen palveluiden tarjontaa mahdollistamalla nuorille tietoa suoraan työnantajina toimivilta yritysten edustajilta. Olemme aloittaneet yhteistyön pääkaupunkiseudun kuntien kanssa ja kehitämme valmennusta saamamme tiedon pohjalta. Tavoitteenamme on tukea kuntien nuorille tarjoamaa jälkihuollon palvelua”, Ronkainen jatkaa.
Ravintolassa apumiehenä ja järjestyksenvalvojana työskennellyt Mohammad etsii nyt hitsaajan töitä oppisopimuksella. Tulevaisuudessa hän haaveilee myös fysioterapeutin työstä.
”Vaikka minulla on jo kokemusta työnhausta, tämä valmennus on tosi hyödyllinen. Mieleen valmennuksesta jäi etenkin hyvän asenteen merkitys. Suosittelen valmennusta myös muille nuorille”, Mohammad kehuu.
Teksti ja kuvat: Matleena Merta
Haluaisiko teidänkin yrityksenne lähteä auttamaan nuoria työelämän alkutaipaleella? Ota yhteyttä SOS-Lapsikylään, niin mietitään teille sopiva tapa!
Annemi Usva-Vänttinen
yritysyhteistyöpäällikkö
puh. 040 046 5020
annemi.usva-vanttinen(at)sos-lapsikyla.fi
***
Työelämävalmennusta yritysten tuella
H’uraa-valmennus on SOS-Lapsikylän ja Janssenin (osa Johnson & Johnsonia) yhdessä kehittämä nuorten työelämään valmistava kokonaisuus. Aiemmin kerran vuodessa toteutettu H’uraa-valmennus laajentui vuonna 2020 neljä eri moduulia käsittäväksi valmennuskokonaisuudeksi. Uusia H’uraan tukijoita Janssenin rinnalla ovat DNA, Eezy, Motonet ja UPM.
H’uraa-valmennuksen toisen moduulin aiheena ovat työelämän digitaidot ja valmiudet. Moduuli on toteutettu SOS-Lapsikylän pääyhteistyökumppani DNA:n sekä Eezyn tuella. DNA:n ja SOS-Lapsikylän yhteistyö keskittyy vuonna 2020 nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja digitaalisen eriarvoistumisen taklaamiseen.
Tutustu tarkemmin H’uraa-toimintaan tästä linkistä.