Vastuu lasten hyvinvoinnista on meidän kaikkien

Aloitan samoin kuin niin monet muutkin, jotka ovat pandemiaksi edenneestä koronaepidemiasta ennen minua kirjoittaneet. Toistan varmasti myös asioita, jotka on jo sanottu, koska niitä ei voi jättää sanomatta.

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Voimaan tullut valmiuslaki mahdollistaa julkisen vallan puuttumisen yksilön perusoikeuksiin.  Valmiuslain tarkoituksena on suojata väestöä poikkeusoloissa. Sen nojalla on rajattu mahdollisuuksiamme toimia ja valita vapaasti. Lasten oikeutta koulutukseen, ikätason mukaisiin sosiaalisiin suhteisiin ja virikkeisiin on rajoitettu. Valtaosa lapsista on siirtynyt etäopetukseen ja vanhempien hoitoon kotiin koronatartuntojen leviämisen estämiseksi ja hidastamiseksi. Yksilön oikeuksiin on puututtu ja tullaan puuttumaan erittäin tärkeän yleisen edun turvaamiseksi. 

Yhteiskuntana ja yksilöinä olemme kohdanneet ennen kokemattoman kriisin, johon kenelläkään ei ole valmista ratkaisua, eikä kukaan voi ennustaa lopputulemaa. Useimmilla meistä on riittävästi voimavaroja ja kykyjä, joilla ponnistamme yli vaikeuksien tässäkin tilanteessa. Kuten aina, poikkeusolot iskevät kuitenkin rankimmin ja kipeimmin juuri heihin, jotka muutoinkin ovat heikommassa asemassa yhteiskunnassamme. 

Perheiden avuntarve kasvaa

Etäopetukseen ja kotihoitoon siirtyminen tarkoittaa liian monelle lapselle päivän ainoan lämpimän aterian puuttumista, arjen säännönmukaisuuden katoamista ja säännöllisen yhteyden katkeamista turvallisiin aikuisiin. Osa näistä lapsista on jo lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaana. Kodissa saattaa olla päihteidenkäyttöä, mielenterveyden ongelmia ja väkivaltaa. Mutta myös vanhemman muista syistä johtuvat elämänhallinnan ongelmat, haasteet vanhemmuudessa, kyvyttömyys asettaa riittäviä rajoja ja valvoa lapsen toimintaa ja liikkumista ovat uhka lapsen tasapainoiselle kehitykselle ja turvalliselle kasvuympäristölle.  

On oletettavaa, että jo olemassa olevat ongelmat eivät ainakaan vähene poikkeusoloissa. Oletettavaa on myös se, että perheissä, joissa ei aiemmin ole tarvittu tukea lapsen hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen turvaamiseen, tullaan sitä tarvitsemaan. Monissa perheissä vanhemmuutta kuormittavat vastaisuudessa paitsi arjen muutokset, lisääntynyt yhdessäolo ja vapaa-aika, myös taloudelliset ongelmat ja kriisiytyvät parisuhteet. Mahdollisesti myös päihteidenkäyttö saattaa lisääntyä perheissä lomautusten ja irtisanomisten myötä. 

Tämä on yhteinen kriisimme 

Tasavallan presidentti Niinistön peräänkuuluttaman henkisen läheisyyden ilmentymänä meidän kaikkien tulisi arjessamme olla entistäkin valppaampia lähiympäristömme lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista. Kynnys tarjota ja vastaanottaa apua on matalampi yhteisessä kriisissä. Sen täytyy olla. Astukaamme rohkeasti sen yli puolin ja toisin, jokaisen vastuulla oleva fyysisen etäisyyden vaatimus huomioiden. Joskus jo ystävällinen hymy ja pelkkä avuntarjous voivat kantaa arjessa eteenpäin. Olemme tässä yhdessä – sinä, minä, me ja naapurin lapset. 

Jos lapsi ja perhe eivät ole naapuriavulla autettavissa, kynnyksen ilmoittaa lapsen tilanteesta ja tuen tarpeesta sosiaalihuollon viranomaiselle tulisi olla vieläkin matalampi. Varhainen puuttuminen voi ennaltaehkäistä lapsen ja perheen intensiivisemmän tuen tarpeen vastaisuudessa. Lapsella on oikeus tasapainoiseen kehitykseen, turvalliseen kasvuympäristöön ja erityiseen suojeluun. Lapsen oikeuden toteutumisen vastapainona on aina aikuisen velvollisuus – poikkeustilanteissa vastuu lastemme hyvinvoinnista on yhteinen ja se kuuluu meille kaikille.  Olemme tässä yhdessä.