Broman Group tukee SOS-Lapsikylän toimintaa

16.12.2019
Tiedotteet
Broman Group luovutti SOS-Lapsikylälle lahjoitusshekin.

Kun Motonetin kanta-asiakasmäärä ylitti 1,5 miljoonan rajan, päätti Broman Group tukea SOS-Lapsikylän toimintaa 5 sentillä jokaista keräysaikana tehtyä kanta-asiakaskuittia kohden. 45 000 euron lahjoitussumma kerättiin yhdessä asiakkaiden kanssa.

SOS-Lapsikylä on vuodesta 1962 Suomessa toiminut lastensuojelujärjestö, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia, nuoria ja perheitä. SOS-Lapsikylän tavoitteena on turvata lapsille mahdollisuus elää mahdollisimman tavallista lapsuutta perheessä ja turvallisessa ympäristössä. Järjestö panostaa perheiden varhaiseen tukeen ja tuottaa lastensuojelun avo- ja sijaishuollon palveluja.

”Broman Group on vastuullinen suomalainen perheyritys. Teemme työtä paitsi oman yrityksemme myös yhteiskuntamme hyväksi. Apua tarvitsevien lasten määrä Suomessa kasvaa valitettavasti joka vuosi. Haluamme olla mukana tukemassa lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistavaa työtä, sillä heissä on tulevaisuus”, kertoo Broman Groupin toimitusjohtaja Antti Tiitola.

SOS-Lapsikylän toimitusjohtaja Mikaela Westergård iloitsee Broman Groupin lahjoituksesta, jolla tuetaan nuorten syrjäytymistä ehkäisevän työn vauhdittamista. Lahjoituksen luovutti Broman Groupin toimitusjohtaja Antti Tiitola.

Meitä on jo monta, ja yhdessä voimme tehdä paljon hyvää

Myös asiakkaat ovat voineet osallistua SOS-Lapsikylän tukemiseen Motonetien kassalla ostosten maksamisen yhteydessä. Kerätty summa siirretään lyhentämättömänä SOS-Lapsikylälle. Noin puolet 45 000 euron lahjoitussummasta koostuukin keräykseen mukaan haastettujen asiakkaiden lahjoituksista.
 
”Meille on ollut tärkeää saada ihmisiä ajattelemaan SOS-Lapsikylän toiminnan tärkeyttä tukemisen lisäksi. Olen erittäin tyytyväinen, että myös asiakkaamme ovat lähteneet hienosti mukaan tukemaan SOS-Lapsikylän toimintaa”, jatkaa Tiitola.
 
”Olemme todella ilahtuneita, että Broman Group asiakkaineen innostui näin valtavasti SOS-Lapsikylän nuorten syrjäytymistä ehkäisevän työn vauhdittamisesta. Suuret kiitokset kaikille lahjoittajille, varat käytämme sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten työllistymisvalmiuksien parantamiseen”, kertoo SOS-Lapsikylän toimitusjohtaja Mikaela Westergård.
 
 
Lisätietoja:
 
Broman Group Oy, toimitusjohtaja Antti Tiitola, puh. 050 648 72, antti.tiitola@bromangroup.fi
SOS-Lapsikylä, toimitusjohtaja Mikaela Westergård, puh. 044 761 4157, mikaela.westergard@sos-lapsikyla.fi
 
Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. Yli 1700 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa. Se palvelee asiakkaitaan Motonetin, AD VaraosaMaailman, AD-Turun ja Finntestin sekä Broman Logistics -logistiikkakeskusten kautta. Konsernin vuoden 2018 liikevaihto oli 359 miljoonaa euroa. Broman Group edistää suomalaista hyvinvointia tukemalla vuosittain monia yleishyödyllisiä kohteita, kuten lasten ja nuorten avustustyötä, urheilua, kulttuuria, sotaveteraaneja ja maanpuolustustyötä. www.bromangroup.fi
 
SOS-Lapsikylän tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Olemme lastensuojelun ja lapsiperheiden varhaisen tuen asiantuntija ja palveluntuottaja. Toimimme myös kehittämiskumppanina kunnille ja maakunnille lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja olemme kansainvälisen SOS Children’s Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa.