Kuninkaallinen pari liikuttui vierailustaan Lahoren SOS-lapsikylään

4.12.2019
Tarinoita maailmalta
Britannian kuninkaallinen pariskunta Lahoren lapsikylässä vierailulla

Cambridgen herttuan ja herttuattaren ensimmäinen vierailu Pakistanin Lahoressa sijaitsevaan SOS-lapsikylään teki pariin niin suuren vaikutuksen, että he palasivat sinne vielä uudelleen.

”Olemme erittäin liikuttuneita ja meitä on koskettanut näkemämme onnellinen koti, jonka olette luoneet”, herttuatar Catherine sanoi ensimmäisellä vierailullaan.

”Aiemmin tänä vuonna puhuin siitä, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Kylä, jonka olemme täällä tänään nähneet, on parempi osoitus tästä ihanteesta kuin olisin osannut kuvitellakaan,” hän sanoi.

Kuninkaallinen vierailu sai Lahoren SOS-lapsikylän lapset ja nuoret innostumaan. 40 minuuttia kestäneen vierailun aikana kuninkaallinen pari luki lapsille samalla kun prinssi William viihdytti heitä käsinukeilla. Pari vietti aikaa lapsikyläperheen kanssa ja keskusteli nuorten kanssa heidän kokemuksistaan lapsikylässä kasvamisesta. Lopuksi he juhlivat vielä kolmen lapsen syntymäpäiviä.

Kun kuninkaallinen pari oli lähtenyt, kukaan ei osannut kuvitellakaan heidän tulevan pian takaisin.

Prinssi William ja herttuatar Catherine palasivat yllättäen Lahoren lapsikylään, kun myrskyt estivät lentämisen Pakistanin matkan seuraaviin kohteisiin. Pari oli harmissaan siitä, etteivät he olleet ehtineet viettää lasten kanssa enempää aikaa aiempana vierailupäivänä, joten he päättivät palata takaisin.

’Voittivat jokaisen lapsen sydämen puolelleen’

Toisella vierailukerralla kuninkaallinen pari vietti SOS-lapsikylässä kokonaisen tunnin. He juttelivat lisää lapsikylässä kasvaneiden nuorten kanssa, ottivat osaa kuvaamataidon tunnille ja ryhtyivät jopa spontaaniin krikettiotteluun lasten kanssa. Lapset kertoivat elämyksen olleen unohtumaton.

”Nautin kriketin pelaamisesta kuninkaallisen parin kanssa ja heidän kanssaan keskustelemisesta”, Ahmad sanoi. ”En ikinä unohda heidän kanssaan viettämääni aikaa ja olisi mukava tavata heidät uudelleen.”

”Kuninkaallinen pari oli oikein mukava ja ystävällinen”, Khadija lisäsi. ”He antoivat minun laittaa ranteisiinsa ystävyysnauhat. En unohda sitä hetkeä.”

Saba Faisal, Pakistanin SOS-lapsikyläjärjestön maajohtaja, sanoi kaikkien tunteneen, että kuninkaallinen pari aidosti välitti lapsista. ”He saivat lapset tuntemaan olonsa mukavaksi huomioimalla heidät ja leikkimällä heidän kanssaan. Tämä vierailu oli merkittävä hetki kaikille niille, jotka olivat paikalla ja on todella piirtynyt sydämiimme”, Faisal sanoi.

Lahoren SOS-lapsikylän johtaja Almas Butt puolestaan sanoi: ”Meitä kosketti erityisesti heidän inhimillisyytensä ja nöyryytensä. He voittivat jokaisen lapsen sydämen puolelleen leikkisän jutustelun, kriketin pelaamisen, nauramisen ja keskustelujen kautta.”
Toisen vierailun jälkeen herttuatar Catherine julkaisi Instagramissa kuvia ja lainauksen, jotka tiivistivät kauniisti SOS-lapsikylien työn Pakistanissa – ja yli 130 maassa ympäri maailman.

”SOS-lapsikylien muodostama yhteisö rakentuu perheen ympärille – parhaan perheen, jonka kuvitella voi. Perheen, jossa kaikki kokoontuvat yhteen hoivatakseen, rakastaakseen ja suojellakseen lapsia”, herttuatar kirjoitti.

”Näitä haavoittuvaisia lapsia, joista monilla on traumaattisia kokemuksia, hoidetaan huolehtivassa ympäristössä. Tällaisessa ympäristössä he pystyvät muodostamaan hyviä ihmissuhteita, joita kipeästi tarvitsevat kukoistaakseen”, herttuatar sanoi.

”Nautin kriketin pelaamisesta kuninkaallisen parin kanssa ja heidän kanssaan keskustelemisesta”, Ahmad sanoi. ”En ikinä unohda heidän kanssaan viettämääni aikaa ja olisi mukava tavata heidät uudelleen.”
”Kuninkaallinen pari oli oikein mukava ja ystävällinen”, Khadija lisäsi. ”He antoivat minun laittaa ranteisiinsa ystävyysnauhat. En unohda sitä hetkeä.”