Selvityksistä tekoihin

26.9.2019
SOSblogi ammattilaisille

Monesti kuulee, miten lasten näkökulmat tulisi selvittää ja ottaa huomioon. Näin tulisi tehdä palveluita kehitettäessä ja järjestettäessä, päätöksenteossa ja arkisissa yhteisöissä kouluissa, päiväkodeissa ja harrastuksissa. Lasten näkökulmien huomioimisessa ei ole mitään pahaa tai väärää. Usein kuitenkin käy niin, että selvitämme lasten mielipiteitä, mutta seuraava askel jää kaiken selvittämisen keskellä ottamatta. Käytämme aikaa ja resursseja lasten näkökulmien selvittämiseen ja niiden koostamiseen, mutta mitä sen jälkeen? Miten hyödynnämme lapsilta kerättyä tietoa?

Olen tutkinut lasten arkea ja osallisuutta yli kymmenen vuoden ajan. Hieman kärjistäen vaikuttaa siltä, että samat asiat, ilmiöt ja kokemukset toistuvat vuodesta toiseen, vaikka lapset vaihtuvat ja kasvavat. Vuosina 2007–2008 selvitin Helsingin kaupungin tietokeskuksessa 9–12-vuotiaiden lasten hyvinvointiin ja arkeen liittyviä teemoja. Keskeisiä asioita lapsille olivat koti, perhe, kaverit ja harrastukset. Vuonna 2012 keräsin puolestaan viidesluokkalaisilta ja yhdeksäsluokkalaisilta haastatteluaineistoa heille itselleen merkityksellisistä ja tärkeistä asioista. Näissä vastauksissa korostuivat koti, perhe, kaverit, lemmikit ja harrastukset. 

Lapset vaihtuvat, tärkeät asiat pysyvät 

Tänä vuonna järjestin yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n Reetta Kalliomeren kanssa työpajoja päiväkoti-ikäisille lapsille Arjesta voimaa -hankkeen puitteissa. Työpajoissa käsiteltiin päiväkodin arkea, haastavia tilanteita ja omia vahvuuksia. Näiden teemojen ympärille keskittyvissä työpajoissa tuli samalla ilmi myös muita lapsille merkityksellisiä asioita: koti, perhe, kaverit ja harrastukset.

Näiden kaikkien kohtaamisten, kyselyiden, haastattelujen ja työpajojen jälkeen lapsille merkitykselliset ja heidän hyvinvointiaan lisäävät asiat näyttäisivät olevan kohtuullisen pysyviä, vaikka lapset itsessään vaihtuvat. Voisimmeko alkaa tukea lapsille merkityksellisten asioiden pysymistä heidän elämässään sen sijaan, että lähdemme aina uudelleen selvittämään lapsille tärkeitä asioita? Uskaltaisimmeko luottaa siihen, että tiedämme jo aika paljon? 

Vuonna 2016 haastattelin omaa isotätiäni hänen elämästään. Haastattelussa kävimme läpi hänen lapsuuttaan 1920- ja 30-lukujen Karjalassa, 15-vuotiaana koettua evakkomatkaa sekä uutta elämää sodan jälkeen. Mitkä olivatkaan tärkeitä asioista isotätini lapsuudessa? Koti ja perhe, kaverit sekä mahdollisuus leikkiin. Ajat muuttuvat, lapset eivät. 

Olisiko nyt tekojen aika?
 

Kirjoittaja

Elina Stenvall profiilikuva
Ehkäisevän työn johtaja
050 584 0279