Takaisin arkirytmiin – DNA ja SOS-Lapsikylä modernisoivat kahdeksan klassikkosatua yhteisiin perhehetkiin

DNA:n ja SOS-Lapsikylän Satuillaan-kampanjassa tunnetut klassikkosadut tuodaan nykypäivään modernisoituina versioina. Tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja vanhemmille yhteisiä hetkiä satujen parissa ja muistuttaa satujen tärkeydestä osana lapsen kehitystä. Kampanjan aikana julkaistaan kahdeksan modernisoitua klassikkosatua äänikirjoina ja teksteinä.
”Suomessa on paljon perheitä, joissa ei ole ääneen lukemisen ja satujen perinnettä. Satuillaan-kampanja tarjoaa kaikille perheille mahdollisuuden ottaa sadut osaksi arkea matalalla kynnyksellä. Näin voimme samalla edistää lasten ja vanhempien yhdessäoloa”, kertoo SOS-Lapsikylän kehitysjohtaja Kati Palsanen.
Kampanjan taustalla on SOS-Lapsikylässä tehty huomio, että satujen osuus perheiden arjessa on vähentynyt. Samaan aikaan myös lasten lukutaidon on todettu rapautuvan.
”Nykyisin painotetaan paljon tietosisältöjä. Me tuomme niiden vastapainoksi satumaailman. Saduilla on suuri merkitys lapsen mielikuvituksen kehittymisessä ja leikeissä, jotka puolestaan edistävät luovuutta. Sadut ovat myös hyvä tapa houkutella lapsia lukemisen pariin”, Palsanen avaa.
Modernisoidut sadut kiinnostavat myös vanhempia
Kampanjan klassikkosatuina ovat muun muassa Ruma ankanpoikanen, Tulitikkutyttö ja Kolme pientä porsasta. Satujen modernisoinnin on tehnyt lastenkirjailija Nora Surojegin.
Modernisoiduissa saduissa kuusivuotias Nelli sekä maaginen Vihreä Kettu vievät lukijan satumaailman lumoihin. Modernisoitujen satujen kantavana teemana on rohkeus.
”Halusimme tuottaa uniikkia sisältöä, joka tuo uuden ulottuvuuden tuttuihin klassikoihin. Sadut antavat mahdollisuuden oivaltaa jotain elämästä ja opettavat rohkeudesta. Modernisoimalla satuja voimme tarjota niin vanhempia kuin lapsia kiinnostavia tarinoita ja tuoda heidät yhteen satujen äärelle”, kertoo DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck.
Kaikki sadut julkaistaan digitaalisessa muodossa sekä äänikirjoina että tekstiversioina. Satuja tullaan julkaisemaan yksi viikossa. Ensimmäinen satu, Ruma ankanpoikanen, julkaistaan maanantaina 5. elokuuta.
”Kaikilla perheillä on oma tapansa käyttää satuja. Näin mahdollistamme, että perheet voivat ottaa sadut osaksi arkeaan juuri heidän tavallaan. Satuja voi kuunnella yhdessä vaikka automatkalla tai lukea ääneen nukkumaan käydessä”, Wahlbeck sanoo.
Nellin ja Vihreän Ketun satuseikkailu: Ruma ankanpoikanen
”Seikkailussaan Nelli ja Kettu ovat kysymysten äärellä, joita moni kohtaa elämässään: onko ulkonäöllä väliä? Entä millainen on ruma ankanpoikanen – onko sellaista olemassakaan?
– Ru-ma an-kan-poi-ka-nen, Kettu tavasi kirjan kannesta.
– Eikö ole outo nimi, Nelli sanoi. – En ole ikinä nähnyt rumaa ankkaa!
Hän avasi kirjan ja katsoi Vihreää Kettua. Vihreä Kettu tiesi kuin taikaiskusta, mitä nyt oli tehtävä.”
Tutustu ensimmäiseen satuun Nellin ja Vihreän Ketun satuseikkailu: Ruma ankanpoikanen
Lisätietoja:
Vilhelmiina Wahlbeck
viestintäjohtaja, DNA
p. 044 040 1671
vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi
Kati Palsanen
kehitysjohtaja, SOS-Lapsikylä
p. 040 825 1620
kati.palsanen@sos-lapsikyla.fi
Satuillaan-kampanja
DNA ja SOS-Lapsikylä haluavat tarjota kaikille perheille yhteisiä satuhetkiä uniikkien sisältöjen parissa ja muistuttaa satujen tärkeydestä lapsen kehityksessä, unohtamatta yhdessä vietetyn ajan merkitystä kiireisen arjen keskellä. Satuillaan yhdessä, koko perheen kanssa!
Satuja julkaistaan yksi viikossa. Ensimmäinen satu, Nellin ja Vihreän Ketun satuseikkailu: Ruma ankanpoikanen, julkaistaan maanantaina 5.8. Yhteensä modernisoituja satuja julkaistaan kahdeksan.
Sadut tulevat kuunneltaviksi Spotifyhin, Suplaan, Apple Podcastiin sekä Acastiin. Satujen tekstiversiot julkaistaan kampanjasivulla: www.dna.fi/satuillaan
DNA
DNA on toiminut SOS-Lapsikylän pääyhteistyökumppanina vuodesta 2011. Yhteistyö mahdollistaa esimerkiksi sen, että monille Suomessa kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja nuorille pystytään hankkimaan nykyaikaiset älylaitteet. Lisäksi DNA:n hyväntekeväisyyskumppaneita ovat myös HelsinkiMissio ja Hope ry. Päätavoitteena kaikissa kumppanuuksissa on digitaalisen yhdenvertaisuuden edistäminen.
SOS-Lapsikylä
SOS-Lapsikylän tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Olemme lastensuojelun ja lapsiperheiden varhaisen tuen asiantuntija ja palveluntuottaja. Toimimme myös kehittämiskumppanina kunnille ja maakunnille lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children’s Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa.
Suomen toimintaan voi tutustua osoitteessa www.sos-lapsikyla.fi ja kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön työhön osoitteessa www.sos-childrensvillages.org.
Kuva: DNA