Periksiantamaton auttaja

Nuori saksan kielen opiskelija Kaija Olkkonen vieraili 50-luvun lopulla opintomatkallaan Itävallassa Imstin SOS-lapsikylässä ja vaikuttui niin, että päätti tuoda aatteen Suomeen. Kaijan palavan innon ansiosta Suomeen syntyi ensimmäinen lapsikylä.

Suomen SOS-Lapsikylä viettää nyt 60-vuotisjuhlavuottaan. Suomessa ei juhlia vietettäisi ilman Kaija Olkkosen peräänantamattomuutta. Vuonna 1959 saksaa opiskellut Kaija, tuolloin vielä sukunimeltään Laitinen, lähti Saksaan kesäkurssille vahvistamaan kielitaitoaan.

”Opiskelin saksalaisessa kansanopistossa kesän ajan. Kurssin lopuksi päätimme lähteä retkelle Itävaltaan. Matkalla eräs seurueemme jäsenistä halusi pysähtyä Imstin SOS-lapsikylässä ja menimme kaikki katsomaan, mistä oli kyse. Vaikutuin heti kylän toiminnasta. Ajattelin, että näin asioiden pitäisikin olla: että lapset saisivat kasvaa perheessä.”

Auttaminen oli ollut osa Kaijan elämää lapsesta lähtien.

”Muistan hyvin, kun äitini auttoi romaninaista ja hänen pientä vauvaansa. Äiti otti vauvan sisälle kotiimme, lämmitti häntä ja antoi puhtaat vaatteet. Haaveilin jo nuorena, että kunpa saisin auttaa köyhiä tai heikommassa asemassa olevia.”

Sadalla markalla alkuun

Imstin vierailullaan Kaija oli saanut mukaansa SOS-lapsikyläjärjestön esitteitä. Hän liittyi mukaan kansainväliseen toimintaan ja lahjoitti rahaa. Kaija kävi myös kirjeenvaihtoa SOS-lapsikyläjärjestön perustajan, itävaltalaisen Hermann Gmeinerin kanssa. Samalla hän opiskeli ja vieraili stipendin avulla Saksassa uudestaan.

”Kun palasin toiselta Saksan matkaltani, tunsin olevani valmis edistämään SOS-lapsikyläaatetta Suomessa. Uskon korkeampaan johdatukseen, ja ryhdyin järjestämään myyjäisiä kerätäkseni rahaa lapsikyläaatteen juurruttamiseksi Suomeen.”

Kaija sai tuekseen Ylioppilaiden kristillisestä yhdistyksestä tuntemiaan ystäviä. Ensimmäiset, Vanhalla ylioppilastalolla pidetyt myyjäiset tuottivat sata markkaa. 

”Kävin tapaamassa lastensuojelun parissa työskenteleviä viranomaisia ja esittelin heille SOS-Lapsikylän mallia. He vastasivat minulle, ettei tällaista mallia tarvita, koska Suomessa on jo toimivia laitoksia.”

Lapsikylä kohoaa Tapiolaan

Torjuva vastaanotto sai Kaijan hämmentymään, mutta se ei lannistanut häntä. Hän käänsi Itävallasta saamiensa esitteiden tiedot suomeksi ja kokosi ne lapsikyliä esitteleväksi kirjaseksi. Lisäksi hän piti diaesityksiä, jossa esitteli Itävallassa toimivia lapsikyliä. 

”Yhteen pitämistäni tilaisuuksista sattui nuori nainen, joka innostui näkemästään kovasti. Hän kertoi asiasta isälleen, joka puolestaan tuttavalleen Albin Gebhardtille.”

Albin Gebhardt ja hänen vaimonsa halusivat kovasti auttaa. Pariskunta oli aiemmin haaveillut koulukodin perustamisesta ja heillä oli tyhjä tontti Espoossa. Gebhardt innostui SOS-lapsikyläaatteesta ja lähti perustamaan Suomen ensimmäistä lapsikylää. Tapiolan lapsikylä aloitti toimintansa vuonna 1966.

Tiivis yhteys

Kaija oli tiiviisti mukana ensimmäisen lapsikylän perustamisessa. Hän tapasi Gebhardtia useita kertoja ja molemmat pitivät yhteyttä myös Itävaltaan ja Hermann Gmeineriin. 

”Gmeiner vieraili myös Suomessa juhannuksena 1962. Vietimme aikaa Gebhardtin kesämökillä Keski-Suomessa”, Kaija muistelee. 

Kaija valmistui yliopistosta ja alkoi opettaa Helsingin kauppaopistolla. Yhtenä päivänä viikossa hän tuurasi lapsikylä-äitejä, jotta nämä saisivat vapaapäivän.

”Olihan se aika hurjaa olla vastuussa yhdeksästä lapsesta, mutta nuorena sitä jaksaa tehdä mitä vain”, hän hymyilee. 

Teksti ja kuva: Matleena Merta