Ylitse vähentää lastensuojelutarpeen siirtymistä sukupolvelta toiselle

SOS-Lapsikylän Ylitse-projekti on kohdannut toimintavuosiensa aikana yli sata sijaishuollosta aikuistunutta nuorta. Noin puolet heistä on osallistunut projektin järjestämiin alueellisiin työpajoihin, joissa lastensuojeluntarpeen ylisukupolvisuuden ilmiötä ja elämän merkittäviä käännekohtia tarkasteltiin elämänkaarityöskentelyn kautta.

Nuorille sijaishuollosta itsenäistyneille aikuisille elämän merkittäviä käännekohtia ovat olleet huostaanotto ja aika sijaishuollossa, itsenäistyminen ja jälkihuolto, omilleen asettuminen ja oma vanhemmuus. Huostaanotto ja sitä seurannut sijoitus ovat vaikuttaneet myöhemmin elämässä muun muassa luottamuksen ja juurettomuuden kokemuksiin.

Varhaislapsuuden turvaton kiintymyssuhde, useat muutot ja ihmissuhteiden vaihtuvuus hankaloittivat monella luottamuksellisten ihmissuhteiden solmimista myöhemmin aikuisuudessa.

Huostaanotto mahdollisti pääsääntöisesti turvallisen aikuissuhteen ja kasvuympäristön, mutta osa kertoi kokeneensa sijaishuoltoaikana epäoikeudenmukaisuutta, vähättelyä ja jopa laiminlyöntiä. Nuoret korostivatkin ihmissuhteiden pysyvyyttä sijaishuollossa sekä ammattilaisten kykyä ja halua ihmissuhteiden kriittiseen tarkasteluun lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi. 

Sisaruksista huolehtiminen jää päälle

Pääsääntöisesti nuoret kuitenkin kokivat huostaanoton elämään positiivisesti vaikuttaneena elämänvaiheena. Erityisesti kun omat sisarukset pääsivät asumaan samaan kotiin, nähtiin asia usein omaa hyvinvointia tukevana tekijänä. Suhteet niin biologisiin kuin sijaissisaruksiin olivat jatkuneet tiiviinä läpi elämän.

Ammattilaisten toivottiin tarkastelevan ja vahvistavan aktiivisesti sisarussuhteita lapsuuden ja nuoruuden aikana. Kohtuuttomasti vastuuta pienemmistä sisaruksistaan kantamaan joutuneen saattoi olla vaikea asettua huostaanoton jälkeen takaisin lapsen asemaan, sillä huolenpito sisaruksista jatkui helposti myös sijoituksessa. Aikuisten pitäisi paremmin ymmärtää sisarussuhteiden yksilöllisiä merkityksiä ja vaikutuksia.

Itsenäistyessä ja jälkihuollon vaiheessa korostui kokemus tärkeiden ihmissuhteiden pysyvyydestä. Useat kokivat sijaishuoltoaikana rakentuneiden ihmissuhteiden tukeneen varhaisaikuisuudessa oman paikan löytymistä yhteiskunnassa. Ymmärrys omasta elämänhistoriasta ja oman elämäntarinan jäsentäminen yhdessä tutun aikuisen kanssa olivat nuorille merkittäviä hyvinvointia edistäviä ja huostaanoton tuomaa leimaa vähentäviä tekijöitä.

Itsenäistyessä kaivataan tukea ja elämänohjeita

Konkreettisten elämänohjeiden saaminen ja arjen taitojen harjoitteleminen ovat tärkeä osa itsenäistymistä. Osallistujista osa oli ajautunut taloudellisiin hankaluuksiin täysi-ikäisyyden koittaessa.

Esimerkiksi nuorena menetetyt luottotiedot hankaloittivat elämää myöhemmin. Itsenäistyviä ja jälkihuollossa olevia tulisikin neuvoa vastuullisessa rahankäytössä. Tiivistä ja riittävää tukea tarvitaan silloin, kun vastuunotto omasta taloudesta ja elämästä ei vielä onnistu. Paras tuki on silloin tuttu ja luotettava aikuinen: sijaisvanhempi tai muu nuoren hyvin tunteva aikuinen.

Myös vertaistuella on tärkeä merkitys itsenäistymisvaiheessa. Varsinkin itsenäistymisen aikaan olisi haluttu kuulla samanlaisten kokemusten läpikäyneiden kertomuksia siitä, minkälaisia valintoja he olivat itsenäistyessään tehneet ja mitä niistä oli seurannut.

Osa nuorista olisi toivonut jälkihuollon tuen ulottuvan pidemmälle aikuisuuteen. Moni koki, että liian varhainen itsenäistyminen ja riittämätön jälkihuollon tuki olivat vaikuttaneet siihen, etteivät sijaishuollossa kertynyt hyvinvointi ja luottamus omiin taitoihin kantaneet myöhemmin elämässä.

Tuoreet vanhemmat leimattiin taustansa perusteella

Myös oma vanhemmuus ja sen käsitteleminen olivat merkittävässä roolissa. Osa vanhemmaksi tulleista kertoi omien lapsuuden ja nuoruuden aikaisten kokemustensa ja tapahtumien aktivoituivan mielessä oman lapsen syntyessä. Silloin oli erittäin tärkeää, että asioita käsittelemään löytyy rinnalle läheinen ihminen tai vertainen.

Vanhemmuuden tullessa ajankohtaiseksi hankaluuksia aiheuttivat repaleiset läheisverkostot ja yhteiskunnan tarjoaman oikeanlaisen tuen ja ymmärryksen puute. Yksi merkittävä epäkohta oli julkisten palvelujen rooli vanhemmuuden tuessa.

Sijaishuoltotausta saattoi määrittää sen, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaiset kohtasivat tuoreen vanhemman. Osa koki, että oman lapsuudenaikaisen huostaanoton tullessa ilmi vanhemmuuden taidot ja kyvyt joutuivat erityiseen tarkkailuun. Niiden oletettiin automaattisesti olevan muita heikommat, minkä vuoksi sijaishuollossa kasvaneet velvoitettiin – joskus perusteettakin – ottamaan vastaan erityistä tukea. Vanhemmat kokivat, ettei heidän taitojaan arvioitu todellisuuden, vaan aikaisempien elämäntapahtumien perusteella.

Osalla vanhemmista oli myös positiivisia kokemuksia ammattilaisten kohtaamisista. Näissä tilanteissa yhteisen ymmärryksen rakentumista olivat tukeneet avoimuus, luottamus ja tukiverkosto.

Kun oma tausta koettiin voimavarana, vahvistui luottamus omiin taitoihin ja luottamus toisten hyväntahtoisuuteen. Tuki läheisverkostolta, sijaisvanhemmilta, puolisolta, kavereilta ja muilta läheisiltä ovat ensisijaisia myös omaan vanhemmuuteen kasvamisessa. Tärkeää on myös mahdollisuus keskustella toisten sijaishuollossa kasvaneiden vanhempien kanssa.
 

Teksti: Oskari Savisalo, Tiina Tuominen
Kuvitus: Elise Liikala

Juttu on julkaistu alun perin Uudistuva lastensuojelu -lehdessä 1/2019.