Kehittäjänuoret tuovat nuorten äänen kuuluviin

SOS-kehittäjänuoret järjestivät tammikuun 2018 lopulla Kaarinan lapsikylässä kehittämispäivän lastensuojelun ammattilaisille. Alueen sosiaalityöntekijöitä oli paikalla runsaasti, mutta pääosassa kehittämispäivillä olivat kuitenkin nuoret. He kertoivat sosiaalityöntekijöille millaisia haasteita he ovat kohdanneet lastensuojelussa ja avasivat työpajojen kautta omaa näkökulmaansa lastensuojeluun.

Idea kehittämispäivistä lähti lapsikylien nuorilta itseltään. Vuosi sitten keväällä nuorten foorumissa esille nousi ajatus kehittäjänuorten ryhmästä, jonka puitteissa nuoret voisivat itse kokemusasiantuntijan roolissa kouluttaa lastensuojelun ammattilaisia ja saada äänensä kuuluviin sitä kautta. Ajatuksena kehittämispäivillä on antaa sosiaalityöntekijöille tietoa nuorten omalla suulla sekä kertoa nuorten ajatuksia lastensuojelusta. Projekti lähti hyvin käyntiin ja nyt lastensuojelun ammattilaisille kohdennettu työpajamainen koulutus kiertää kevään aikana ympäri Suomea.

Asioita voi muuttaa puuttumalla itse

Anni Riikonen Punkaharjulta on ollut mukana projektissa alusta asti. Riikonen vetää koulutusta yhdessä muiden nuorten kanssa ja hän vaikuttaa siltä, että hän on juuri oikeassa paikassa yleisölle puhuessaan.

”Mietimme miksi emme itse kertoisi sosiaalityöntekijöille, mikä asioissa mättää. Saisimme asiat paremmin perille ja voisimme tällä tavalla vaikuttaa. Projekti on lähtenyt hyvin käyntiin ja aikuiset ottavat nämä asiat tosissaan. Nyt meitä kuunnellaan.”

Punkaharjun lapsikylän ohjaaja Ari Koskela nyökyttelee vieressä. Hän on omien sanojensa mukaan projektissa ”mahdollistajana ja autokuskina”, sillä projekti on nuorten oma. Koskela painottaa, että projektissa asioita pyritään parantamaan yhdessä:

”Aina epäkohtia moititaan, mutta tässä jutussa on se kauneus, että nyt niistä epäkohdista keskustellaan kasvokkain ja mietitään yhdessä miten niitä voidaan korjata. Tämä olisi hyvä malli aikuisillekin.”

Kehittämispäivässä sosiaalityöntekijät pohtivat yhdessä nuorten kanssa muun muassa yleisimpiä nuorten sosiaalityöntekijöille esittämiä kysymyksiä ja askartelivat käyntikortin, joka kertoo nuorelle hänen omasta sosiaalityöntekijästään. Yhdessä mietittiin myös miten nuoret haluavat että heille kerrotaan asioista ja pohdittiin sosiaalityöntekijöiden tehtäviä ja lapsen suhdetta omaan sosiaalityöntekijäänsä.

Luottamussuhde nuoren kanssa

Aktiivisen työpajatyöskentelyn jälkeen moni sosiaalityöntekijä tunsi saaneensa päivältä paljon ja koulutusta kehuttiin erilaiseksi kuin perinteiset alan kurssit. Lastensuojelun ammattilaiset saivat erityisesti ajattelun aihetta siitä, kuinka he voisivat itse vaikuttaa asioihin, alalla kun tunnetusti on usein kova kiire ja aina nuorta ei ehdi huomioimaan niin paljon kuin haluaisi. Moni sosiaalityöntekijä koki työskentelyn nuorten kanssa antavan uusia näkökulmia työhön.

“Tämä päivä kolahti syvälle. Saamamme viestit ovat meille niin tärkeitä. Omaan työkalupakkiin tuli paljon uusia välineitä. Tätä täytyy saada lisää,” summasivat sosiaalityöntekijät päivän antia.

Myös perhehoidon ohjaaja Tampereen lapsikylästä on erittäin tyytyväinen päivään:

”Meidän aikuisten tehtävä on kuunnella nuoria ja näin mahdollistaa se, että asioista voi kertoa avoimesti. Meillä täytyy olla luottamussuhde nuorten kanssa, jotta nuori tuntee kulkevansa päätöksissä meidän rinnallamme. Tämä on hieno tapa tehdä yhdessä ja kuulla nuoria. Vastuu on aina aikuisilla, silti nuoren osallistaminen on tärkeää ja nämä kohtaamistilanteet antavat uutta näkökulmaa asioihin.”

Nuoret haluavat tulla kuulluksi

Loppukeskustelun yhteydessä nuoret halusivat vielä kertoa oman näkökulmansa lastensuojeluun. Sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus koettiin haasteena ja perutut tapaamiset harmittivat nuoria. Lisäksi he toivoivat, että lastensuojelun ammattilaiset kuuntelisivat heidän mielipiteitänsä. Kaikki nuoret eivät myöskään pysty kertomaan asioista kasvotusten ja sosiaalityöntekijöiden toivottiin ottavan sen huomioon toimiessaan nuorten kanssa.

”Hyvä sosiaalityöntekijä kuuntelee ja on aidosti läsnä, tätä viestiä haluaisimme viedä sosiaalialan ammattilaisille”, painottaa Anni Riikonen.

Teksti ja Anni Riikosen kuva: Johanna Frondelius
Juttu on julkaistu alun perin Uudistuva lastensuojelu -lehdessä 1/2018