Tänään menehtynyt Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja käynnisti uudistuksia SOS-Lapsikylässä

Vaikeaan sairauteen 18.8 menehtynyt Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja oli SOS-Lapsikylässä toiminnanjohtajana vuosina 2006–2008, jonka jälkeen hän siirtyi Etelä-Afrikkaan jalkapallon MM-kisojen turnausjohtajaksi.

SOS-Lapsikylään Alaja tuli vaiheessa, jolloin toimintaa leimasi voimakas sisäinen muutos ja uuden valmistelu. Henkilöstön osallistuminen kehittämistyöhön, hyvän hallintotavan voimaan saattaminen, perustyön edellytysten vahvistaminen ja uuden strategian päälinjojen löytyminen olivat kehittämistyön päätavoitteet. Kesäkuussa 2007 myös uusi hallitus aloitti työskentelynsä vuosikokouksen valitseman uuden puheenjohtajan, Pauli Leimion johdolla.

”Uudistuksissa painotettiin lastensuojelua ja sen kehittämistä sekä uusien toimintamuotojen löytämistä”, sanoo SOS-Lapsikylän hallituksen varapuheenjohtaja Seppo Kemppinen. ”Lisäksi painotettiin varainhankinnan ammattimaista käynnistämistä kotimaisen ja ulkomaisen lapsikylätoiminnan taloudelliseksi turvaamiseksi. Alaja osallistui aktiivisesti myös yhteistyön syventämiseen kansainvälisen järjestön kanssa.”

Entisenä mainostoimiston Copywriterina Pertti Alaja sanaili SOS-Lapsikylässä myös monia kirjoituksia ja sloganeita, joihin hän kiteytti lasten hyvinvointiin liittyviä tärkeitä asioita. Hänen lahjakkuutensa kirjoittajana näkyi myös hienona runokirjana Hyvää yötä Kleopatra.

Tunnuksena SOS-Lapsikylässä tehdystä työstä SOS-Lapsikylän hallitus perusti Pertti Alaja –rahaston, jonne suunnatuilla lahjoituksilla tuetaan SOS-Lapsikylään sijoitettujen lasten liikuntaharrastuksia.

Palloliitto on ollut pitkäaikainen SOS-Lapsikylän yhteistyökumppani ja Lapsikylä kiitti Palloliittoa ROHKEASTI LAPSEN PUOLESTA –mitalilla vuonna 2013.