Sisällä vai ulkona?

VTM, väitöskirjatutkija Elina Stenvall tutki, miten vaikuttamismahdollisuudet ja mukana oleminen näkyvät lasten arjessa.

Lapsilla on oikeus tulla kuulluiksi heitä koskevissa asioissa, ja yhä useammin lapset pääsevätkin mukaan esimerkiksi oppilaskunta- tai nuorisovaltuustotoimintaan, jotka on nähty hyvinä keinoina vahvistaa lasten vaikutusmahdollisuuksia.

Vaikuttamiseen liittyy myös haasteita, kuten kuka voi edustaa muita ja millä perusteella. Esimerkiksi oppilaskuntavaaleissa jokaisen lapsen pitäisi löytää ehdokkaansa omasta koululuokasta, vaikka ei kokisi yhteisöä itselleen merkityksellisenä. Aikuisten järjestämä vaikuttamiseen tähtäävä toiminta ei aina kohtaa lasten arkisten kiinnostuksenkohteiden kanssa.

Miten vahvistaa osallistumisen mahdollisuuksia kysymyksissä, jotka lapsi kokee merkityksellisiksi? Mitä jos aikuisten maailmasta kopioidut osallistumisen keinot eivät kiinnosta lapsia? Kuinka tunnistaa lapset ja nuoret, jotka haluavat osallistua järjestettyyn toimintaan? Miten tukea lapsia, jotka jäävät järjestetyn toiminnan ulkopuolelle?

Lapsille tärkeät yhteisöt tunnistettava

VTM, väitöskirjatutkija Elina Stenvall on tutkinut lasten osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia lasten kokemusten pohjalta. SOS-Lapsikylässä kehittämissuunnittelijana työskentelevä Stenvall pohtii tutkimuksessaan, voivatko lasten mukanaolo ja vaikuttamismahdollisuudet olla osa arkea, jolloin lasten arjen osallistuminen, erilaiset yhteisöt tai teot tulisivat tunnistettua yhteiskunnallisesti merkityksellisinä.

”Aikuisten pitäisi tunnistaa lapsille tärkeät yhteisöt, mukanaolon tavat ja osallistumisen teot. Lasten arjessa on paljon toimintaa ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, joiden myötä he muovaavat suhdettaan yhteiskuntaan”, sanoo Stenvall.

Lapsi voi joutua neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja tärkeästä asiasta, kuten harrastuksen lopettamisesta tai lemmikin hankinnasta. Tällöin lapsi näkee, miten hänen toiveisiinsa, perusteluihinsa ja näkökulmiinsa suhtaudutaan: otetaanko hänet mukaan tasavertaisena keskustelijana vai sivuutetaanko hänet iän perusteella.

Aktiivisuus voi olla näkymätöntä

Stenvallin mielestä lasten osallisuutta tai toimijuutta tulisi filosofi Georg Simmeliä mukaillen tarkastella yhteiskunnallistumisena, jossa yhteiskunta muodostuu sekä sen yksilöiden olemisesta ja toiminnasta että yhteiskunnan tarjoamista mahdollisuuksista.

”Lapsilla tämä tarkoittaa mahdollisuutta kokea yhteiskunta omakseen. Lapset ovat yhteiskunnan jäseniä, vaikka heiltä puuttuu osa kansalaisuuteen liittyvistä oikeuksista, kuten mahdollisuus asettua ehdolle vaaleissa, äänestää tai käynnistää kansalaisaloitteita. Lapset saattavat toimia tavoilla, joita on hankala hahmottaa aktiivisiksi teoiksi, kuten poisvetäytymällä ja puhumattomuudella”, Stenvall selittää.

Tutkimustaan varten Stenvall haastatteli avointa ja keskustelevaa MAPOLIS-menetelmää käyttäen vuonna 2012 Tampereella ja Helsingissä 120 lasta ja nuorta, jotka olivat iältään 11- ja 15-vuotiaita.

Isot kysymykset kiinnostavat lapsiakin

Lasten kokemuksissa korostuivat arkisen elämän kysymykset, kuten harrastukset, lemmikit, perheet tai ystävät. Toisaalta puhuttiin myös maailmanpoliittisista teemoista, kuten ympäristön suojelusta tai suurvaltojen suhteista. Stenvallin mukaan lasten kokemuksista puuttui taso, jossa heidän yhteiskunnallista osallistumistaan pyritään vahvistamaan.

”Lapsille tarjotaan mahdollisuutta osallistua asioissa, jotka aikuisten mielestä ovat ’lasten asioita’, mutta samalla heidät herkästi sivuutetaan yhteiskunnallisissa kysymyksissä, kuten pakolaiskysymyksessä. Lasten arkinen elämä yhteisöineen ja kokemuksineen helposti sivuutetaan mietittäessä heidän yhteiskunnallisen mukanaolonsa vahvistamista”, sanoo Stenvall.

Jos käy koulussa, tekee läksyt, harrastaa, näkee kavereita ja on perheensä kanssa, kokemus järjestettyyn toimintaan osallistumisesta tuntuu lapsista ylimääräiseltä. Lapset eivät siis itsekään aina miellä omaa arkista olemistaan yhtä lailla yhteiskunnallisesti merkityksellisenä kuin osan ottamista järjestettyyn toimintaan.

Vaikuttamisella epäsuora yhteys aikuisuuteen

Stenvallin mukaan erilaisten kokemusten tunnistaminen yhteiskunnallisiksi antaa mahdollisuuden nähdä ne paitsi henkilökohtaisesti myös yhteiskunnallisesti merkittävinä.

”Tutkimuksen avulla nähdään, mitkä kokemukset lapset itse nostavat merkittäviksi mukanaolon ja toiminnan tavoiksi. Näissä asioissa lapsia pitäisi pystyä tukemaan. Samalla tunnistetaan lapsille tärkeät yhteisöt. Näkökulma antaa tilaa monenlaisille tavoille kokea yhteiskunta, ja sen rakenteet, itselleen tärkeinä.”

Elina Stenvallin mielestä olisi keskeistä tunnistaa lasten elämästä mahdollisimman laajasti sellaisia prosesseja, joiden myötä he oppivat yhdessä toimimisen taitoja tai saavat kokemuksia mahdollisuuksistaan vaikuttaa.

”Lapsuuden arkisilla vaikuttamismahdollisuuksilla on epäsuora yhteys myös tulevaisuuden aikuisuuteen.”

*Tutkimus on esitetty julkisesti tarkastettavaksi 21. syyskuuta 2018. Tampereen yliopistossa.
 

Teksti: Tiina Tuominen ja Elina Stenvall
Kuvitus: Elise Liikala