Arvostava kohtaaminen alkaa ulko-ovelta

Lastensuojelutyöntekijä on harvoin odotettu vieras. Yhteistyö vaikeissakin asioissa sujuu kuitenkin paremmin, kun vanhempi kokee tulevansa kuulluksi ja tärkeäksi sekä kiireettömästi kohdatuksi.

Kun lastensuojelu käy ensimmäistä kertaa asiakasperheen kotona, on tilanne jännittävä molemmin puolin. Pelkästään sillä on suuri merkitys, miten asiakkaan kotiin mennään. Koputanko vai soitanko ovikelloa? Istunko tuolille vai lattialle? Miten kohtaan perheen arvostavasti ja kunnioittavasti ilman, että heistä tuntuu minun tulevan tekemään tupatarkastusta?

Lastensuojeluasioissa kotiin meneminen on sen verran herkkä asia, että ammattilainen voi kohdata vanhempien ja lasten monenlaisia tunnetiloja kiukusta ja vihasta turhautumiseen ja suruun, tietävät psykologi Hillevi Westman ja vastaava sosiaaliohjaaja Anu Lyytikäinen SOS-Lapsikylästä.

Vaikka tilanne olisi kuinka hankala, on tärkeää, ettei itse provosoidu, vaan kohtaa vanhemman rehellisesti ja aidosti.

”On tärkeää viestittää toiselle, että minä kestän sinun tunteesi ja autan sinut sen yli. Hoivan kokemus on tärkeä myös vanhemmalle. Vihan alla voi olla monia tunteita, kuten surua”, selittää Hillevi Westman.

Ilmeet ja eleet kertovat paljon

Huomioivaan kohtaamiseen pätevät normaalit käyttäytymissäännöt, kuten että ei saa puhua päälle. Lyytikäinen kehottaa miettimään omia hyviä ja huonoja asiakaspalvelukokemuksia. 

”Jos esimerkiksi lääkäri ei koko käynnin aikana katso silmiin, tai osoittaa eleillään, ettei kiinnosta, niin kyllähän siinä aika arvottomaksi itsensä tuntee. Vastaavasti muutama ylimääräinen sana ja aito kiinnostuksen osoitus voivat rakentaa luottamusta aivan uudella tavalla. ”

On tärkeää, että asiakas tuntee tulevansa kohdatuksi kiireettömästi, vaikkei aikaa paljon olisikaan. Jos ensimmäinen asiakaskohtaaminen menee pieleen, sitä voi olla vaikea korjata jälkeenpäin.

”Varsinkin jos ihminen ei ole koko elämänsä aikana tuntenut tulleensa kohdatuksi tai hyväksytyksi ja on aina ollut sellainen olo, ettei kelpaa. Silloin se tuntuu vielä monin kerroin pahemmalta”, Westman sanoo.

Lyytikäinen ja Westman korostavat myös, kuinka tärkeää on, että vanhemmille tarjotaan kahvia ja jotain syötävää, kun he tulevat tapaamiseen. Se osoittaa arvostusta konkreettisesti.

Ihmetellään yhdessä perheen kanssa

Kun lastensuojelu menee kotiin, vanhemmasta tilanne voi tuntua siltä, että hän on epäonnistunut vanhempana, että hän ei riitä ja on altavastaajana omissa asioissaan. Silloin on tärkeää olla asettumatta asiakkaan yläpuolelle, vaan ikään kuin pohdiskella asiaa yhdessä. Valmiiden vastausten kanssa paikan päälle meneminen on asiakkaan väheksymistä, tietävät Lyytikäinen ja Westman.

”Tarvitaan aitoa dialogia, jossa yhdessä ihmetellään tilannetta. Vanhemmille ei saisi tulla sellaista tunnetta, että heidän ylitseen puhutaan ja päätetään asioista heidän puolestaan”, Lyytikäinen sanoo.

”Asiakasperhettä tavatessa työntekijöillä ei saisi olla mielessään ennalta mietittyjä ratkaisuja. Jokainen perhe on ainutlaatuinen”, lisää Westman.

Kohtaamisissa on tärkeää olla aidosti läsnä tilanteessa, asetuttava samalle tasolle asiakkaan kanssa ja kohdattava ihminen ihmisenä.

Tärkeää on myös rehellisyys. Ammattilaisella on vastuu ottaa esille myös hankalat asiat. ”Luottamuksen ilmapiiriä lisää se, kun mitään ei salata tai piilotella”, sanoo Westman.

Huolehtijan roolista vaikea irrottaa

Toisinaan tilanne kotona menee niin hankalaksi, että lapsi joudutaan ottamaan huostaan. Lyytikäisen mukaan lapselle on tärkeää, että myös hänen biologisista vanhemmistaan pidetään huolta ja heitä arvostetaan.

”Moni on joutunut huolehtimaan sekä sisaruksistaan että vanhemmistaan. Huolehtijan roolista ei ole helppo päästää irti, joten lapsen pitää nähdä, että vanhemmista pidetään huolta lapsen sijoituksen jälkeen. Lisäksi vanhempien ja lapsen yhteydenpitoa tuetaan koko ajan.”

Westman ja Lyytikäinen kertovat, että varsinkin yhteistyön alkuvaiheessa biologiset vanhemmat voivat olla hyvin loukkaantuneita ja hankaloittaa yhteistyötä sijaisvanhempien tai lastensuojelun kanssa.

Lojaliteettiristiriita kuormittaa 

Sijaishuoltoon sijoitetun lapsen omien vanhempien ja sijaisvanhempien väliset ristiriidat saattavat aiheuttaa lapselle psyykkisesti kuormittavan lojaliteettiristiriitatilanteen.

”Lapsen pitäisi voida kokea, että hän saa olla kiintynyt sekä biologisiin että sijaisvanhempiinsa samanaikaisesti”, Westman jatkaa.

Mikäli aikuisten välinen ymmärrys ja yhteistyö ei ollut koskaan sujunut, muistot esimerkiksi asiakassuunnitelmaneuvottelujen ”jäätävästä hiljaisuudesta” saattavat olla ahdistavia vielä sijaishuollon päättymisen jälkeenkin. Parhaina hetkinä taas muistettiin niitä tilanteita, jolloin vanhempi ja sijaisvanhempi olivat istuneet yhdessä keittiön pöydän ääressä juttelemassa ihan tavallisia asioita.

Rohkaistaan lasta sanomaan mielipiteensä

SOS-Lapsikylässä kiinnitetään huomiota lasten osallisuuden vahvistamiseen. Tarkoituksena on kannustaa lapsia ja nuoria ilmaisemaan, mitä he haluavat ja toivovat. Aikuisia puolestaan opastetaan kuuntelemaan ja arvostamaan lapsen tarpeita sekä ottamaan ne vakavasti, jotta lapsi ja nuori tulee huomioiduksi hänelle tärkeissä asioissa.

Pakonomaisesti miellyttämään pyrkivä lapsi on kokemustensa perusteella päätellyt, että hänet hyväksytään ja hänet tarpeisiinsa vastataan vain silloin kuin hän on kiltti.  

”On tärkeä odottaakin sellaisia tilanteita, joissa lapsella tulee kaikkia tunteita pintaan. Aikuisen on tärkeä auttaa tunnistamaan ja nimeämään tunteita, vaikeitakin”, Lyytikäinen sanoo.

Vanhempi otetaan voimavaraksi

Hyvässä kohtaamistilanteessa sekä lapset että vanhemmat tuntevat olevansa turvassa, kuuluvansa johonkin ja tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi. Vanhemmalle tilanne voi olla helpompi silloin, kun hänet otetaan voimavaraksi ja kumppaniksi. Onnistunut yhteistyö vaatii molemminpuolista luottamusta.

”Voi kysyä vaikka, että mitä lapsi tykkää syödä aamiaiseksi tai mikä on hänen lempilelunsa”, sanoo Lyytikäinen.

Mitä pitempään yhteistyötä tehdään vanhemman kanssa, sitä tutummaksi hän tulee myös työntekijälle. ”Tavoite on, että jossain vaiheessa yhteistyötä vanhemmastakin alkaa tuntua siltä, että teemme yhdessä hyvää hänen lapsensa eteen”, toteaa Lyytikäinen. 

”Jos perheen yhdistäminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista, sitä tärkeämpää on, että pitkän sijoituksen aikana yhteistyö lasten läheisten kanssa on avointa ja arvostavaa.”

Teksti: Tiina Tuominen