Meillä on omistautunut henkilöstö, joka tekee yhdessä töitä Tapiolan lapsikylän hyväksi. Keskitymme erityisesti sijaishuollosta itsenäistyviin nuoriin ja heidän hyvinvointiinsa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuemme nuorille tarkoitettua, niin sanottua RYTMI-päivätoimintaa, jossa koulu- ja työelämän ulkopuolella olevia 16-21-vuotiaita nuoria tuetaan arkirytmin löytämisessä ja ylläpidossa.

Yhteistyöhön kuuluu myös sunnuntailounaiden ja työharjoittelupaikkojen tarjoamista. Eräs vapaaehtoisistamme osallistui myös viime kesänä SuomiAreenassa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen, jossa puhuttiin siitä, kuinka sijaishuollosta itsenäistyvää nuorta pitäisi tukea.

Tiivistämme yhteistyötämme SOS-Lapsikylän kanssa jatkuvasti. Olemme kehitelleet jo monia hienoja ideoita yhdessä siitä, kuinka voisimme tukea nuoria. Näitä ovat muun muassa työnhakuun keskittyvät työpajat ja nuorten terveyteen keskittyvät intensiivikurssit. Samaan aikaan jatkamme sunnuntailounaiden järjestämistä SOS-lapsikylässä Tapiolassa kerran kuukaudessa.

Haastamme myös lisää vapaaehtoisia liittymään polulle, jonka olemme avanneet!