Olemme yhtäkkiä kokonaan uudessa tilanteessa ja se nostaa pintaan toisilla ymmärryksen ja auttamisen halun, toisilla tarpeen poteroitua ja suojella entistä tiukemmin omaa reviiriään ja saavutettuja etuja.

Huolta koetaan muun muassa siitä, ovatko turvapaikan hakijat oikeasti turvan tarpeessa vaiko sittenkin parempaa elintasoa kärkkymässä. Myös parempaa elintasoa tavoittelevia käynnissä oleva kansainvaellus houkuttelee varmasti liikkeelle todellista turvaa etsivien ohessa, mutta turvapaikanhakijoita vastustavat henkilöt saattavat pyrkiä värittämään kokonaiskuvaa omia motiiveja vastaamaan. Havaituista epäkohdista haetaan tukea omille näkemyksille: mieluusti korostetaan vain sitä asiaa, mikä tukee omia asenteita ja tarkoitusperiä ja jätetään sellaiset faktat huomiotta, jotka eivät tue omaa ajattelua.

Ulos poteroista ja ohihuutelusta keskusteluun

Ihan uutta meininkiä ja uusia ratkaisuja voisi syntyä, jos oppisimme oikeasti keskustelemaan. Tähän sosiaalinen mediakin tarjoaa oikein käytettynä hyvät harjoittelumahdollisuudet. Tyrmäämisen sijaan voisi pyrkiä kyselemään, ottamaan selvää ja perustelemaan asiallisesti kantojaan.

Mielestäni toimivan keskustelun ytimenä on toisen osapuolen herkkä kuunteleminen. Keskustelun avulla on mahdollisuus oppia ja tulla tietoiseksi ei vain omista, vaan myös toisen osapuolen näkemyksistä. Jos uskaltaisimmekin antautua avoimeen ja vilpittömään vuorovaikutukseen, voisi syntyä ymmärrystä toisen ajatusmaailmaan ja siihen johtaneisiin syihin. Ehkäpä syntyisi myös halua ja kykyä myös tarvittaessa tarkistaa omia näkemyksiään. Rasismia ei kuitenkaan koskaan pidä hyväksyä.

Me Suomessa tarvitsemme nyt uusia näkökulmia ja ratkaisukeskeisiä tapoja vaikeiden tilanteiden selättämiseksi. Jostain vanhasta joudumme luopumaan, mutta suhtautumalla avoimesti uuteen siitä voi rakentua paljon positiivista. Sen sijaan että valitsemme kiivaasti puolia, voisimme koettaa rakentaa siltoja toistemme maailmoihin ja tajuntaan. Isoja ongelmia ei pystytä ratkaisemaan kiistelemällä keskenään, vaan ymmärtämällä, että olemme kaikki samassa veneessä.

Ratkaisujen löytämiseen tarvitaan nyt meitä kaikkia. Pohjimmiltaan ihminen on hoivaava olento ja kaikissa on varmasti halu korjata paremmaksi sitä, mikä on huonosti ja auttaa niitä, jotka ovat hädässä. Ihmisillä on vain eri näkemyksiä siitä, missä ja millä tavoin se pitäisi tehdä. Tietoa ja tiedon välityksen keinoja meillä on ainakin käytettävissämme enemmän kuin koskaan ennen.

Vaikka kulki se tieto ennenkin, esimerkiksi kylillä savusta savuun. Isoäitini toimitti aikanaan lauantaisin vastaleivottua pullaa niihin taloihin, joissa sitä ei muuten olisi ollut.  Lisäksi hän auttoi maaseudulla liikkuvia köyhiä kiertolaisia jättämällä aina pihan maakellariin ruokaa heitä varten. Tieto tästä oli levinnyt, koska ruoat oli aina käyty noutamassa. Hyvä kello kantaa kauas – niin se tekee myös tänä päivänä!