OECD:lta tukea tärkeälle työlle

Keväällä sain yllättävän yhteydenoton OECD:sta. Minut kutsuttiin OECD-maiden ministerikokouksen yhteydessä järjestettävään foorumiin Pariisiin puhujaksi toukokuun viimeisenä päivänä. Kehitystyömme lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja perhepalveluiden kustannusten hallittavuuden lisäämiseksi oli nähty niin merkittäväksi, että siitä haluttiin puheenvuoro myös tähän tilaisuuteen.

Kun kutsu OECD:n korkean tason foorumiin tuli, aloin viimeistään itsekin uskoa, että se tie, jolla olemme perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi, on oikea ja sillä tiellä emme onneksi ole yksin. Myös OECD:n vahva viesti maailmalle, erityisesti jäsenvaltioiden hallituksille on, että jokainen lapsuus on merkittävä, eikä yhtään lasta ole varaa hukata. Se, että asia voidaan nähdä yhtä aikaa sekä inhimillisenä hyveenä että kansantaloudellisena kysymyksenä, ei näytä olevan toisiaan poissulkeva, päinvastoin. Järkevillä teoilla ja päätöksillä nämä kaksi ulottuvuutta voivat tukea toisiaan parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Jokaisella perheellä ainutlaatuiset tarpeensa

Jokaisella lapsella on perhe. Tänä päivänä perheen muoto voi olla hyvin moninainen, mutta jokainen lapsi osaa kuitenkin itse määritellä itselleen perheen. Joillakin siihen kuuluu esimerkiksi useita äitejä, toisilla useita koteja, tai sisaruksia voi asua neljässä eri osoitteessa. Silti väitän, että perhe on jokaisella. Ensimmäinen kohta, jossa auttamisjärjestelmämme hukkaa mahdollisuuden tehdä vaikuttavia tekoja, onkin perheyhteisön hyödyntämättä jättäminen. Olemme liian monessa kohdassa irrottaneet lasten ja aikuisten palvelut toisistaan.

Tarvitsemme palvelujärjestelmän, joka lähtee perheiden tarpeesta. Ei pompottelua palvelusta toiseen, vaan aitoa kiinnostusta perheen kokonaistilanteesta. Tyypillinen tilanne Suomessa on, että esimerkiksi perheneuvolassa lapsen kehitys- tai tunne-elämän pulmien korjaamiseksi tehdään paljon töitä korkealla ammattiosaamisella. Jos lapsen vanhemmat tarvitsisivat apua samaan aikaan, ei heidän kuntoutuksensa välttämättä etene lainkaan samassa rytmissä. Näin syntyy tilanne, jossa lapseen kohdistetut ponnistelut eivät tuotakaan toivottua tulosta, kun perheen kokonaistilanne on ratkaisematta yhtäaikaisesti.

Varkaudessa on otettu iso harppaus kohti perheiden ainutlaatuisista tarpeista lähtevää auttamisjärjestelmää. Perheiden tukemisen ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteiden rinnalle on otettu kustannustietoisuus ja perhetasoisen budjetoinnin toimintamalli. Tällöin perheen kokonaistilannetta arvioitaessa ja tukisuunnitelmaa tehtäessä on tieto siitä, mitä käytössä olevat palvelut maksavat ja toisaalta mikä on perheen oma kokemus sekä ammattilaisten arvio palveluiden vaikuttavuudesta. Samalla pystytään laskemaan arvio siitä, mitkä ovat todennäköiset kustannukset, jos tavoiteltavaa muutosta ei saada aikaiseksi.

Tähän laskentaan perustuen Varkaudessa pystytään tekemään vaihtoehtoisia suunnitelmia siitä, minkälaisia investointeja lapseen ja perheeseen kannattaisi tehdä, jotta voitaisiin päästä sekä inhimillisesti että taloudellisesti vaikuttaviin ratkaisuihin.

Miksi palveluista pitää taistella?

Varkauden mallia rakentaessamme olemme haastatelleet tukea tarvitsevien lapsiperheiden vanhempia. He ovat käyttäneet ilmauksia ”olemme taistelleet saadaksemme tarvitsemamme palvelut” tai ”emme ole saaneet sitä palvelua, jota olisimme mielestämme tarvinneet”. Herää kysymys, keitä varten verovaroin tuotetut palvelut ovat olemassa, jos kansalaisten on ”taisteltava” niitä saadakseen?

Ehkäpä aika moni huostaanottoon päätynyt tragedia olisi jäänyt toteutumatta, jos tapamme auttaa lapsiperheitä lähtisi liikkeelle perheiden todellisista tarpeista, tuen tarvetta aiheuttavien juurisyiden ymmärtämisestä. Nykyisellään osaamme kyllä lievittää oireita, esimerkiksi kouluissa erityisellä ja tehostetulla tuella. Samaan aikaan emme kuitenkaan pysty riittävän vaikuttavasti tarttumaan lapsiperheiden kokonaistilanteisiin, jotta oireiden hoitamisen sijaan olisimme hoitamassa oireiden taustalla olevia syitä.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille hyvää kesää OECD-foorumissa kanssani samassa tilaisuudessa puhuneen Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Kailash Satyarthin sanoin: ”Every single minute matters. Every single child matters. Every single childhood matters”. Hänen sanomansa oli, että meistä jokainen on päätöksentekijä ja voimme muuttaa maailmaa omilla päätöksillämme.

 

Lue lisää aiheesta: