Huolimatta ammattiminäni taipumuksesta tunnistaa katastrofin ainekset kaikkialla, olen perusluonteelta positiivinen optimisti. Koronapandemian jälkeinen maailma arvoineen ja asenteineen tulee todennäköisesti olemaan hyvin toisenlainen kuin se maailma, jossa elimme ennen kuin COVID-19-virus siirtyi eläimestä ihmiseen. Toivon, että se on parempi maailma, jotta globaalista kriisistä seuraisi jotain hyvääkin. Toivon, että ihmiskuntana opimme osoittamaan paremmin arvostuksemme luontoa ja muita ihmisiä kohtaan pitämällä meille tärkeistä asioista parempaa huolta. 

Toteutuvatko lapsen oikeudet vain juhlapuheissa?

Toivon, että yhteiskuntana opimme antamaan suuremman arvon heille, jotka rakentavat tulevaisuuden Suomen – lapsille. Toivon, että yhteiskuntana pysähdymme tarkastelemaan, minkä arvon todellisuudessa annamme lasten oikeuksille. Ovatko lapsen oikeudet olemassa vain juhlapuheissa ja lapsen oikeuksien päivänä? Vai ovatko lapset aidosti omien oikeuksiensa subjekteja ja aktiivisia toimijoita aikuisten rinnalla iän ja kehitystason mahdollistamalla tavalla?

Paljon lasten oikeuksien huomioon ottamisesta ja merkityksestä maassamme kertoo esimerkiksi se, että Suomen sulkeminen aloitettiin hyvin vähäisellä tietopohjalla lapsista rajoittamalla heidän oikeuksiaan opetukseen, ikätason mukaisiin ihmissuhteisiin, kodin ulkopuolisiin virikkeisiin ja leikkiin. Osalle lapsista siirtyminen pois yhteiskunnan turvaverkoista heikensi myös heidän oikeuttaan erityiseen suojeluun. Lapset siirrettiin etäopetukseen ja kotihoitoon, pois yhteiskunnan normaaliarjesta, nopeasti, tehokkaasti ja hiljaisesti. 

Lasten oikeuksiin kohdistuneiden rajoitusten purkaminen sen sijaan aiheutti voimakkaan vastarinnan ja värikkään julkisen keskustelun, vaikka paluu normaaliin perustui asiantuntijoiden käytössä olevaan tutkimustietoon ja sen perusteella tehtyyn johtopäätökseen siitä, ettei lasten oikeuksien rajoittaminen ollut enää välttämätöntä. Mielenkiintoista kyllä julkinen keskustelu jäi kokonaan puuttumaan, kun ravintolat avattiin kesäkuun alussa, vaikka tiedetään, että aikuiset tartuttavat virusta herkemmin kuin lapset ja sairastuvat useammin vakavampaan tautimuotoon. 

Koronakriisi lisää lasten ja perheiden tuen tarvetta

Toivon, että yhteiskuntana pysähdymme tarkastelemaan, onko Suomi oikeasti hyvä maa lapsille. 
Toteutuuko lapsen oikeus kehittyä parhaimpaan potentiaaliinsa vanhempien hoidossa ja kasvatuksessa, tarvittaessa yhteiskunnan tuella, tasapuolisesti kaikkien lasten kohdalla? On odotettavissa, että tulevien kesäkuukausien aikana lasten ja perheiden tuen tarve tulee lisääntymään. Lapsia ja perheitä, jotka eivät ole koskaan ennen tarvinneet yhteiskunnan tukimuotoja, ajautuu tuen piiriin. Epävakaissa oloissa jo nyt elävien lasten ja perheiden tilanne heikentyy entisestään ja tuen tarve kasvaa. 

Nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään arvoja ja asenteita, joilla perheitä tuetaan ja lapsia suojellaan. Onko tavoitteena lapsen ja perheen tukeminen siten, että lapsen mahdollisuudet kehittyä täyteen potentiaaliinsa omien oikeuksiensa haltijana turvataan? Vai sittenkin mahdollisimman vähän työtä ja rahaa edellyttävä yhteiskunnan väliintulo? Hyvää saa vain hyvin harvoin halvalla ja vähällä työllä, joten vaihtoehdot sulkevat toisensa pois.

Suomen täyttäessä sata vuotta lopetin juhlablogin seuraavin sanoin: ”Satavuotiaan Suomen pitää luvata lapsilleen, että lapsen oikeuttaa elää vanhempiensa kanssa ja saada hyvinvoinnilleen välttämätön suojelu ja huolenpito kunnioitetaan ja tuetaan seuraavalla vuosisadalla paremmin. Vastuu lapsen hyvinvoinnista on kaikilla lasten kanssa tekemisissä olevilla aikuisilla, aivan erityisesti julkisella vallalla.” 

Koronakriisin jälkeisellä Suomella on nyt oivallinen mahdollisuus osoittaa, että perheet, lapset ja lapsen oikeudet ovat tärkeitä, ja että julkinen valta kantaa vastuun lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista yhdessä vanhempien kanssa. 

Toivon, että kuljemme yhdessä kohti parempaa koronan jälkeistä maailmaa lapsille ja aikuisille.