Huostaanotetulla lapsella tämä on toivottavasti todellisuutta sijoituksen aikana, mutta miten on asian laita, kun on itsenäistytty ja aloitettu itsenäinen elämä omillaan. Onko hänellä silloin edelleen paikka, jonne palata huolineen ja iloineen, syksyn yksinäisinä hetkinä tai ihan muuten vaan? Onko sijaishuollosta itsenäistyneiden mahdollista saada aikuisuudessaan tätä lapsuudenkodin tai vanhempien mahdollistamaa emotionaalista tukea elämän vuoristoradassa? Tämän paikan ei tarvitse olla rakennus, vaan ajatusten leposijana voi toimia henkilö, mielikuva yhteenkuulumisesta tai vaikkapa yhteisö. Murskaavaa olisi, jos minulla ei olisi mitään näistä.

Olen ilokseni huomannut, että SOS-Lapsikylistä itsenäistyneitä tuetaan itsenäiseen elämään eri tavoin. Jälkihuollon tuen lisäksi merkittävä rooli aikuistumisessa ja oman elämänhallinnan saavuttamisessa on yhteys lapsikylävanhemman tai -aikuisen kanssa. Yhteyttä voi olla monenlaista. Ovet ovat auki entiseen lapsikyläkotiin ja puhelin mahdollistaa nopeasti tuen saamisen arjen askareissa. Lisäksi yhteyttä pidetään sosiaalisen median kautta.

SOS-Lapsikylän toiminnan erityisinä voimavaroina ovat lapsikylävanhemmat ja kylien välittävät aikuiset. Myös jo eläkkeellä olevat pitävät aktiivisesti yhteyttä kasvattamiinsa lapsiin. Tuki ei rajoitu vain lain määrittelemään jälkihuoltoaikaan, vaan lapsuudessa ja nuoruudessa rakentuneita ihmissuhteita pidetään yllä parhaimmillaan läpi elämän. Tämä on ensisijaisen tärkeää nuoren aikuisen itsenäisen elämän alkutaipaleella, mutta myös myöhemmin elämän valintoja tehdessä.

Tärkeää tuttuus ja pysyvyys 

On hienoa huomata, että näiden ihmissuhteiden tukeminen on SOS-Lapsikylälle tärkeää. Yhteydenpidon kivijalkana on ihmisten halu tukea nuorta myös sen jälkeen, kun lain turvaama tuki lakkaa. Nuoruusiän kuohujen ja itsenäistymisajan irtiottojen kautta näistä merkittävistä ihmissuhteista voi syntyä luonnollinen osa aikuistuneen elämää ja omaa perhettä. Eikö olisi hienoa, jos voisimme mahdollistaa tämänkaltaista tukea myös laajemmin yhteiskunnassamme?

Edellä kuvattu ei kuitenkaan toteudu kaikkien lapsikylistä itsenäistyneiden osalta. Syyt siihen ovat monenkirjavia. Ja kuten elämässä yleensä, lastensuojelussakaan mikään ei ole varmaa, vaikka kuinka pelaisi varman päälle. Varmaa on kuitenkin se, että tuttuus ja pysyvyys luovat turvaa meistä jokaiselle. Usein jo pelkkä ajatus kodista, vanhemmista tai tärkeistä ihmisistä kannattelee meitä vaikeina hetkinä. Porukkaan kuuluminen ja hyväksyntä auttavat yksinäisten hetkien yli. Toiset saavat nämä äidinmaidossa, jotkut etsivät itse, mutta osa ei löydä koskaan itse reittiä tähän turvallisuuden tunteeseen.

Eikö olisikin mahtavaa, jos kaikille itsenäistyville nuorille voisi mahdollistaa tärkeiden ihmissuhteiden pysyvyyden tai tukea heitä todella saamaan ympärilleen välittäviä ihmisiä. Olisiko meidän mahdollista luoda itsenäistyneille paikka, jonka kautta he saisivat tukea elämäänsä, vaikka yhteys lapsikylään ja aikuisiin olisi itsenäistyttyä katkennut? Voisiko tämä paikka olla someryhmä tai sählyporukka? Voisitko Sinä olla tämä paikka?