Samaan aikaan jälkihuoltoa kehitetään myös sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa työryhmässä. Olen iloinen, ettei jälkihuollon ongelmien ratkaisuna nähdä ainoastaan teknistä ikärajan siirtämistä – hyvin tärkeää on pohtia myös palvelun sisältöä, laatua ja vaikuttavuutta.

Mielenterveyspalveluihin pääsy takkuaa

Jälkihuoltoa ei tule tarkastella pelkästään itsenäisenä palikkanaan, vaan huomioida myös muu palvelurakenne sen ympärillä. Iso osa jälkihuollossa olevista nuorista tarvitsee myös mielenterveyden tueksi olevia palveluita. Monet jälkihuollon sosiaalityöntekijät ovat kuvanneet, kuinka iso osa tuen ongelmista liittyy puutteellisiin mielenterveyspalveluihin.

Vaikka monella on sijaishuollon aikana kontakti psykiatrialle, romahtaa kontaktien määrä nuoren täytettyä 18 vuotta. Eräässä THL:n seminaarissa esiteltiin kuvaa, jossa oli psykiatrian avohoidon käyntitilastoja sijoitettuna olleiden nuorten osalta. 13–17-vuotiaista nuorista 17 % kävi säännöllisesti avohoidon käynneillä. Sen sijaan 18–21-vuotiaista käyntejä oli enää viidellä prosentilla.

Mistä romahdus johtuu? Ovatko aikuisille suunnatut palvelut liian vaikeasti tavoitettavissa tai sitouduttavissa? Johtuuko se siitä, etteivät nuoret koe saavansa apua ja eivät enää käy, kun saavat itse valita? En usko, että tuen tarve loppuu maagisesti sinä päivänä, kun nuori tulee tietyn ikärajan yli.

Entä, jos kyseessä onkin vain se, ettei kukaan huolehdi enää siitä, että täysi-ikäinen saisi tarvitsemaansa apua?

Jokainen tarvitsee elämäänsä edes yhden luottoihmisen

Lopulta jälkihuollossa puhutaan kuitenkin pääasiassa ihmissuhteista ja siihen perustuvasta työstä. Pelkät ikärajat, palvelukuvaukset tai kehittämisryhmät eivät vielä takaa sellaista merkityksellistä ihmissuhdetta, jota nuori aikuinen tarvitsee ja ansaitsee. Jokainen meistä tarvitsee elämäänsä pysyvän henkilön. Ihmisen, joka ei ole riippuvainen siitä, missä tukiviidakkobyrokratian prosessissa hän sillä hetkellä sattuu olemaan.

SOS-Lapsikylässä olen huomannut, kuinka merkityksellistä monille nuorille on edelleen pitää yhteyttä aiempaan sijaishuoltopaikkaan, niihin ohjaajiin ja työntekijöihin, jotka ovat heidän rinnallaan aikuiseksi kasvamisen aikana.

Tueksi voi riittää yhteinen sählyvuoro. Tuki on ihminen, joka vastaa puhelimeen silloin, kun nuori pohtii ensimmäisen sähkösopimuksen tekemistä. Se voi olla ohjaaja, joka kerta toisensa jälkeen jaksaa ja haluaa keittää kahvit, istua vaihtamassa kuulumisia eikä mieti suoritteita. Se voi olla henkilö, joka on myös kasvanut sijaishuollossa ja haluaa tukea muita itsenäistymään.

Jälkihuolto ei tullut vielä valmiiksi

Toivonkin, että nyt kansanedustajat, erityisesti te huhtikuussa valituksi tulevat, olette yksimielisiä myös siitä, että jälkihuollon ikärajan korottaminen ei ole ainoa ratkaisu nuorten kiinnittymisen tukemiseksi. Olkaa hallitusohjelmaa luodessanne yhtä yksimielisiä siitä, että kuuntelette tutkimustietoa, asiantuntijoita ja ennen kaikkea nuoria itsejään siitä, millaisia palveluita he tarvitsevat.

Nuoret tarvitsevat resursseja. Muistakaa se, että ennen kaikkea se tarkoittaa riittävästi ihmisiä, edes sitä yhtä, jolla on aikaa.

***
Kirjoitus perustuu SOS-Lapsikylän Juho Saaren johtamalle STM:n työryhmälle antamaan lausuntoon. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän selvittämään, miten jälkihuoltoa voisi uudistaa tukemaan aikuisuutta.