Omassa lähipiirissäni kuolemasta ja sen jälkeisistä järjestelyistä on totuttu puhumaan avoimesti ja ennakoivasti oman äitini pitkäaikaisen sairauden myötä. Äiti on halunnut miettiä esimerkiksi hautajaisiinsa ja jäämistöönsä liittyviä asioita, ja meillä kaikilla läheisillä on selkeä kuva siitä, miten äiti haluaa asiansa järjestettävän. Tärkeimmät asiat on kirjattu paperille yhdessä juristin kanssa. Saman pohdinnan on omalta osaltaan käynyt isäni, sisareni ja minä itse.

Minulla on kaksi rakasta tytärtä ja olen ajatellut, että he saavat sen, mitä minulta joskus lähtiessäni tähän maailmaan jää. Sisareni ja hänen puolisonsa sen sijaan ovat lapseton pariskunta, joten heidän pohdintansa ei ole yhtä suoraviivaista kuin omani. Jättäisikö omaisuutensa sisaruksille ja näiden lapsille? Vai antaisiko kaiken, ehkä tunnearvoa sisältäviä esineitä lukuun ottamatta, sellaiselle taholle, joka tekee työtä omaa sydäntä lähellä olevien arvojen ja asioiden puolesta? Sisareni on pohtinut vaihtoehtoina äidin sairauteen liittyvän järjestön työtä, suomalaisia hädänalaisia lapsia joiden parissa hän on vuosia työskennellyt muun muassa tukihenkilönä ja jotakin eläinjärjestöä, hän kun on koko ikänsä ollut ”heppatyttö”.

Tämän kaltaisia pohdintoja moni meistä käy mielessään, varsinkin jos meillä ei ole perillisiä, tai jos perillisemme ovat aikuisia ihmisiä, joiden oma elämä kantaa. Joukossamme on myös niitä, joilla varallisuutta on niin paljon, että siitä riittää annettavaa sekä läheisille että omaa sydäntä lähellä olevaan tarkoitukseen. Kun sen itselle oikean ratkaisun löytää, on tärkeää kirjata se paperille mieluusti juristin kanssa, jolloin varmistetaan viimeisen tahdon toteutuminen.

Aina emme ole toimissamme niin kauas katsovia. Mikäli perillisiä ei ole, eikä testamenttia ole tehty, siirtyy edesmenneen omaisuus valtiolle. Tällaisia tuottoja on viime vuosien aikaan Suomen valtiolle kertynyt noin 20–30 miljoonaa euroa vuodessa. 

Suomen SOS-Lapsikylän yli 50-vuotisen taipaleen kivijalkana ovat olleet hyväsydämisten ihmisten testamenttilahjoitukset. Varoilla on pystytty rakentamaan kyliä ja koteja sekä tukemaan nuorten koulunkäyntiä, harrastuksia tai vaikkapa kieliopintoja. Myös moni kylistä itsenäistyvä nuori on saanut ensimmäisen oman kotinsa jostain meille testamenttilahjoituksena tulleesta asunnosta, joita olemme nuorten käyttöön pystyneet tarjoamaan.

Kun omat pohdinnat liittyvät aikaan jolloin itseä ei enää ole, kannattaa varmistaa, että omaa omaisuutta käytetään itselle tärkeisiin asioihin. Testamentti on mitä arvokkain lahja.

 

Lisätietoa testamenttilahjoittamisesta täältä.

Lue testamenttiesitteemme täältä.