Useimmilla ihmisillä on sisaruksia. Olen nähnyt, että jotkut sisarukset ovat toisilleen todella läheisiä ja tärkeitä. Niitäkin olen tavannut, jotka eivät siedä toisiaan tai ovat peräti ilmiriidoissa keskenään. Mitä tuhlausta! Useimmat vaikuttavat olevan melko läheisiä ja ovat ainakin lapsuuden alkuvuosina olleet toisilleen tärkeitä kasvukavereita.

Sisaruussuhteet ovat yleensä elämän pisimpiä ihmissuhteita. Lapsuutta toistensa kanssa jakavat sisarukset ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Heillä on yhteiset vanhemmat, yhteisiä kokemuksia ja kodin yhteinen tunneilmapiiri. Sisarus on vertainen, joilta saa suoraa palautetta, joka reagoi ja toimii peilinä. Sisaruksen kanssa voi myös kilpailla, riidellä, tapella, hävitä ja voittaa.

Suorastaan herkistävä ajatus minusta on se, että sisarukset ovat tutustuneet toisiinsa jo lapsuudessa, jakaneet varhaisen iän herkkiä kokemuksia, uusien asioiden ihmettelyä, iloa, jännitystä ja leikkiä. Sisarukset ovat kasvaneet ja kehittyneet yhdessä.

Elämä aiheuttaa etä- ja uusiosisaruutta

Joskus sisarukset saattavat joutua toisistaan erilleenkin, esimerkiksi vanhempien avioeron tai vaikkapa huostaanoton ja siihen liittyvän sijoituksen kautta. Sisaruus ei silloinkaan lakkaa, vaan tietoisuus sisaruudesta ja sisaruksena olemisesta jatkuu. Erilleen repiminen voi kyllä olla sisaruksille vaikeaa ja siksi sisarusten välisen yhteydenpidon tukeminen on tärkeää.

Parasta on, jos huostaanoton yhteydessä sisarukset voitaisiin sijoittaa aina samaan kotiin. Esimerkiksi SOS-Lapsikylään sijoitetaan usein suuriakin sisarussarjoja, jotka saavat näin mahdollisuuden kasvaa yhdessä. Sijaiskoti voi antaa lapsille myös ihan uusia sisaria, joista tulee joskus miltei yhtä tärkeitä kuin syntymäsisaruksista. Näin onnekkaasti voi joskus käydä myös uusioperheessä.

Tarkkailijana suvun suurilapsisten perheiden seassa

Äitini seitsenpäinen sisarusjoukko piti paljon yhteyttä ja heidän usein toistuvaa yhdessäoloaan kuvasti rento meininki: sisarusten kesken jaettiin asiat rennosti estoitta ja suodattamatta. Isäni samankokoinen sisarusporukka tapasi harvemmin, mutta tavatessaan hekin selvästi kokivat mahtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, olivat iloisia ja vapautuneita. Kuin olisivat palanneet takaisin lapsuuteensa. Jotain heillä oli sellaista, mitä minä en täysin tavoittanut.

Nuo mainitut äitini sisarukset ovat jo yli 80- ja 90-vuotiaita. He pitävät yhteyttä edelleen ja auttavat toisiaan parhaansa mukaan.

Sisarusorvon sisaruskaipuu

Luulen, että ihmisellä on luontainen kaipuu sisaruuteen. Ainakin itselläni sellainen on ja usein pikkulapsena toivoin erityisesti isoa veljeä. Minulle kävi selväksi, ettei sellaista saa ja ehdotin vaihtoehtona apinaa. Kun sekin osoittautui mahdottomaksi, olen joutunut tyytymään niihin Plutarkhoksen varjoihin eli ystäviin. Onneksi minulla on maailman parhaat ystävät.

Olen myös joskus koettanut kehittää itselleni mielikuvitussisarusta tilanteissa, joissa kuvittelen sisarusten turvautuvan toisiinsa. Olen miettinyt, mitä sisareni minulle sanoisi, miten hän suhtautuisi ja miltä hän näyttäisi. Olen tullut siihen tulokseen, että mielikuvitussisareni on kiva ihminen ja tykkää minusta. Olemme vertaisia. Sisaruskuvittelun jälkeen olen vielä soittanut jollekin hyvälle ystävälleni – sielun sisarelleni!


10.4. vietetään sisarusten päivää. Kerro sisaruusmuistosi ja tägää oma sisaruuskuvasi Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa hashtagilla #sisarustenpäivä ja #sisaruus.

Voit antaa huostaan otetuille sisaruksille mahdollisuuden kasvaa yhdessä SOS-Lapsikylässä.
Tee lahjoitus täällä.