Eräänä päivänä pahin ennuste toteutui: lapsesi vietiin sinulta pois. Sen jälkeen mikään ei näyttänyt merkitsevän sinulle mitään. Yritit päästää itsesi hengiltä käyttämällä yhä vahvempia aineita ja elit muutenkin polttaen kynttilää molemmista päistä.

Mutta sinä et kuollut. Vihdoin tuli hetki, jolloin päätit lopettaa itsesi vahingoittamisen ja myönsit, ettet selviä yksin ja tarvitset hoitoa. Senkin jälkeen elämässäsi oli monia vaikeuksia ja retkahduksia, mutta suunta oli selvä. Sinä halusit elää ja sinulla oli unelma: yhteinen elämä lastesi kanssa.

Pelkoa ja häpeää

Pelkäsit kuollaksesi unelmasi ääneen sanomista ja sitä, että tulisit unelminesi torjutuksi. Pelkäsit sosiaalityöntekijää, lapsiasi ja heidän sijaisvanhempiaan. Häpesit kaikkea, mitä olit tehnyt. Pelkäsit, että niin sosiaalityöntekijä kuin lapsetkin torjuvat unelmasi etkä saa edes mahdollisuutta osoittaa, että kykenet olemaan äiti lapsillesi. Tiesit, miten monta kertaa olit pettänyt heidät kaikki. Lapsille annetut katteettomat lupaukset, toteutumattomat tapaamiset, soittamatta jääneet soitot, lähettämättä jääneet lahjat. Miten häpeällisiltä ja tuskallisilta ne sinusta nyt tuntuivatkaan. Ja miten vaikeaa niistä oli lasten kanssa puhua. Mutta sinä halusit sen tehdä, koska ymmärsit, että puhumattomina asiat jäisivät hiertämään sinun ja lastesi välille.

Sinulla oli kuitenkin onnea. Lapsillasi oli ollut sama, kokenut sosiaalityöntekijä koko sijaishuollon ajan ja hän tunsi sinut ja lapsesi hyvin. Hän ei torjunut sinua ja toivettasi, mutta ei myöskään luvannut nopeaa tai myönteistä kotiutuspäätöstä eikä helppoa prosessia. Sen sijaan sosiaalityöntekijä kertoi, että joutuisit sitoutumaan hoitoon, sietämään epävarmuutta ja odotusta sekä kestämään kipeiden asioiden ja tapahtumien läpikäymisen, erilaiset selvittelyt ja keskustelut.

Tämän kaiken olit valmis hyväksymään, jotta unelmasi voisi toteutua. Ja kun unelmaasi ei saman tien torjuttu, uskalsit myöntää senkin, että ”uusi” äitiys ja arki lasten kanssa myös pelottivat sinua. Olit onnekas, koska ympärilläsi oli sosiaalityöntekijän lisäksi muitakin ihmisiä, jotka halusivat sinua vilpittömästi auttaa ja tukea. Ja unelmasi saavuttamiseksi sinä olit valmis ottamaan apua vastaan.

Unelma elää äidin kanssa

Kuten kaikilla sijoitetuilla lapsilla, myös sinun lapsillasi oli ollut koko sijoituksen ajan yksi unelma ylitse muiden: saada elää oman äidin kanssa. Tätä toivetta lapsesi olivat vaalineet, vaikka retkahduksesi ja ajoittaiset katoamisesi olivatkin viestineet lapsille yhä vahvemmin, ettei heidän unelmallaan ollut mahdollisuutta toteutua.

Mikään mahti maailmassa ei kuitenkaan voi kokonaan sammuttaa lasten uskoa omiin vanhempiinsa ja toivetta kotiin paluusta. Jotkut lapset elävät jatkuvaa toiveiden ja pettymysten vuoristorataa, mitä sijaisvanhempien on usein tuskallista seurata ja myötäelää. Myös sinun lastesi sijaisvanhemmat suhtautuivat unelmaasi aluksi hyvin torjuvasti. He olivat vihaisia lapsille aiheuttamistasi pettymyksistä eivätkä uskoneet raitistumiseesi ja kykyihisi huolehtia lapsista. He pelkäsivät, että jälleen kerran tuotat lapsille vain lisää tuskaa.

Mutta sijaisvanhempiakin helpotti tieto, että päätöstä ei tehdä nopeasti, ilman kunnon selvittelyä ja huolellista kaikkien osapuolten valmistelua. Heitä lohdutti myös ajatus, että mahdollisen kotiutuksen jälkeenkin yhteys lapsiin säilyisi ja he voisivat toimia tukiperheenä.

Aina on toivoa

Nyt lasten kotiutuksesta on jo vuosia. Unelmasi toteutui, koska uskalsit luottaa itseesi ja ulkopuoliseen apuun ja olit valmis tekemään töitä niin itsesi kuin lastesi kanssa. Ilman hyvää ja ammattitaitoista sosiaalityöntekijää, hienoja sijaisvanhempia ja muita tukityöntekijöitä unelmasi toteutuminen ei olisi ollut mahdollinen. Sinä ja lapsesi saitte kaiken sen tuen, jota iso elämänmuutos vaati. Eivätkä ilman tukea jääneet sijaisvanhemmatkaan, joiden iloon lasten mahdollisuudesta palata luoksesi sekoittui surua ja kaipausta lapsista, joita he olivat hoitaneet monta vuotta, kiintyneet ja ”ottaneet omikseen”.

Tapahtunut tuo vuosienkin jälkeen hyvän mielen ja onnen tunteen sinun ja lastesi puolesta. Erityisen kiitollinen olen antamastasi opetuksesta: koskaan ei saa lakata uskomasta ja toivomasta. Muutos on aina mahdollinen.

***

SOS-Lapsikylä tekee töitä sen eteen, että lapset voisivat asua omien vanhempiensa kanssa. Tätäkin unelmaa voit tukea osoitteessa unelma.sos-lapsikyla.fi.